Uusi yritys

Olen tehnyt jotain, mitä vannoin, etten enää tekisi. Menin ja tein profiilin uudestaan, sinne samaan treffipalveluun jossa jo kesällä tuhlasin vietin aikaani jonkin verran. En oikein tiedä mikä potkaisi minua lopulta takamukseen ja tein päätöksen asiasta. Ehdin sitä kuitenkin pohtia jonkin aikaa etukäteen..

No, sitä perinteistä. Yhden rivin "Mitä kuuluu?" ja "Saanko hieroa sun varpaita" -viestejä on kyllä näkynyt. Oma asenteeni koko juttuun on ollut tällä kertaa alusta asti erilainen. Päätin heti, etten tuhlaa omaani, enkä muidenkaan aikaa vastaamalla kenellekkään joka on vain "ihan kivan oloinen", tai olen muuten vain epävarma tyypistä.

Kyllä siellä ehkä jotain potentiaalistakin on ollut, en tiedä ;) Palataan siihen myöhemmin, kun tiedän itsekin lisää...

Peaceful easy feeling

En tiedä johtuiko se joulupyhistä ja pienestä katkosta tavalliseen arkeen, mutta mieleni on ollut suhteellisen korkealla viimepäivinä. Se, minkälaista romahdusta päässäni pelkäsin Hipin lähdettyä lomallensa, on ainakin toistaiseksi pysynyt poissa.

Hänestäkin olen kuullut pariin otteeseen, menee kuulemma kivasti. Totesin, että niin kai minullakin. Tällä hetkellä ero ja välimatka hänestä tuntuu jopa aika hyvältä. Tottakai odotan sitä, kun taas tapaamme, mutta erilailla. Toisaalta, itseni tuntien fiilikset ehtivät muuttua monta kertaa jopa lähipäivien aikana...

Osasyy hyvälle tuulelleni on kieltämättä myös tulevan odotuksessa. Tammikuun loppupuolella odottava reissu pohjoisempaan piristää. Olen aina tykännyt siitä, kun on jotain odotettavaa. Pitkään aikaan ei ole oikein mitään sen suurempaa ollut tiedossa, mutta nyt taas on, ja se tuntuu hyvältä. En oikeastaan osaa edes vielä jännittää tuota tulevaa kohtaamista Pohjoisen Pojan kanssa sen suuremmin, vaikka lähempänä sekin varmaan tulee.

Kyllä siinä oma jännityksensä kuitenkin on, kun tapaa tuollaisen ihmisen monen vuoden jälkeen...

Lähtölaskenta alkakoon...

Nyt se sitten tapahtuu. Tai ei nyt, mutta hyvinkin lähitulevaisuudessa. Minä ja Pohjoisen Poika tulemme tapaamaan hyvinkin pian. Vielä tässä on muutama viikko odoteltavaa, mutta se on pian verrattuna siihen, kuinka pitkään siitä on puhuttu.

Itselläni ei talviloman päiviä päättäessä ollut vielä tiedossa, mitä silloin tekisin. Päätös loman ajankohdasta kuitenkin tuli, ja mietin mitä silloin haluaisin tehdä. En halunnut olla vain kotona, mutta ulkomaanmatkakaan ei oikeastaan ollut mielessä. Siispä sitten menin ja ostin junaliput pohjoiseen. Kyllä vain, pitkään puhuttu tapaaminen hänen kanssaan on konkretisoitunut.

Sitä en vielä tiedä mitä tuo reissu tuo tullessaan. En oikeastaan edes halua tietää, en halua miettiä sitä. Tämä hetki on tässä ja se kohtaaminen siellä tulevaisuudessa. Vaikka lämpöä ja läheisyyttä puheissamme onkin, ja jopa suunnitelmissa, en silti ole varma haluaisinko niiden käyvän toteen. Ajatus sitä pelottaa, että mitä sen jälkeen?

