Pelkkää seksiä

Mistä tietää, että välillänne on vain seksiä, eikä mitään muuta? Mitä tarkalleen on "pelkkä seksi"? Saako silloin pussata, muutenkin kun seksin yhteydessä? Ihan vain jos tuntuu siltä, kun vietätte yhdessä aikaa. Onko ylipäätään sallittua viettää yhdessä aikaa, vai onko se sitten jo jotain muuta? Entä jos vain viihtyy toisen seurassa, myös sen seksin lisäksi. Puheenaiheet liikkuvat musiikin, elokuvien ja töiden parissa, onko se sitten enää pelkkää seksiä.

Entä jos pitkään jatkuneen seksisuhteen jälkeen seksi loppuu, ja puheenaiheet jäävät? Eihän se silloin voinut olla pelkkää seksiä, jos yhteydenpito jatkuu edelleen. Vaikka toisaalta sisältäähän fuckbuddy myös sen sanan buddy, siis kaveri. Kyllähän kavereiden kanssa jutellaan. Muuten se olisi pelkkä fuck, mikä nyt ei kuulosta alkuunkaan hyvältä tyypiltä, sellaiselta jonka kanssa haluaisi edes harrastaa kyseistä toimintaa. Entäpä Friends with benefits, kyllähän sekin sisältää kaveriosuuden. Mikä lienee sopiva suomalainen nimitys tuolle.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, ilmeeni kysymysmerkkinä tilanteesta, suuntani käy Deekolmen luo.

Nettideittailu, hot/not?

Ystäväpiiristäni löytyy useita ihmisiä, jotka ovat harrastaneet nettideittailua erinäisillä sivustoilla. Osa heistä onkin itselleen miehen niitä reittejä löytänyt, ja sitä satumaista tuuria välillä ihmettelen. Eivät ne ystäväni sentään niin kaikkiruokaisia lankeajia ole, että olisivat mitä tahansa huolineet.

Itsekin olen erehtynyt kokeilemaan ilmoituksen tekoa. Lopputuloksena mitään soveltuvaa ei löytynyt, ja suurimmaksi ongelmaksi vaatimuksissani tulikin pituus.. etsiikö siis lyhyet miehet helpommin seuraa netin välityksellä? Korkokengissä viihtyvänä normaalimittaisena naisena en tosiaan tahdo miestä, jonka päätä voin taputella, tai jonka päähän voin kätevästi nojata leukaani väsymyksen iskiessä. Ihan sama, kuinka mukava kyseinen mies olisikaan.

Ilmoitukseni keräili myös lukemattomia seksisuhde-ehdotteluja, fetissinomaavien miesten "saanks mä hieroo sun jalkoja/potkisitko mua munille/voisitko olla mun domina" -tarjouksia ja ties mitä muuta. Kaikista kauheimpana pidän kuitenkin niitä, jotka etsivät sitä helppoa ja yksinkertaista suhdetta minusta, joka varmasti osoitti ilmoituksessaan olevansa kaukana niistä haaveista. Osalla miehistä oli myös outoja kuvitelmia siitä, että nainen antaa puhelinnumeronsa välittömästi yhden "moi, mitä kuuluu?" -viestin jälkeen, ja haluaa tavatakin heti lähipäivinä tietämättä toisesta yhtikäs mitään. Valmis pitäisi myös olla kertomaan tuntemattomalle elämäntarinansa välittömästi, tai saa kiukkuisia "ootpa ylimielinen ja nuiva" -viestejä heti perään. Tuntuu myös hirveältä torjua joitakin, tulee todellinen noita-akka olo.

Vaikka nettideittailussa häiritseekin juuri se, ettei ihmisen olemusta, eleitä tai käyttäytymistä (saati puheääntä!) voi tietää, en silti halua todennäköisesti kiusallisen kiduttaville lähes-sokkotreffeille esittelemään itseäni. (ja tästä puhun kokemuksella..)

Itselleni siis ainoa keino löytää mies taitaa olla satumainen sattuma, ja tavata alunperinkin kasvotusten. Ei ainakaan tule niin helpolla luotua mielikuvia, jotka saattavatkin olla ihan liian ruusuisia.Tuntuu myös luotettavammalta tietää ihmisen olemus alusta alkaen.

Jatkan siis tätä vähiten odottamista, silloinhan sen onnen pitäisi ilmaantua.

Löytyykö muilta onnellisia (tai ei-niin-kivoja) tarinoita nettideittailusta? Kokemuksia kohtalotovereilta vastaanotetaan!

I'd rather dance with you than talk with you.

Reilusti yli vuosi takaperin ulkomailla tapasin baarissa erään miehen. Kohtaaminen oli hyvin lyhyt, mutta on painunut mieleeni silti aika vahvasti.

Oli perjantai-ilta, olimme ystäväni kanssa eräässä baarissa. Olin sillä hetkellä yksin, tai siis ilman ystävääni täydellä tanssilattialla. Tämä itseäni pidempi ja suunnilleen samanikäinen suloisen näköinen mies ilmaantui lähistölle. Mitään sanomatta päädyimme tanssimaan kahdestaan, useamman kappaleen ajaksi kai. Jossain kohtaa hän ilmaisi, että palaa pian, mutta nyt täytyy käydä toisaalla. Kyllä hän sitten vielä palasikin, ja jatkoimme samalla linjalla sen enempiä puhumatta, mitä nyt olimme esitelleet itsemme ja ehkä muutama sana syystä miksi olimme siellä silloin. Jossain kohtaa pussailimme hieman, mutta ei sen suurempia. Lopulta minun oli poistuttava paikalta. Ajattelin, että no, ihan kiva mies ja kiva ilta, eikai siinä sitten muuta.

Tässä kohtaa kohtalolla oli taas omat leikkinsä, sillä seuraavana iltana tämä sama mies ilmaantui samaan paikkaan samoihin aikoihin kanssani taas tanssimaan. Epäröimättä siirryimme taas lähemmäs toisiamme, tanssimaan yhdessä. Ilta kului, ja loppujen lopuksi se taisi taas olla minä, joka joutui lähtemään. Emme tänäkään iltana vaihtaneet sen suuremmin kovin montaa lausetta.

Aina ei tarvita sanoja viihtymiseen jonkun seurassa.

Rakas katkeruuteni..

Eilen päädyin jälleen the ex -miehen luo.

Fiilikset mennessä paikalle olivat sekavat. Harvinaisen sekavat. Niitä hetkiä, kun ei tiedä pitäisikö itkeä, nauraa, vaiko olla hiljaa ja paeta paikalta. Suhteemme ei ole koskaan ollut mitenkään selkeä, ja tuskin koskaan selkeneekään. Mies jota en voi unohtaa, sivuuttaa tai jättää täysin omaan arvoonsa. Yhteistä menneisyyttä kun on enemmän kuin muiden kanssa yhteensä..

