Toiset ihmiset ovat hiljaa, koska eivät uskalla avata sisäistä oveaan ja anna sieltä tulevan valon loistaa. Toiset hakevat hiljaisuudesta lohtua, kun elämän meluisuus käy liian painavaksi korvissa. Hiljaisuus on kevyttä, hiljaisuus on painostavaa. Hiljaisuus sisältää sanomia, jotka jäävät helposti tulkitsematta.
Tulkisematonta hiljaisuutta sain osakseni eräänä iltana. Istuimme iltaa muutaman lasillisen äärellä yhdessä E:n ja muutaman hänen ystävänsä kanssa. Tuossa seurueessa oli eräs, kutsutaan häntä TB:ksi, joka läsnäolollaan sai minut myöhemmin sulamaan. Koko illan olin huomannut, että hänen levoton katseensa oli vaeltanut useasti pääntietäni kohti. Olin ajatellut hänen olevan hiukan liian humalassa sekä ajattelematon. Istuin sentään E:n vieressä.
Tyhjien lasien kerääntyessä pöydälle, ajattelin että olisi parasta alkaa suunnata kohti kotia. Tuntui kuin TB olisi aavistanut ajatukseni, koska sitä seuraava hetki oli hekumallinen. Tunsin kuinka ylitseni hyökyi aallon lailla tunne, joka oli sekoitus halua ja intohimoa. Tunne oli niin voimakas, että tunsin sulavani sisältäpäin. Katsahdin kohti TB:tä ja tuota katsetta joka porautui syvälle silmiini, en pysty unohtamaan. Tuo viiltävän kuuma katse pudotti minut hetkeksi pois omalta trapetsiltani, mutta se riitti. Tuon pienen hetken takia jatkoin putoamistani kiihtyvällä vauhdilla. Juuri ennenkuin rysähdin sisäisen sirkustelttani lattialle, E kysyin lähtisimmekö jo kotiin. Vapisevin sormin laitoin takin päälleni ja syöksyin raikkaaseen ulkoilmaan.
Pääni selkeni sekunneissa, enkä tarkoita humalaa. Tuo hekumallinen tunteiden aalto oli jotain, mitä en saisi kehoni muistista koskaan pois.
Kotiovelle asti pohdin hiljaa itsekseni mikä tämä outo jälkitunne minussa oli?
I still think of you even though I promise I wouldn't
Anonymous
Tuo ensimmäinen lause on niin... Mun sisälläni loistaa valo, mutta se sammuu, kun joku muu saapuu paikalle.
VastaaPoista