Kun sitten hänelle joulutervehdysviestissäni tulevasta matkastani ohimennen mainitsin, vastauksena saamani sanat kieltämättä kuitenkin lämmittivät mieltä.

"Maltan tuskin odottaa", hän sanoi.
Pakko se on kai myöntää, että samat sanat.

Pakkasilta pysäkillä

Eräs ilta töistä kotiin päästyäni astelin bussipysäkille. Ehkä hieman itseäni vanhempi, tumma, parrakas mieshenkilö seisoskeli pysäkillä. Hän näytti olevan kylmissään. Kysyinkin sitten häneltä, oliko haluamani bussi jo ehtinyt mennä, vai myöhässä. Koska se oli myöhässä, päätin jäädä odottamaan enkä siirtyä mihinkään muualle.

Kului lähemmäs puoli tuntia, ennen kuin yksikään bussi saapui. Tuona aikana juttelimme niitä ja näitä. Bussissakin hän tuli viereeni istumaan. Totesinkin, miten kummallista oli jutella tuntemattomalle. Ehkä jossain muualla se olisi normaalihkoa, mutta ei Suomessa ainakaan.

Muutamista lauseista kävi ilmi hänen olevan parisuhteessa. Mietin onnekseni, etten ollut ainakaan esitellyt itseäni, vaikka se oli ohimennen käynyt mielessä. Toisaalta se nyt olikin aivan tuuriani. Söpö poika ja mukava kohtaaminen, tottakai siinä joku koira piti olla haudattuna.

Lähtiessäni pois bussista hän jäi vielä kyytiin. Toivottelin mukavaa illanjatkoa ja hymyilin. Lyhyt kohtaaminen oli ohi.

Pitäisikö tällaisia hetkiä miettiä ilolla vai surulla, sitä en tiedä. Positiivistahan se on tavata ihmisiä sattumalta, mutta toisaalta julma kohtalo niiden olla kuitenkin saavuttamattomissa, vain hetkellisiä hymyjä.

Vuoden iskurepliikki

Ilmeisesti olen kaikkien kotikaupunginosani yksinäisten (ja yksinkertaisten..) miesten kohde.
Tänään sain nimittäin kuulla uskomattomimman iskurepliikin ikinä, ja se meni osapuilleen näin:

"moi, lähtisiksä mun kanssa s-markettiin?"

Naamani oli varmaankin näkemisen arvoinen, sillä posket nykien yritin pidätellä huutonaurua sisälläni, ja saada kakaistua ulos suustani "No jos ei nyt kuitenkaan" -tyyppisen lauseen.
(Miehet, älkää siis kokeilko s-market -taktiikkaa..sillä tuskin heruu pillua.)

Monia oudohkoja lauseita on toki tullut kuultua, mutta tuo menee kyllä oman listani kirkkaaksi ykköseksi. Ylivoimaisesti.

Sitten vielä kevytavautuminen perään:

Taas tuli myös todettua, että hiustenvärini vetää puoleensa kaikkia tietynlaisia ihmisiä enemmän kuin muita, ja ettei nyt ihan loukkaavaksi teksti menisi, niin jätän nuo ihmistyypit mainitsematta..
En minäkään hyöki ihmisille kadulla tai julkisissa kulkuneuvoissa jauhamaan ties mitä, kyselemään tai pakkotutustumaan. ARGH! Yleensä kun nuo tutustumiset tapahtuu sitten ihan itsestään, jos niin on käydäkseen, eikä suinkaan väkipakolla ja "mutkumähaluun" -taktiikalla. Se menee jo häiriköinnin puolelle.

Salainen himo?

Viime yönä näin enemmän kuin hämmentävää unta. Sain juuri äsken muististani kaivettua sattumalta tuon unen, kun näin kyseisen herran kuvan uutisia selatessani.