The Ex on pitkä, komea, hauska, vaaleahiuksinen ja omaa paljon yhteisiä kiinnostuksenaiheita kanssani. Edelleenkin. Alunperin näin hänet kerran eräässä tapahtumassa, ja kiinnitin huomiota häneen välittömästi. Puolta vuotta myöhemmin tutustuin häneen silloisen miesviritykseni kautta, ja vähän myöhemmin siirryinkin sitten häneen kaverinsa jäädessä nuolemaan näppejään.. siitä alkoi elämäni helvetillisimmät (ja samalla ihanimmat) vuodet. Tämä tarina päättyy lopullisesti vasta toisen poistuttua tältä planeetalta. Onnellista ja kivutonta loppua ei tähän ole olemassa, ikävä kyllä.

Takaisin eiliseen..

Seksi oli yksinkertaisesti uskomatonta, eikä epäilystäkään siitä, etteikö molemmat olisivat olleet samaa mieltä.
Huulia, hampaita, kieltä, kynsiä.. ja olin ihan vietävissä. Karua kyllä, samalla kun tilanne tuntui väärältä, tiesin myös tarvinneeni joka ikistä kosketusta ja hetkeä enemmän kuin milloinkaan. Eikä yhdessäolomme aikana seksi ikinä ollut sentään ihan tuollaista, vaikka se upeaa on ollut silloinkin.. Eilen sain myös ensimmäistä kertaa suuseksiä häneltä, kaikken vuosien jälkeen. (en koskaan ole erityisesti rakastanut vastaanottaa kyseistä toimintaa..mutta nyt en valita!) Yöllä kun havahduin välillä unestani ja vaihdoin nukkuma-asentoa, huomasin hänen kätensä hiipivän aina pitämään tiukkaa otetta minusta. Turvallista, mutta silti pelottavaa, koska mikään ei tarkoita hänelle mitään. Työnsä takia ei pystytä näkemään kovinkaan usein, mutta ehkä sitten syksyllä..

Jos tarina alkaisi alusta, täytyisi kaikki vanha puhdistaa. Tapahtuuko sitä todella koskaan? Epäilen.
Tiedän hänen satuttavan minua aina uudelleen ja uudelleen, sillä en kuitenkaan ole hänelle mitään.

Mutta mitä muutakaan tekisin?

Mitään ei koskaan ollutkaan?

Yli viikon odottelin Kultalusikan suunnalta mahdollista yhteydenottoa, ennen kuin tein sen itse. Vaikka tavallaan mieleni teki mieli soittaa, tyydyin tekstiviestiin. Muutamia viestejä vaihdoimme, enkä edelleenkään saanut vastausta mieltäni hieman vaivanneisiin kysymyksiin. Melkein naurattaa, kun klassinen It's not you, it's me välähti väkisin mieleeni hänen sanoessaan (taas), ettei kiinnostamattomuutensa yhteydenpitoon johdu minusta. Ok, ei sitten. Tämänkin vastauksen saamiseksi täytyi taas erikseen kysyä, onko nyt joku ongelma...Miksi vältteleminen on helpompaa kuin suoraan sanominen? Sen kun tietäisi.

Tähän loppuun tekisi mieli melkein todeta samaa kuin S, eli Case closed, mutta luulenpa tämän jäävän osittain auki kuitenkin. Tärkeintä on mielenrauha jonka itselleni tällä lopullisesti saavutin. Jo viime viikolla mietin, että oikeastaan minua ei enää kiinnosta. Tavallaan tunnen jättäneeni Kultalusikan menneisyyteen, eikä sen olemassaolo siellä minua haittaa. Meillä oli aikamme. Ehkä hän pysyy elämässäni, ehkä ei. En ota siitä stressiä, koska elämässäni on paljon muutakin. Nyt on ihan hyvä näin.

Sadun sammakko

Juhannus sujui yllättävän iisisti ystävien seurassa, ja ihan kaupunkijuhannuksena.

Päädyin lopulta viimeisen kerran puhumaan Guardille. Lyhyen keskustelun aikana tajusin, että joskus haaveet kannattaa jättää haaveiksi, ilman tietoa todellisuudesta. En kuitenkaan kadu, ja edelleenkin lähinnä naurattaa koko tilanne. Ulkonäkö ei välttämättä kulje luonteen kanssa niin kauniisti käsi kädessä. Prinssi ei ollut sammakko, mutta hänen suustaan saattoi tulla muutama sammakko. Hahaa! Sitä en sano, että olisin itse loistanut kyseisessä tilanteessa, mutten tosiaan jaksa olla murjottava, saati ottaa kaikkea kuolemanvakavasti, jos kyse on pelkästä small talkista. En myöskään katso oikeudekseni kiukutella tai olla töykeä tuntemattomalle ihmiselle, jos tämä ei halua mitään muuta kuin jutella hetken, ja poistua. Onko se tosiaan niin tappiollista olla mukava pienen hetken verran, vaikka olisi kuinka paha päivä menossa? Tuskin se paha voi kuitenkaan olla tuntemattoman ihmisen syytä. Typerä hymyni on pysynyt huulilla nyt jo useamman päivän, ehkä juuri siksi, että voitin itseni.

Case Closed.

Koska kyseessä oli juhannusyö, täytyi tietysti myös taikoa. Vaikka alastonkieriskelyt niityllä jäikin ikävästi väliin, päätettiin kuitenkin keräillä ne yhdeksän kukkaa tyynyn alle.

Ensimmäistä kertaa näin unta sulhosta.

Uneni perusteella päädyn siis naimisiin Draamakuninkaan sekä jonkin tuntemattoman pitkän vaaleatukkaisen ei-niin-hyväluonteisen miehen kanssa. Oikeastaan toivon ettei taikani kovinkaan helpolla muuttuisi todeksi..

Viikonlopun kruunasi vielä sen erään ex-miehen lähentymisyritys, johon en edelleenkään tiedä kuinka suhtautuisin. Vaikka aiemmin kirjotin, ettei mitään hyvää varmasti ole luvassa, en silti osaa kieltäytyäkään täysin.

To be continued..

Entä jos, entä jos ei?

Uusi tapaaminen Deekolmen kanssa tuli nopeammin kuin oikeastaan olin odottanutkaan. Jo alkuviikosta viestittelyjä liikkui molempiin suuntiin ja himo kävi aika suureksi loppuviikkoa kohden. Olin jo melkein menossa sinne torstaina, molemmilla kun oli omat juhannussuunnitelmansa perjantaille, mutta maltoimme sitten lauantaihin jatkaen viestittelyä vielä pari päivää.

Lauantai toi tullessaan taas vesisateen, mikä ei saanut mielialaa laskemaan. Hymyssäsuin astelin vesisateessa sateenvarjoineni bussipysäkille ja suuntasin hänen luokseen. Taaskaan ei ehtinyt kauaa mennä siitä hetkestä kun sain hänen asuntonsa oven perässäni kiinni, ennen kuin vaatekerta oli vähentynyt huomattavasti ja löysin itseni makuuasennosta. Eikä se siihen yhteen kertaan jäänyt tälläkään kertaa. Välillä taas leffoja ja jotain ruokaakin.

"Ollaan yhteyksissä", hän sanoi sieltä lähtiessäni sunnuntaina päivällä. Eikai käy kieltäminen, että nyt jo alkaa vähän olemaan odotuksia. Muutamille muille aiheesta puhuessani osaan vakuuttavasti todeta tämän olevan kivaa ja huoletonta vailla stressiä mistään odotuksista, mutta oman pään valtaavat erilaiset entä jos ja mitä jos-pohdinnat. Ne perinteiset kysymykset pyörivät päässä; Mitä hän haluaa (noin niinkun seksin lisäksi)?, Onko tämä pelkkää seksiä, vai sittenkin jotain muuta? Ja koska taas voin itse ottaa yhteyttä vaikuttamatta liian innokkaalta.

Mistä päästäänkiin lempiaiheeseeni. Miksi täytyy esittää viileää? Eikö olisi helpompaa olla suorapuheinen ja ilmoittaa suoraan fiiliksistään, ei jäisi kummallekaan epäselvyyksiä. Asioita hankaloittaa suuresti se, että täytyy miettiä mitä toinen ajattelee, voimatta kysyä suoraan saatika sitten kertoa omista mietteistään.

Pakottaessani itseni hetkellisesti positiiviseen ja rentoon ajattelutapaan saan hymyn huulilleni. Ainakin tiedän, että hän nauttii seurastani, niin kuin minä hänen seurastaan. Tiedän myös, että näemme tämänkin jälkeen. Tällä kertaa siitä ei ole epäilyksiä, toisinkuin ehkä vielä viikko sitten. Aika näyttää milloin ja miten.

Mitä sinä tahdot minusta?
Minä huudan ja peitän korvani etten kuulisi vastausta.

Ai sä ootki hyvännäkönen?

Ihmismieli on helposti huijattavissa. Joukkohysteriaa, trendejä ja muita massahurmostiloja. Miksi teineillä on järkyttäviä en-sano-mitä -pipoja päässään? Koska joku idiootti kuvitteli sellaisen näyttävän hyvältä, ja lumipalloefekti syntyi..

Kaikki ihmiset eivät ole hyvännäköisiä, ainakaan yleisen hyvännäköisyyskäsityksen mukaan.
Vaan entä sitten, kun jokin tavallinen tallikka päätyykin julkisuuteen, ja mediassa joku erehtyy sanomaan tätä komeaksi/kauniiksi? TADAA! Sen jälkeen yleinen käsitys aiemmasta taviksesta (tai rumiluksesta) onkin TÖRKEEN KUUMA! HUH! ..ja todellisuudessa välttämättä mikään ei muuttunut.

Meneekö hyvännäköisyyskäsite todella puskaradioperiaatteella; jos joku tykkää, täytyy muidenkin tykätä. (tai median mahtikäskyllä: HOT or NOT)
Vai eikö ihmisen ulkonäköä nähdä positiivisessa valossa, kunnes joku sen on ääneen julistanut? Sama toki pätee myös rumuudessa. Vaikka et olisi ruma, mutta joku päättää sinua sellaiseksi tituleerata, imeytyy käsitys rumuudestasi myös muihin. Tai ainakin hyvännäköisyytesi alkaa epäilyttämään..

Joillain on ehdottomia ehtoja siitä, miltä tulevan kumppanin pitäisi näyttää. Blondi ja isotissinen, lyhythiuksinen ja rehevä, hoikka ja brunette.. onhan noita. Vaan päteekö nuo haaveet kuitenkaan ihmisiä kohdatessa? Huomiota kiinnittää tietysti helpommin omiin mieltymyksiinsä vastaaviin, mutta tuskin kukaan voi  täysin jumiutua haaveisiinsa. Itse uskon, että vaikka tietyntyyppistä miestä haluankin, voi eteeni silti tulla mitä tahansa muutakin miellyttävää. Kokonaisuus ratkaisee, oman mielikuvituksen periksiantamisen ohella..

Heräämisiä

Juttelin tuossa joitakin päiviä sitten kaverini kanssa aiheesta heräämiset baari-iltojen jälkeen. Olin oikeastaan unohtanut tämän kyseisen tapahtuman, joka jaksaa edelleen naurattaa.

Olimme olleet yhden kaverini kanssa baarissa ja päädyimme jatkoille hänen tuttujensa luo. Tunsin tästä melkeinpä kokonaan miehiä sisältäneestä porukasta ainoastaan naispuolisen ystäväni. Kyseisten jatkojen tapahtumat ovat hieman hämärän peitossa, mutta muistan pöydässä illalla olleen ainakin kaksi tai kolme täyttä likööri/vastaavaa pulloa ja aamulla ne olivat kutakuinkin tyhjiä... Ei siis ehkä ihme, että herääminen oli mikä oli.

Avattuani silmäni, reaktiot etenivät jotakuinkin seuraavassa järjestyksessä: A) Okei, tossa on mies. B) Itselläni on vaatteet päällä (konkreettinen tarkistus käsin koskettelemalla), check! C) tossa selän takana on kanssa mies. D) Mitä hittoa täällä tapahtuu. Myöhemmin selvisi, että kyseisessä parisängyssä oli nukkunut myös kolmas mies... Katseltuani näitä kolmea miestä mietin tyytyväisenä välttämääni kohtaloa, kukaan ei oikeastaan näyttänyt sellaiselta johon olisin halunnut sen enempää koskea....

Okei, kuinka moni voi sanoa nukkuneensa kolmen miehen, jotka ei oo sukua/hyviä frendejä, kanssa harrastamatta seksiä yhdenkään niistä kanssa? Saavutus se on varmaan tääkin.

Muita sen mainittavampia heräämisiä ei just nyt ainakaan tuu mieleen. Yleisin, jota nykysin onneks tapahtuu äärimmäisen harvoin, on varmaan se hetkellinen hämmennys siitä, kun et ookkaan omassa sängyssä.

Pikkusöpöä onnipohdintaa

Mielessä pyörii tuhat ja yksi yötä  asiaa. Enimmäkseen kuitenkin Guardin silmät. Tiedän, alkaa mennä epätoivoiseksi sydänsilmäilyksi.

Ympärilläni on kymmeniä ihmisiä, jotka ovat päätyneet elämässään juuri sellaisiksi "tavallisiksi pulliaisiksi", on vähän koiraa, rivitalonpätkää, nössykkämiestä ja lähihoitajan perustutkinto suoritettuna. Muutama vuosi eteenpäin, ja on kivat kesähäät ja vauva tulossa. Niistäkö se onni tulee? Siitä että on kuin jokainen muukin, elämä menee turvallisesti tietyllä kaavalla eteenpäin.Vaikuttaa yhteiskunnan luomalta ihannevankilalta, jossa erilaiset elämäntyylit (vrt. aamu- tai iltaihmiset..maailma on aamuihmisten) ovatkin paheksuttavia.

No, onnittelut heille, jotka kykenevät tuollaisesta tavallisuudesta onnen saamaan. Helpolla pääsevät. Minä kuulun ammatinvalintani, vuorokausirytmini ja olemukseni kautta enimmäkseen paheksuttaviin. Onnellisena.