En ole koskaan erityisemmin viehättynyt yhdenkään räppärin ulkoisesta olemuksesta, eikä itse musiikkityylikään minuun ole varhaisteiniyden jälkeen suuremmin kolahtanut. Kuitenkin jostain ihmeen syystä unessani kilpailin K:n kanssa eräästä suomalaisesta räppäristä, ja unen loppua kohti huomasin päätyneeni panemaan kyseisen tapauksen kanssa, K:n kiukutellessa asiasta.
Jotain tilanteesta varmaan myös kertoi se, että itse aktin jälkeen juutuin poukkoilevaan loistohotellin hissiin, ja tahdoin vain pois koko paikasta. Taisin potea unimorkkista siitäkin, että A nukkui vieressäni.. hah!

MITÄ!? Alitajunnassani ilmeisesti pidän häntä vetoavana, mutten edelleenkään ymmärrä valveilla ollessani, mitä uneni hänessä näkevätkään. Suhtautumiseni kun on neutraali. Edeltävän yön jälkeen huomasin kyllä katselevani kuvaa hänestä täysin erilaisella fiiliksellä.

Onnekseni en koskaan ole sentään nähnyt seksiunia yhdestäkään totaalikammotuksesta (kop, kop), vaikka olen toki sellaisistakin tapauksista kuullut.

Voiko unet tosiaan manipuloida minut kivalla kokemuksella tykkäämään asioista, joille en todellisuudessa lämpene oikeastaan ollenkaan? Näppärää aivopesua. Kiitos aivotoimintani.

(Tosin aivopesuksi en laske sitä, että näin tuossa eräänä yönä unta Tomi Metsäkedosta...ah...ei se kyllä niin kuuma uni ollut, pikemminkin lyyrinen rakkaustarina kaikkine kliseineen. Tällä menolla voin alkaa kirjoittaa imeliä roskaromaaneja ihan vain unieni perusteella...)

Näkemiin, kunnes taas kohdataan

Hyvästelin Hipin tämän vuoden osalta hänen lähdettyä reissuun loppuvuodeksi. Seuraava kohtaaminen on siis luvassa vasta ensi vuoden puolella, joka ajatuksena kieltämättä ahdistaa. Loppujenlopuksi aika tulee menemään varmaankin suhteellisen nopeasti, mutta silti.

Hän on ollut minulle viimeisten viikkojen aikana suuri tuki ja turva. Hän on se, jolle tunnun voivan puhua suurinpiirtein kaikesta, vaikeistakin jutuista. Hän saa oloni paremmaksi ainakin hetkellisesti, vaikka se muutoin olisi matalalla. 


Ja nyt, seuraavien reilun kolmen viikon aikana en välttämättä ole ollenkaan yhteyksissä hänen kanssaan. Ei se maailmaa kaada, toivottavasti. Ero on kuitenkin suuri verrattuna tähänastiseen jokapäiväiseen yhteydenpitoon, ja tapaamiseen parikin kertaa viikossa.


Suunnittelin kuitekin ottavani tämän haasteena, positiivisena sellaisena. Opettelen seisomaan omilla jaloillani vaikeampinakin hetkinä. Olenhan tehnyt parannusta viimeaikoinakin, en enää juokse keskellä yötä ahdistuksen iskiessä hänen kainaloonsa nukkumaan. Kestän jo olla yksin, paremmin kuin kuukausi sitten.

Sanoin hänelle, että kun hän palaa takaisin, tiedän mitä teen. Sanoin ottavani selvää, mitä haluan elämältä. Sanoin hankkivani päämääriä, edes jonkinlaisia. Ei tarvitse suunnitella koko elämää, ei edes seuraavaa vuotta, mutta jotain. Haluan löytää taas polkuni jota kulkea, sen sijaan että rämpisin suossa tietämättä minne mennä.

Ei edes kalenterimerkintätyttö

Jatkossa taidan uskoa pahoja aavistuksiani täysin, ilman epäilyksiä. Optimismi, mitä se on? Minun kohdallani se on osoittautunut kauniiksi saduksi, jollaista ei tähän kirjaan ole muutamaan lukuun mahtunut. Vaikka sen sieltä rivien välistä löytääkin.