Minne on kadonnut ajatus oikeasta onnellisuudesta? Siitä, kun tekee sellaista työtä josta pitää, kun tahtoo saavuttaa unelmiaan ja on oikeasti onnellinen. Jokaiselle soveltuu erilainen elämä, mutten voi millään ymmärtää ihmisiä, jotka vittuuntuneina, surkeina ja alistuneina tyytyvät valittamaan surkeaa elämäänsä, mutta eivät koskaan ole tehneet kunnolla mitään sen muuttamiseksi. Kaikki on aina niin kurjaa, muttei mitään viitsittäisi tehdä asioiden eteen. Onko onnellisuudesta tullut negatiivinen asia? Naapurilla ei saa mennä hyvin, kavereilla ei saa mennä hyvin, tai ei ainakaan paremmin kuin itsellä.
Itse yritän ajatella asioita yksinkertaisen kysymyksen kautta: "onko se minulta pois? ".
Jos koen epäoikeudenmukaisuutta, tai joku asia tosiaan on minulta pois, niin sitten voin vetää pussillisen herne-maissi-paprikaa sieraimeeni. Ja varmasti teenkin niin. Jos taas asia ei millään muotoa kosketa minua, voi sen antaa soljua korvasta pihalle sekunnin sadasosassa.

Mitä yritän tällä kaikella sanoa?

Sitä, että toivon ettei yksikään luopuisi unelmistaan. Kaikki ei tapahdu hetkessä, mutta ilman yritystä tuskin koskaan. En ole läheskään kaikkia unelmiani toteuttanut, mutta joka ikinen päivä pyrin lähemmäs niitä. Kunhan en tee etenemistäni toisten kustannuksella, voin olla tyytyväinen itseeni. Onnellinen. Tehdä omalla onnellani ehkä myös toisille hyvää mieltä ja onnea.

Äitini optimistisin sanoin; "Kyllä asiat aina järjestyy ajan myötä".

Ehkäpä minun unelmani myös Guardista järjestyy vielä parhain päin, ja se voi tarkoittaa mitä tahansa.
Päivä kerrallaan, ja kaikki on mahdollista. Huominen voi tuoda kaikenlaista tullessaan.

//Nyt kaikille useammin teksteissä vilistäville miehille on oma tunnisteensa.

Save it for a cold and rainy day

Ei ne yllätykset loppunu sit vieläkään.

Sunnuntaiaamuna kutakuinkin heräsin tekstiviestiin. Tai ainakin se viimeistään sai minut kunnolla hereille, jos unesta olinkin jo aiemmin herännyt. Deekolme laitto melko lyhyen ja ytimekkään viestin ilmoittaakseen haluistaan. Ei pyytänyt mitään, ilmoitti vain että häntä panettaa, suuresti. Naurahdin viestille hieman epäuskoisesti, tai oikeastaan ensimmäinen reaktio taisi olla melko kovaääninen "mitä helvettiä?"-huuto, ei ollut nimittäin se ensimmäinen viesti jota sunnuntaiaamuuni odotin, eikä ainakaan häneltä.

Muutamien viestittelyjen jälkeen, parin tunnin päästä löysinkin sitten itseni jo vaakatasosta hänen asunnoltaan. Viileä tylsähkö sateinen sunnuntai muuttui rennoksi röhnäyspäiväksi vuorotellen seksin ja elokuvien katselun välillä. Taidettiin siinä jossain välissä jotain syödäkin. Kotiin tulin aamulla hänen mentyä töihin. Olisin voinut jäädä sinnekin nukkumaan oman työpäiväni alettua useita tunteja myöhemmin, mutta pieni siistiytyminen kotona ei tehnyt pahaa.

Entä jatkossa? En tiedä. Olettettavasti ei mitään sen erikoisempaa, ehkäpä nähdään jossain vaiheessa, mutta ei ollut mitään puhetta ainakaan vielä. Deekolmen elämästä suuri osa menee tällä hetkellä töissä, kuten myös itselläni, ja kun ne vielä osuvat eri aikoihin, niin aika on rajallista. Toki asiat järjestyvät jos niin halutaan, mutta en nyt ota tästä yhtään mitään paineita. Sunnuntai oli oikein mukava ja se on ihan tarpeeksi tässä ja nyt.

Leikki alkakoon!

Viikonlopun myötä ei tullut elämääni mitään uutta tai ihmeellistä...

Paitsi että puhuin Guardille ensimmäisen kerran. Nopeasti, lyhyesti, ja poistuin paikalta jättäen hänet ihmettelemään, mikä pyörremyrsky vastaan tulikaan. K:n mukaan hän oli jäänyt katsomaan hymyillen perääni.
Seuraavana yönä en pystynyt nukkumaan muutamaa tuntia enenpää. Mielessäni pyöri ainoastaan Guardin uskomattomat silmät. Silmät joihin taisin todella hukkua.

Pikkuhiljaa mieleeni alkoi myös hiipiä kauheita stressiajatuksia; tässäkö se sitten oli? Ei enää muuta tehtävissä? Olen puhunut, todennäköisesti en ole kiinnostava hänen mielestään, ja that's it?
Tällä kertaa en aio luovuttaa hetkessä, mutten myöskään piinata. Taistelutahto!
Voihan toki olla mahdollista, ettei Guard itsekään tiedä, kuinka lähteä tutustumaan tuntemattomaan ihmiseen, etenkin kun kumpikin osuu harvoin yksin samaan paikkaan. Onneksi jonkinlainen järjen ääni myös sanoo, että stressaan moisista asioista täysin turhaan. Kaiken lisäksi Guard ei edelleenkään edes tiedä, kuka olen.

Päätin kuitenkin antaa tälle missiolleni kesän aikaa. Sitten voin toivottavasti unohtaa.
Toisaalta deadlineni on jo alle kahden viikon päässä, sillä muutaman viikon kotimaan lomamatka vie minut hetkeksi Helsingin ulottumattomiin. Kuinka jatkaa eteenpäin? Kuinka lähestyä ihmistä, josta ei tiedä oikeastaan mitään? Ajatuksissani olen kyllä edennyt hyvinkin paljon...vaakatasossa...

Lisäksi erään jo elämästäni poislasketun miehen kanssa olen viestitellyt mitä ihmeellisimpiä lauseita.
Oikeastaan kahdenkin tuollaisen miehen kanssa. Toista en ole hetkeen nähnyt, ja toisen tapasin nopeasti perjantaina sattumalta. Läheisyydestä jäi kuitenkin hyvä fiilis. Sekava olotila. Alkaako kaikki tästä uudelleen?
Toinen taas ilmaisi hyvinkin selkeästi haluavansa seksiä kanssani. Se toteutunee, sillä en ole niitä selibaatissa viihtyviä ihmisiä... osa entisistä miehistä on petollisia!

Lisäksi tähän loppuun haluaisin onnitella K:ta, sillä hän selviytyi elämänsä ensimmäisestä mummotunnelinläpäisystä! Itse meinasin jäädä matkalla jonkin satunnaisen miehen mukaan, sen verran viettelevä halausote hänellä minusta oli. Onneksi saan tanssitaidoillani paljon anteeksi, ja pääsin pakoon.

Suoraanpuhumisen taito

Ikuisuus sitten, eli noin viisi kuukautta takaperin tapasin baarissa miehen Kultalusikan, selvinpäin. Tai siis hän oli, minä en. Jo ensikohtaamisella hän hämmensi minua suorapuheisuudellaan. Koko tilanne oli jollain lailla aivan uusi minulle, tai ainakaan en muistanut enää jos joskus samanlaista olisikin ollut. Hän iski silmänsä minuun. Hän näki vaivaa, vaikka itse olin hieman epäröivä. Hän myös sanoi, ettei aio harrastaa seksiä kanssani sinä iltana, vaan... toisin kävi. Siitä tilanteesta todellisuuteen heräiltyäni yöllä alkanut lumisade oli nätisti peittänyt auton ja ympärillä olevan päiväkodin parkkipaikan.
Seuraavana iltana se oli jo suunniteltua, tällä kertaa sängyssä. Ja niinä muina kertoina seuraavilla viikolla. Loistavaa seksiä.

Siitä alkoi varmaan tähänastisen elämäni ihanin ja kamalin kuukausi. Oli tiedossa, että se nimenomaan loppuisi suurinpiirtein neljän viikon kuluttua, koska hän oli lähdössä ulkomaille ajaksi X. Tarkoitus oli, että pidettäisiin hauskaa, mutta tietenkin se kääntyi vähän vakavammanpuoleiseksi. Hän kohteli minua hyvin, olihan lempinimenikin hänelle prinsessa.

Nelisen viikkoa kului, ja tuli eron aika. Päätimme jatkaa yhteydenpitoa tuhansien kilometrien päähän, vaikka samalla kummankin piti jatkaa elämää. Kului viikko ja kului toinen. En vilkaissutkaan muihin, ja jossain vaiheessa hän ehdotti toiveensa, etten menisi ihastumaan keneenkään. Noh, myöhäistä se oli, kun olin jo ehtinyt ihastua.. häneen nimittäin..

Kaksi kuukauttahan siinä meni, kunnes hän palasi takaisin. Ja sitten... se oli siinä. Tai, no ei oikeastaan. Vielä ehdin muutaman kerran saada sitä seksiä. Tavalla tai toisella päädyimme olemaan kavereita, mikä tuntui hyvältä ratkaisulta.

Kaksi kuukautta on taas kulunut, enkä ole nähnyt häntä kuin kerran, sekin oli tavallaan vahinkona baarissa ohimennen. Koko ajan hän puhuu haluavansa nähdä minut, mutta kun on niin paljon kaikkea muutakin... Jännä sinänsä, kun välimatkaa on parikymmentä kilometriä ja vapaata aikaa oikeasti on. Eikä se välimatka tammikuussakaan haitannut.

Tuntuu mahdottomalta ajatukselta, että joskus oli niin erilaista. Luulin tuntevani tuon miehen, nyt en enää tiedä. Itse en koe muuttuneeni erikoisemmin siitä, kun hänet alunperin tapasin, mutta.. kyllä se ulkomaanreissu häntä ainakin muutti. Tavallaan se ei edes yllättänyt, olinhan pelännyt sitä jo ennen hänen lähtöään.

Kuten sanottua, jo ensikohtaamisesta hän puhui suoraan ja kannusti siihen minuakin, kuten olen tehnytkin. En vain enää tiedä onko hän samoilla linjoilla. Hänen tapansa käyttäytyä minua kohtaan on... muuttunut. Enkä tiedä syytä. Olen varsin tyytyväinen siihen, että suhteemme on kaveruuden tasolla, siinä miehessä on aivan liikaa epä-unelmaprinssimäisiä piirteitä. Tällä hetkellä en vain ole ollenkaan varma, olenko minä hänelle edes kaveri. Kaipaisin suuresti sitä kuuluisaa suorapuheisuutta, mutta se tuntuu olevan täysi mahdottomuus.

Vaikka ei sitä unelmaprinssiä taida olla olemassakaan, ei ainakaan tässä prinsessamaailmassa.

Halua(n).

Kai muillekin käy niin, että näkee jostain jo tuntemastaan miehestä unta, ja alkaa sen jälkeen pitää häntä todella kuumana? Vastaako todellisuus silti unimaailmaa, vai pitäisikö suosiolla naurahtaa unilleen, ja antaa olla? Toisaalta olisi kiinnostavaa kokeilla, toimisiko seksi tai läheisyys unessa olleen, tavallisesti ei-niin-mahdollisen kumppanin kanssa.

Kamppailen itseni kanssa tiukan kysymyksen edessä; yritänkö iskeä Guardin, unelmani, vai jäänkö katselemaan kaukaa? Draamakuningas rohkaisi minua eilen kertomalla kauniita asioita minusta, ja muistuttamalla, että minulla tuskin on mitään hävittävää. Mikä on ihan totta. Luonteenikin sotii vastaan ajatuksesta jättää asia sikseen. Yleensä olen tottunut saamaan haluamani. Edes kokeiluun.
Suurimman ongelman tuottaa sopivan tilanteen löytyminen. Eilisiltana vaihdoimme jälleen yhden silmäyksen, ja unohdin hengittämisen hyvin pian. En yleensä mene spaghettijalkaiseksi taikka sydänsilmäiseksi olioksi lähes mistään. Guard kuitenkin aiheuttaa minulle katseella ja pelkällä olemuksellaan perhoslauman vatsaan.
Turhaan kuitenkin suunnittelen ennakkoon sanomisiani, saati sitten tekemisiäni. Enhän voi edes tietää, onko kyseinen herra varattu. Tiedän hetken vielä koittavan, ja odotan sitä kauhunsekaisella innolla. Kyllä ne sanat sitten löytyvät. Peukkuja saa pitää.

Pilatako mielikuva ja unelma yrittämällä muuttaa se todeksi, vai tyytyäkö päiväuniin?

Mielipiteitä otetaan vastaan!

Hämmennystä kerrakseen

Mistä näitä hämmentäviä ja yllättäviä tekstiviestejä oikein tulee?

Pari-kolme viikkoa takaperin eräs mies, kutsuttakoon häntä deekolmeksi, ilmaantui baarissa seuraamme. Ei millään lailla edes yrittäen mitään, tai epätoivoisena iskuyrityksenä, vaan ilmaantui vain. Ihan mukavaa seuraa olikin, joten aamuyön tuntien koittaessa päädyin hänen asunnolleen. Ei ollut tarkoitus, mutta nyt kävi näin. Vaikka eipä sitä käy kieltäminen, etteikö ajatus houkuttanut ihan jo siksikin, että edellisestä kerrasta oli vierähtänyt tovi. Seura ja seksi olivat miellyttäviä, sekä herrasmiehenä hän toi minut seuraavana päivänä kotiinkin.

Viestittelimme siinä sitten päivänä muutamana, välillä hän tuntui kiinnostuneelta ja välillä ei niinkään. Hän itse oli kuitenkin alunperin ehdottanut numeroiden vaihtoa ja yhteydenpitoa. Sitten... Se vain loppui, enkä uskonut jatkuvan enää.