B:stä ei tietenkään kuulunut mitään pitkään aikaan, ja lopulta päädyin lähettämään yksinkertaisen kysymysviestin. Muutamaa minuuttia myöhemmin sain juuri sellaisen vastauksen, jollaisen oletin saavani joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Kieltävän, vähättelevän ja teennäisesti anteeksipyytävän. "Hups, oho, en muistanu". Merkintä ja muistikuva minusta katosi lievän humalatilan haihtumisen myötä kuin tuhka tuuleen, ilmeisesti heti puhelua seuraavana aamuna.

Välillä sitä ei voi kuin vittuuntua omaan hyväuskoiseen, paremmasta haaveilevaan ja naiviin ajatusmaailmaansa. Olisi niin paljon helpompaa pitää tiukka linja, ja käsittää ettei tästä tilanteesta tule yhtikäs mitään, siihen ei edes toiveikkuus auta. Viestittelystä jäi sellainen olotila, että B:n mielestä minä olin nyt toiminut typerästi. Typerää on siis olettaa, että ihmiset pitäisivät sanansa, eivätkä jauhaisi paskaa loputtomiin.

Vaikka en kovinkaan romanttisessa mielessä tapaamista ajatellut kuitenkaan, niin harmistun silti siitä, etten voi viettää päivää "ystävän" kanssa tehden asioita, joita en normaalissa arjessani tee.

Jos jotain hyvää tilanteessa on, niin B:stä tuskin koskaan enää kuuluu mitään, ja minä keskityn elämääni A:n kanssa. Lopullisesti. Löydän A:sta jatkuvasti enemmän hyviä puolia, joista parhaana pidän taitoa saada minut nauramaan ja leppymään helposti.

No, minusta ei sitten ollut edelleenkään edes kalenterimerkinnäksi. Kai minussa jotain radikaalia vikaa sitten on. Eniten vain ihmettelen, miksi suhtautuminen minuun vaihtelee niin paljon B:n mielessä? Siihen jos vastauksen saisin, niin voisin antaa olla asian täysin omassa arvossaan...

Se siitä sitten.

Herrat X ja Y taitavat molemmat olla aika pitkälti mennyttä elämää kohdallani. Vaikka tilanne ei mennyt kuitenkaan ihan niinkuin olin ajatellut. Siinä missä luulin X:n suuttuneen minulle, kääntyi juttu hieman päälaelleen.

Herra Y ilmoitti katuvansa kaikkea mitä välillämme tapahtui. En oikeastaan saanut edes kunnollista vastausta siihen, miksi näin oli. Luultavasti sillä oli jotain tekemistä jonkin aikaa sitten päättyneen parisuhteen kanssa. Kyllä hän pahoitteli, mutta se siitä sitten. Blokkaaminen sosiaalisesta mediasta tuntui hänestä sopivalta vaihtoehdolta...

Ja minä kun vielä luulin draamailleeni itse liikaa, miettien herra X:n reaktiota. Hänen kanssaan ollaan nimellisesti vielä kavereita, mutta tuskin sen suuremmin enää tekemisissä jatkossa. Suuremmaksi dramaqueeniksi osoittautuikin herra Y.

Tosin, en ehkä kaipaa tuollaisia draamailijoita elämääni kuitenkaan. Taisi itseasiassa olla herra Y, joka kerran totesi; on joskus oltava itsekäs ja hankkiuduttava eroon ihmissuhteista, joista on enemmän haittaa kun hyötyä...

Mitä tästä opin? Siinä missä on parempi pysyä erossa varatuista miehistä, sama koskee myös hiljattain eronneita....

Kolmiodraaman poikanen

Olin viikonloppuna eräissä kaveriporukan pikkujouluissa. Alkoholia, musiikkia, sekä jonkin verran minulle tuntemattomien ihmisten seuraa. Omia tuttujani siellä olivat oikeastaan vain juhlapaikkana toimivan asunnon asukit eli bileiden järjestäjäherrat X ja Y, sekä pari muuta.

Lähtökohtana lienee merkittävää mainita, että olen kerran päätynyt herra X:n kanssa samaan sänkyyn. Sen jälkeen olemme olleet jonkin verran tekemisissä, mutta emme nähneet livenä. Hän on ihan hyvännäköinen, tumma ja parrakas. Melko lyhyt, vain suunnilleen itseni mittainen. Ei ehkä kuitenkaan mitään poikaystävämateriaalia, vaikka mukava onkin.

Herra Y on minulle itseasiassa aika uusi tuttavuus. Hänen kanssaan on mukava jutella, pidän hänen ajatusmaailmastaan. On lohdullista, että hänenlaisiaan miehiä löytyy. Hän uskoo tosirakkauteen ja siihen oikeaan. Hän on vasta jokin aika sitten eronnut pitkästä parisuhteesta eikä usko yhden yön juttuihin.
Hän on suloinen ulkonäöltään, sekä luonteeltaan.

Baarissa ollessamme huomasin jossain vaiheessa siirtyväni Herra X:n vierestä Herra Y:n syliin. Pöydässä oli täyttä, joten syliin istuminen oli ihan normaalia. Huomasin X:n katselevan hieman epäilevänä ja taisi hän jotain sanoakin ihmetellen paikkaani.

Kuten arvata saattaa, päädyin lopulta herra Y:n sänkyyn. Maatessamme aamuyöllä saman peiton alla, hänen vieressään oli turvallista olla. Läheisyys ja seksi tuntuivat hyvältä. En edes tuntenut sen suuremmin katumusta, vaikka tiesin herra X:n toivoneen saavansa minut viereeni. Onneksi hän oli toisaalla yötä, eikä samassa asunnossa jostain syystä.

Aamu ja herääminen venyivät pitkälle iltapäivään. Herra X palaili jossain vaiheessa kotiin, muttei puhunut minulle paljoa. Ajattelin sen olevan ainakin osittain krapulasta johtuvaa hiljaisuutta. Myöhemmin aiheesta kysyessäni, hän totesi minun saavan tehdä mitä haluan. Kuitenkin, hän ei minulle juuri enempää ole sen jälkene puhunut. Noh, kyllä olisin varmasti itsekin loukkaantunut ja pyysin anteeksi. Ehkä vähän överiä kuitenkin, jos välit häneen kylmenevät täysin tämän jälkeen...

Draamaa draamaa... Ristiriita siitä, oliko kivaa herra Y:n seurassa vai pitäisikö kuitenkin tuntea surua herra X:n puolesta.

Periaatteen vuoksi, en kuitenkaan kadu mitään. Jos olisin saanut alunperin päättää, olisin jättänyt yön herra X:n kanssa väliin välttääkseni tämän draaman, vaikka oli sekin kivaa silloin.

Joo-ei-joo-ei-joo-ei, siis mitä?

B:n puhelu sekoitti päänuppiani sen verran, että mietin jälleen kerran sitä, mitä elämältäni oikeasti haluankaan.
B itse vähätteli heti seuraavana päivänä kaikkea sanomaansa, mutta ei sentään pyörtänyt sopimusta näkemisestä ja yhteisestä ajanvietosta. Muuten hänen kommenttinsa saivat taas sen tunteen aikaan, ettei minusta tosiaan ole muuksi kuin satunnaiseksi riemuksi, jolle voikin sitten länkyttää mitä tahansa paskaa tarkoittamatta sanaakaan. Toisaalta uskon myös siihen, että eräistä mainitsemattomista syistä häntä hieman arveluttaa kaikki. Suojautumiskeino toki tuo lähestymisen jälkeinen torjuntakin..

Joka tapauksessa ajatukseni ovat taas siinä pisteessä, että tahdon A:sta välimatkaa hiukan. Syy saattaa olla B:n lausumissa varoittavissa sanoissa, mutta myös omassa järjenkäytössäni, joka ei usko edelleenkään kaiken olevan niin hyvin kuin illusio antaa olettaa. Tyyntä myrskyn edellä. Voihan silti olla, että tällä kertaa myrskyn nostatankin minä itse.