Nyt, kaksi viikkoa myöhemmin S pääsi taas sanomaan olleensa oikeassa, kun kaikkia odotuksiani vastaan hän laittoi viestiä. Tosin viestin syy ei ollut kiinnostus siitä, miten minulla menee tai mitä kuuluu, vaan melko asiapitoinen viesti. Pahoitteli kyllä yhteydenpidon jäämistä, mutta ... Nojoo saa nähdä miten jatkossa käy. Itselläni ei ole kovinkaan suuria odotuksia, olinhan jo tavallaan unohtanut koko miehen.

Väärä kohde rakkaudelle

Onneksi en ole ainoa ihminen maailmassa, joka on rakastunut joskus varattuun mieheen. Muuten moraalini ruoskisi minua edelleen vieläkin pahemmin.

Muutama vuosi sitten olin katsellut pitkään erästä miestä, ja pitkän hyvänpäiväntuttavuuden jälkeen päädyimme vaihtamaan numeroita. Siitä alkoi kuuma härnäysviestittely..

En oikeastaan tiennyt, mitä odottaa koko "suhteelta", sillä tiesin hänen olevan kyllä hyvinkin vahvasti varattu. En halunnut lähestyä mitenkään fyysisesti, vaan pelkkä syvällinen keskusteluseura oli mielestäni ihanaa. Huumorintajumme ja kiinnostuksenaiheemme täydensivät hyvin toisiaan, ja aikaa keskustelun parissa menikin helposti useita tunteja. Aiheena saattoi olla aivan mitä tahansa.

Eräällä kerralla puhumiseni vain katkaistiin suudelmalla. Olin hämmentynyt, onnellinen, peloissani, innoissani..
Suudelma muuttui useammiksi suudelmiksi, ja lopulta huomattiin viettävämme yötä yhdessä. Nukkuen.
Vaikka "pelkkä" nukkuminen silloin ajatuksena harmittikin, olen etenkin jälkeenpäin harvinaisen onnellinen, ettei muuta tapahtunut..ainakaan paljoa. Salaisia suuteluhetkiä tuon yön jälkeen tuli vielä muutamia, muttei koskaan mitään muuta, koska jonkinlainen moraali sentään molemmilta löytyi kaikesta huumasta huolimatta.

Tuo mies merkitsee minulle edelleen paljon, sillä opin kaikesta tuosta yllättävänkin paljon. Omista rajoistani, omasta moraalistani, sekä siitä, miltä jonkun miehen kanssa olemisen täytyisi tuntua. Miltä keskustelunkin täytyisi tuntua. Ei tarvitse välttämättä mitään suuria asioita, suuria tapahtumia tai fyysistä seksiä. Se mahtavin seksi on pelkästään aivoissa..

Pohjoisen poika

Sain positiivisesti yllättävän viestin yllättävältä taholta. Pohjoisen poika laittoi viestiä kysyäkseen tapaamista kun hän on tulossa Helsinkiin jossain vaiheessa. Nyt lienee siis juuri sopiva aika kertoa vähän hänestä.

Tapasimme pari vuotta sitten erään yhteisen kaveriporukan kautta. Tiesin hänen olemassaolostaan ennen tapaamista kasvotusten, mutta silti hän onnistui tekemään aikamoisen vaikutuksen, mitä en odottanut. Kun näin hänet ensimmäisen kerran, taisin seisahtua hetkeksi paikalleni unohtaen normaalin käytöksen, suorastaan hämmennyin hänestä. Ja siinä hän sitten vain hymyili, nousi seisomaan kätelläkseen ja esitelläkseen itsensä. Taisin vähän ujostella ja olin varma, että kaikki ympärilläolevat hän mukaanlukien huomasivat reaktioni tähän ihmiseen. Puhumattakaan silloisesta poikaystävästäni joka seisoi vierelläni ...

Kovista suunnitteluista ja puheista huolimatta olemme nähneet pitkän välimatkan takia vain sen yhden ainoan kerran, mutta silti jokin hänessä vetää minua puoleensa. Viimeisten parin vuoden ajan olemme olleet paljon yhteyksissä, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Puheenaiheita on käyty laidasta laitaan, sisältäen seksin tottakai. Satojenkin kilometrien päästä vain kirjoitetun tekstin voimalla hän saa minut hymyilemään. Hän saa minut tuntemaan itseni erilaiseksi, paremmaksi kuin olenkaan.

En tiedä onko yhteisen yön jonkinasteisessa suunnittelussa ollut viehätyksenä juuri se, ettei mahdollisuutta siihen oikeasti ole ollut. Nyt jos sellainen tilaisuus kuitenkin tulee, en tiedä voiko sitä käyttää taikka olla käyttämättä. Eikä edes se yö, mutta tilaisuus hyvinkin läheiseen hetkeen...

Odotan kieltämättä melko jännityksellä, mitä tulee tapahtumaan, vai tapahtuuko mitään.

Kaunein juuri herätessään/don't have sex with your ex

Mistä helvetistä miehet ovat saaneet päähänsä, että nainen on kauneimmillaan herätessään?
Itse väitän varmuudella näyttäväni tukka pystyssä, silmät ristissä ja kuola poskella kaikkea muuta kuin kauniilta ja ihastuttavalta. Ellen sitten ole jonkinlaisessa satu-unessa yötäni viettänyt, ja mieluiten ehtinyt myös hieman ehostautua ennen muiden ihmisten heräämistä. Vai onko miesten (ulko)näkö aamuisin jotenkin radikaalisti heikompi? Monilta miehiltä olen kuullut, kuinka he pitävät naisista mahdollisimman vähällä ehostuksella. Mutta mistä me naiset pidämme? Itselläni on ainakin jotenkin rähjäinen olo, jos en ole itseäni mitenkään laittanut. Voin silti ihan hyvin uskaltautua kauppaan myös meikittä, mutten tunne oloani kovinkaan kotoisaksi.

Kerran tosin tapahtui ihme: olin totaalisen räjähtäneen näköisenä ollut viettämässä päivää rannalla ystävieni kanssa. Palatessani kohti julkista kulkuneuvoa, eräs satunnainen kauppakeskuksessa työskennellyt mies alkoi jutella kanssani. Puolen tunnin keskustelutuokion jälkeen päädyimme vaihtamaan numeroita, ja kyseinen mies sai ainoastaan koodinimekseen satunnaisen italiaanogigolon nimen. (noista italiaanoista tarinaa joskus myöhemmin lisää...voi apua) Miehen kanssa viestittelimme hieman, ja tarkoitus oli nähdäkin, mutta eipä siitä koskaan sen ihmeellisempää tullut. Se siitä. Virkistävää joka tapauksessa.