Ainoa asia jonka varmasti tiedän, on se, etten jaksa turhaan leikkiä tai säätää yhtään mitään yhdenkään kaksilahkeisen kanssa, jos tilanteella ei ole mitään tulevaisuutta. Fuckbuddyt, one night standit ja muut skeidat eivät ole minun juttuni. En tosiaan halua sekunnissa perhettä, naimisiinmenoa tai edes sitä avoliittoa, mutta en näe mitään syytä yrittää mitään, jos en miehen mielestä ole kelpaava tyttöystäväksi, tai siitä vielä vakavemmaksi milloinkaan. Känniääliöhetkien riemuna tai muuten viimeisenä vaihtoehtona oleminen ei nappaa sitten ollenkaan. Vääränä elämäntilanteena oleminen risoo siinä määrin, että pyrin jatkossa välttämään sitä mieluiten loputtomiin.

Minä kun ajattelin jo B:n olevan täysin ohimennyttä elämää, no hard feelings, niin toisin taisi käydä. Tai oikeastaan en sano vielä mitään. Jos tarkkoja ollaan, en tahdo edelleenkään minkään tulevan A:n ja minun väliin, mutta loputon epätietoinen odotus alkaa kokea viimeisiä hetkiään.
Kuka sanoikaan, että naiset ovat hankalia, eivätkä tiedä mitä tahtovat?

Kuitenkin olen vain typerä nainen, joka kaipaa osakseen rakkautta.

Kutsu kauas lämpimään

Kylmää ja pakkasta. Lumisadetta. Suomen talvea, ah ihanaa.

Yhteydenpitoni Latinon kanssa on ollut hieman katkonaista. Aikaero ja välimatka kasvoi hiljattain melkoisen pitkäksi, ehkä siitäkin johtuen. Eräänä päivänä juttelimme kuitenkin, pienen tauon jälkeen.


"Olispa kiva nähdä sua. Voitas vähän pussailla ja harrastaa seksiä", kuuluivat sanat suunnilleen suomennettuina. Että minun pitäisi matkustaa sinne, lähteä hänen luokseen. Kaunis ajatus, mutta käytäntö...

Toisaalta tuokin saa vain oloni tuntemaan jotenkin halvennetuksi. Siinä missä Kultalusikan viimeisimmät teot tekivät sen aika suoraan, tämä vain hieman kiertäen. Että olisin saatavilla vain ja silloin kun se hyvältä tuntuu. Pitkiin aikoihin ei mitään, ja sitten kun olen siinä, voi käyttäytyä miten vain. Tai Latinon tapauksessa, kun olen täällä ja hän siellä, voi puhua miten vain. Ja sitten kun hänestä siltä tuntuu, voi puhua nätisti, vaikkei muuten pitäisikään erikoisemmin yhteyttä.

Se viikko oli mukava, lomaromanssini silloin kaukaisessa menneisyydessä. Mutta vain jos sitä tarkastelee tiiviisti pelkkänä yhtenä viikkona. Pidemmän päälle... ei niinkään kaunista.

Tai ehkä minä vain ajattelen liikaa.

Yllättävä puhelu

Viime yönä podin unettomuutta, ja viestittelin niitä näitä työmatkalla olevan A:n kanssa.
Yhtäkkiä tajusin kesken kirjoittamiseni lyöneeni luurin korvaan B:lle. Ensimmäinen ajatus oli uskomaton häkellys: minkä helvetin takia B soittaa mulle keskellä yötä?
Vaikka vahinkoluurit hänelle vetäsinkin, en edes tajunnut soittaa takaisin kaikelta hämmennykseltäni.
Hetken kuluttua kuitenkin huomasin hänen soittavan uudelleen.