Onko kukaan muu koskaan kärsinyt ex-mieheen hairahtumisesta?
Kun luulee, että mielessään on kaiken jo selvittänyt, eikä päänvaivaa tai muuta jo-mennyttä säätöä enää tarvitse?
Ja sitten huomaakin yllättäen lähettelevänsä viestejä the EX-miehen kanssa, taikka huomaakin heräävänsä tämän kainalosta? Voi äiti, tässä sitä taas mennään.. suunnasta en ole varma, mutten luule mitään kovin hyvää nurkkien takaa löytyvän. Juuri nyt kuitenkin kaikki tuntuu ihan hyvältä. En leijaile pilvissä, mutta tuttua ja turvallista on. Tilanne ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö missoni olisi edelleen toteutuksessa.
Jos jonkin asian on jo todennut toimimattomaksi, stressaavaksi saati sitten intohimottomaksi, niin miten helvetissä sitä ihminen voi päätyä samaan uudelleen? Muuttuuko kaikki pienimuotoisen tauon jälkeen?
Aiempien kertojen ja exien kohdalla en voi ainakaan sanoa minkään parantuneen. Ihan noin vaan lohdun sanoina muillekkin, samaa paskaa on muutaman hetken päästä luvassa kuitenkin.

Kai sitä silti haluaa katsoa kaikki kortit loppuun. Aina uudelleen.

Kohtalo(ko?)

Kohtalo on jännä asia. Joskus se heittää eteen jotain käsittämätöntä, eikä selitä sitä millään lailla. Itse kuitenkin jossain määrin uskon, että kaikella on oma tarkoituksensa. Ei sillä, että maito onkin pilaantunutta kun kaadat sitä kahvikuppiin aamulla ja olet koko päivän vihainen ilman pakollista aamun kofeiiniannosta, eikä sillä, että lempishampoosi on ostettu loppuun kun sitä haluaisit. Mutta on tietynlaisia kohtaamisia, joille yleensä on syynsä, niitä ei vain heti aina tajua.

Pari vuotta sitten olin junassa matkalla exäni luo. Istuin pienessä kuuden hengen kopissa yksin, kunnes hän tuli seuraani. Ensimmäinen sanomansa lause taisi olla tyyliin "haittaako jos juon?" viitaten konjakkipulloonsa. Mies oli matkalla ystävänsä häihin, mutta koska oli myöhässä ja siirtyi suoraan hääjuhlaan, päätti aloittaa juhlat keskenään... Noh, mikäpäs minulla olisi sitä vastaan ollut, vaikkei minulle tarjonnutkaan.

Parituntinen junamatka hujahti melko äkkiä mukavassa seurassa. Tutustuin mielenkiintoiseen ihmiseen, kunnes hänen jäätyä aiemmin junasta totesimme toisillemme vain, että törmäillään jos niin on tarkoitettu. En ainakaan tähän päivään mennessä ole törmännyt, mutta ehkä vielä joskus.

Väkisin sitä miettii mikä merkitys tälläkin kohtaamisella oli. Yritys varoittaa siitä, että olen menossa aivan väärään paikkaan eikä sinne kuulu mennä? Noh, enpä tuon reissun jälkeen ole tainnut kyseistä exääkään nähdä, että jos siitä lähdetään. Enkä olisi tavannut miestä junassa jos en olisi ollut matkalla.

Kohtalolla on varmaan tosi hauskaa taas.

Ei musta vaimoks oo.

Tähän pariin lähipäivään on mahtunut muutamia kohtaamisia.

Ensimmäinen tapahtui K:n kanssa raitiovaunussa, kun mieslauma teki meille tilaa poistumiseen, ja muutamia vihjailevia lauseita hymyineen tuli vaihdettua. Niitä hassuja hetkiä, jotka piristää tavallista päivää huomattavasti.

Toinen oli pitkä hymyilevä katse jonkin purjehtijan kanssa, kun hän veneellään lipui ohitseni minun istuessa rannalla.

Kolmas olikin sitten ihan oma projektinsa. Nyt kuvioihin astuu Nössykkä.
Nössykkä on minua hiukan vanhempi, mukava, kiltti ja ihan hauskannäköinen tapaus. Kivaa seuraa ajan kuluttamiseen. Periaatteessa oikein potentiaalista miesainesta, mutta muutamat asiat ovat tuttavuuden alusta asti häirinneet:

1. Nössykkä oli etsinyt minut erikseen eräästä nettipalvelusta (ei tosiaan treffisivusto), ja lisännyt itsensä sinne minun takiani. Ihan imartelevaa, mutta vähän häiritsevää.

2. Ensimmäisellä tapaamiskerralla Nössykkä halusi lahjoa minua, ja oli ollut tuntia ennen kärttämässä tapaamispaikalla. En tosiaankaan ollut rohkaissut mitenkään, vaan sanonut, että uusiin ihmisiin voi aina tutustua, eikä kahvinjuonti minulta ole ainakaan pois. Lisäksi Nössykän kaveri kirjoitteli minulle jonkinlaisia suosituspuheita.

3. Liika imartelu ulkonäöstä ja erityisyydestäni on jo hiukan häiritsevää. Kohteliaisuuksia on ihan kiva kuulla, mutta rajansa kaikella. Minäkään en ole täydellinen.

Toisin sanoen siis Nössykkä vaikuttaa yli-innokkaalta, ja juuri sellaiselta mieheltä joka ei ole koskaan ollut naisen kanssa. (ajatuksin kokemattomasta säätäjästä kammottaa..) Pientä hermoilua jatkuvasti, joka on lähinnä ärsyttävää. En myöskään ole hänen mielikuviaan itsestäni ruokkinut mitenkään, vaan pitänyt välimatkaa, mutta jutellut kyllä välillä niitä näitä, ja suostunut tapaamaan muutaman kerran. Ihan täysin kaverina omalta osaltani. Nössykän tilanne taas vaikuttaa hätäiseltä vaimonmetsästykseltä. Juuri sellaiselta "no kun kavereillakin on tollanen nainen, niin munki pitää saada".

Useasti mietin miehen nähdessäni, osaisinko kuvitella hänet sänkyyni. Jos en, ei minua jaksa innostaa.Tuon asian kanssa olen tarkka, enkä tosiaan kelpuuta ketä tahansa. Turha on haukkua nirsoksi, pihtariksi tai ties miksi muuksi, sillä minulla on oikeus päättää itsestäni. Kuten jokaisella naisella, kuin miehelläkin.
Jos ei kerralla kolahda, ei kolahda myöhemminkään.

Sori, Nössykkä, vaikka ootkin mukava, ei musta panoks vaimoks oo. Ainakaan sulle.

Hetki.

Päivänä eräänä seisoskelin rullaportaissa matkalla ylöspäin. Katseeni harhaili vastaantulevissa ihmisissä kiinnittämättä ensin kenenkään erityisesti huomiota. Kuitenkin hieman puolivälin jälkeen kiharapäinen, ehkä hieman itseäni vanhempi mies osui näkökenttääni. Hän hymyili, hymyilin takaisin. Käänsin päätäni hieman matkaa seuratessani häntä katseellani, niin kuin teki hänkin. Koska ei kuitenkaan ole sopivaa tuijottaa ihmisiä, käänsin katseeni pois. Pienen hetken kuluttua vilkaisin vielä alaspäin, hän katsoi minuun.

Rullaportaat loppuivat ja hetki oli ohi.