En ihan ollut ajatellut puhelun kestävän miltei kahta tuntia, ja siihen sisältyvän pohdintaa parisuhteesta, avioliitoista, asuinpaikkakunnista, meistä ja minun suhteestani A:han. B:n omien sanojen mukaan hän soitti, koska haluaa tulla seikkailemaan pääkaupunkiin, ja tahtoo minut seurakseen. Kuitenkin ilmi kävi hyvin selkeästi, että mitä hän minusta haluaakaan.. Mutta haluaako hän oikeasti jotain muutakin? Jos toiveisiinsa on uskominen, hän haluaisi minun lähtevän luokseen pidemmäksikin aikaa.
Puheessa vilisi myös mainintoja siitä, että jos päädyttäisiin yhteen..
Mutta onko pointtina hommassa kuitenkin vain se, että B on huomannut jäävänsä yksinäiseksi, ja minä olen sopivan helppo varasuunnitelma? Vai johtuuko kaikki siitä, että molemmat herrat olivat sattumalta kohdanneet? Sitä en vielä voi tietää, mutta siitä aion ottaa selvää.

Toisaalta tilanne on taas kutkuttava, toisaalta taas en tiedä edelleenkään mitä tehdä, saati miten suhtautua.
Tiedän, että A:n ja minun tilanne on kaikesta huolimatta epävarma edelleen, enkä tiedä todellakaan missä mennään. Kysyminen vain pahentaisi asiaa tässä vaiheessa, koska tietäisin sen johtavan riitaan. Tulossa on kuitenkin sellainen tilanne, josta en edes tiedä kuinka selviän. Silti ei tunnu oikealta ratkaisulta ryhtyä B:nkään kanssa mihinkään, sillä poden morkkista.

Jossain takaraivossani uskon edelleen B:n olevan jonkinlainen perfect match minulle luonnostaan, mutta olemmeko A:n kanssa muokkautuneet sopivimmimmaksi toisillemme?

Inhoreaktio

Olen aika pettynyt, tai vähän enemmänkin. Siinä missä hehkutin hetki sitten Kultalusikan ihanuutta, on se kääntynyt vähän toiseen suuntaan.

Muutama päivä sitten olin vapaalla arkena ja pyörimässä kaupungilla. Sain päähänpiston kysyä ko. herraa kanssani lounaalle. Hänelle ei juuri silloin sopinut, joten päätimme mennä pari päivää myöhemmin kun molemmilla olisi vapaata. Ajatus tuntui hyvältä ja pyysinkin häntä ohimennen myös käymään vaikkapa meillä, eihän oltu muutenkaan nähty pitkiin aikoihin kunnolla. Ei itseasiassa useaan kuukauteen.

Tuo kyseinen tapaaminen ei sitten ollut ihan niin kiva. Käytiin kyllä syömässä ja oli ihan mukavaa, mutta muuten hänen seuransa sai minut ahdistumaan. Eikä itseasiassa edes seura, vaan teot. Hän ei osannut pitää näppejään minusta erossa, eikä käyttäytyä asiallisesti. Enpä muuten muista edes, koska joku olisi minua väkisin pussannut. Kerta se on sitten ensimmäinenkin.. Kai hän lopulta tajusi, kun sanoin painokkaasti Ei. Kun ei meistä naisista kuulemma koskaan tiedä, milloin ei on oikeasti ei...

Miten kukaan voi edes kuvitella mitään tuollaista, kun ei olla nähty ikuisuuksiin? Että hän voi vain käydä kimppuuni ja olettaa että haluaisin suurinpiirtein panna hänen kanssaan siltä istumalta...

Itsekäs ja ajattelematon, sitä hän kuitenkin taitaa olla. Kysymys kuuluukin, mikä tarkalleen ottaen tuossa ihmisessä on koskaan minua puoleensa vetänyt? En tosiaan tiedä...

Toinen ääripää

Siinä missä S on seestynyt elämäänsä, alan minä olla vaihteeksi hieman kyllästynyt. Toisaalta, vaikka tapahtuukin paljon asioita, ei tapahdu kuitenkaan. Mitään uutta ei ilmaannu, samat miehet pyörivät kuvioissa pyörimättä tarpeeksi kuitenkaan.

Viime päivinä olen taas viettänyt aikaa jonkin verran Hipin seurassa, ja on ollut ihan mukavaa, ei siinä mitään. Vaikka hänen seuransa on mukavaa ja rentoa, sekä seksi miellyttävän toimivaa, ei se kuitenkaan ole tarpeeksi. Tottakai kaipaan jotain enemmän, vaikka todellisuudessa tilanteen ollessa niin en ehkä haluaisikaan... Ihme tuuliviiri.

Seuraavaa Suurta Kohtaamista odotellessa siis.

Nothing left to say

Elämäni on toistaiseksi niin tasaista, etten edes tiedä mistä kirjoittaa.
Toisaalta kaipaan huolettomia tyttöjeniltoja viattomine (tai jopa viallisine) sutinoineen, ja kovat pohdinnat kävimme eilenkin K:n kanssa uloslähdöstä. Talvinen sää ei kuitenkaan erityisemmin houkutellut, joten siihen kaatui hurja illanviettosuunnitelma.

Tällä hetkellä elämä tuntuu hyvältä näin tasaisena, ja myös siltä, että joka päivä "saan" siltä enemmän. Vaikka pelkäänkin kaiken onnen olevan tiputus aina vain korkeammalta takaisin tantereeseen.

Ajatuksissa on myös se, että ehkä minun osaltani lasikengän on aika jäädä pienelle tauolle. Saatan toki kirjoitella silloin, kun sellainen tunne tulee, ja niin varmasti teenkin. Kirjoittaminen on paras tapa purkaa tuntojaan, joita ei edes ääneen halua sanoa.

Miehet, jotka minun elämääni ovat toistaiseksi näyttäneen jäävän pysyvästi, ovat A ja Draamakuningas.
Toinen kaverina, toinen jonain huomattavasti vakavempana. Toivottavasti vielä pitkään.

Kuunteleva korvapari, puhuva suu

Vanha ystäväni, jojo-efekti on taas täällä. Yhtenä päivänä olen hyvällä tuulella, tyytyväinen elämääni tässä ja nyt. Seuraavana kaikki menee pieleen ja nekin asiat, joiden luulin olevan pysyvästi melko hyvin, ovat pielessä. Näinä päivinä kaipaa kuuntelevaa korvaparia.

Herra Kultalusikka on osoittautunut aika kultaiseksi. En ole edelleenkään nähnyt häntä pitkään aikaan, mutta muutaman kerran olemme olleet tekemisissä puhelimitse. Jostain syystä yhteydenotto on osunut kohdalle silloin, kun olen surullinen. Ei hän varsinaisesti ole onnistunut minua sen kummemmin piristämään, ei niinkuin Hippi, mutta kuuntelijaksi hänestä on ollut. Kai sekin jollain tapaa oloa aina helpottaa, että saa puhua, vaikkei ratkaisua mihinkään löytyisikään.

Hassua kyllä, pari viikkoa sitten hän totesi, että harrastaisi edelleen seksiä kanssani mielellään. Se ei ollut ehdotus, vain toteamus. Saman puhelun aikana hän oli myös sanonut, että vaikka hän ei yleensä pidä yhteyttä keihinkään muihin naispuolisiin, jos on parisuhteessa yhden kanssa (selittänee hiljaiseloa kesältä...), mutta minun kanssaan hän saattaisi jopa olla jossain tekemisissä sittenkin. Vielä puhelun loppupuolella hän totesi, että olipa kiva jutella kanssani pitkästä aikaa, se tuntui myös vilpittömästi sanotulta. Hän tuntui tarkoittavan sitä oikeasti.

Hämmentäviä kommentteja, joista päätellen olen ehkä saavuttanut jonkinlaisen pysyvän paikan hänen elämässään, kuten hänkin omassani.