Ovatko nämä niitä hetkiä, joiden olemassaolosta täytyy vain nauttia päivää piristävinä pisaroina, vai olisiko sittenkin pitänyt juosta hänen perässään alas ja kysyä vaikka kahville? Entä jos hän olisikin suostunut? Entä jos ei? Mitä jos seura olisikin ollut huonoa ja pieni hetki päivästä vain turhaan pilalla? No, kokemus sekin.

Tiedän, että pitää tarttua hetkeen, mutta jos hetki onkin kaunis vain hieman kauempaa katsottuna ja siihen tarttuminen vain pilaa sen?

Pala mennyttä

Yleensä naisten kohdalla puhutaan tilanteesta, jossa nainen vähintääkin alitajuisesti etsii isänsä kaltaista miestä, tai muuten sellaista tyypillistä isähahmoa. Mutta entä sitten, kun isä onkin alkoholiin, aggressiivisuuteen ja pettämiseen taipuvainen yksilö?
Kiitos alitajuntani, olen myös rakastunut isäni tyyppiseen mieheen. Vaikka jokaisesta ihmisestä löytyykin niitä hyviä puolia, ja yritän aina ajatella ennemmin hyvää kuin pahaa, ei kyseisenkaltaisesta rakkaussuhteesta silti mitään kovin hyvää seurannut.

Kun lisää noihin aiemmin mainittuihin taipuvaisuuksiin vielä narsismia ja lukemattomia valheita vastuunpakoiluineen, on lopputuloksena ainoastaan henkisesti uuvuttava noidankehä, jossa viimeisetkin ylpeyden rippeet meinaa uhrilta kadota. Kaupan päälle saa vielä manipulointia, jonka myötä alkaa itsekin jo melkein uskomaan olevansa kaikkeen omalla normaalilla käytöksellään syypää. Sitä en sano, etteikö suhteessa molempien osapuolien käytös vaikuttaisi asioihin, mutta jos toinen pyrkii hallitsemaan satuttamalla ja loukkaamalla, huutamalla ja kääntämällä huomion kaikissa tilanteissa itseensä, on jossain muussa kuin molemmissa osapuolissa se suurin vika. Tiedänpä myös miltä tuntuu, kun toisten silmien edessä heitetään pihalle kodista. Ei suhteessa kaikki voi olla vain toista varten.

Kiitos muutamien psykologien ja rakkaiden ystävien, on tuonkin kaiken keskellä oma järki, ylpeys ja tahto säilytetty. Toivon todella, että samankaltaisissa tilanteissa olevat ihmiset löytävät apua, saavat tukea, ja jaksavat uskoa itseensä. Selviäisivät voittajina, vaikka se aikaa viekin.

Joskus täytyisi ymmärtää, ettei kaikki hyvä riitä voittamaan pahaa. Rakkaudella ei voi parantaa kaikkea.

Kultamaalattu koiranpentu

Kesä 2011 on mielessäni edelleen iloisenpirteä ja onnellinen, vaikka tiedän ajan kullanneen muistot jo tähän mennessä. Haluan kuitenkin muistaa sen mielummin ihanana ja kauniina, vaikka välimatka tekikin tuolloin kipeää. Nykyisinhän sitä on huikeasti enemmän, mutta tilanne nyt on aivan toisenlainen muutenkin. En kuitenkaan halua nähdä Koiranpentua negatiivisessa mielessä, vaikkei kaikki hänen tekonsa aina kauniita olleetkaan. Sitäpaitsi edelleen hän osaa piristää ja saa minut hymyilemään, sekä nauramaan koska vain olemmekaan puhelimessa.

Tämä leukapartainen mies ilmaantui elämääni jo alkukeväästä yhden yön juttuna, enkä oikeastaan uskonut kuulevani hänestä enää astuttuani kaverini kyytiin joka haki minut sieltä pois aamulla. Ilta ja yö oli ollut oikein kivoja, mutten uskonut sen johtavan yhtään mihinkään. Oloni oli melko normaali ja mietin jatkavani elämää miettimättä häntä sen enempää. Olin kuitenkin väärässä, koska suurinpiirtein kahden kuukauden päästä kohdattuamme jäinkin koukkuun.

Uusi kohtaamisemme ei oikeastaan ollut sen erikoisempi kuin ensimmäinenkään, mutta tällä kertaa aamulla en halunnutkaan jättää sitä siihen. Oli oikeasti vahinko, että paitani jäi sinne, mutten tiennyt menisinkö oikeasti sitä hakemaan. Salaa toivottuani jotakin tapahtuvan Koiranpentu ottikin yhteyttä yhteisen kaverimme kautta minuun jo samana päivänä, vain joitakin tunteja lähtöni jälkeen.Noh, illan tultua onnistuin jotenkin sumplimaan itseni hänen luokseen, niin siis hakemaan sitä unohtunutta paitaa tottakai ...

Hän oli jotain aivan uutta elämässäni. Kesä oli alussa ja olin onnellinen. Heräsin aamulla hymy kasvoillani ja kävin hymyssäsuin nukkumaan. Olimme tekemisissä päivittäin, yleensä tekstiviestein, vaikka käytännön syistä näkemistä joutui odottamaan seuraavaan viikonloppuun, kuten aina siitä eteenpäin. Sinänsä ristiriitaista, miten onnellinen voin edelleen olla miettiessäni noita aikoja, vaikka usein sai silloinkin pettyä. Jännä asia tuo kultainen maali millä muistoja maalata...

Vilkaisu kalenteriin paljastaa viime kohtaamisesta olevan jo puoli vuotta aikaa. Tällä hetkellä suhteemme on hyvinkin kaverillinen ja pidämme yhteyttä vähintäänkin viikoittain, tarkoitus olisi ehkä törmätä vielä kesän aikana. Se, mitä sitten tapahtuu on arvoitus kaikille.

Satumaiset onnenhetket

Jokaisella on varmasti ollut sellaisia hetkiä, kun maailma tuntuu vaaleanpunaiselta. Hetkiä, jolloin on onnellinen.

Teininä koin lyhyen saturakkauden. Poika oli kiltti, luotettava ja ihana. Romanttinen ja hellä. Ensirakkauteni, jonka tietenkin menetin.

Vaikka olikin kylmä kevättalvi, kävelimme vanhan kotikaupunkimme veden äärellä tuntikausia käsikkäin. Toisen luo piti päästä peräkyliltä keinolla millä hyvänsä, kävellen, pyörällä.. kaikki kävi. Pakkanen, lumi, jää, mikään ei voinut estää. Ei edes äkäinen äitini, joka suuttui silmittömästi joutuessaan odottamaan minua, kun olimme unohtuneet pojan kanssa makaamaan vierekkäin lumihankeen tähtien alle.

Kerran kiipesimme siniselle jäälautalle, joka oli nousevan veden ympäröimänä. Jäälautalla oltiin vain hiljaa, katseltiin toisiamme ja uskallettiin jopa halata. Ensisuudelmaan meni kauan aikaa, sillä aluksi harrastettiin vain eskimopusuja. Vaikka huulemme osuivat yhteen, emme suudelleet. Tuskin kukaan on enää koskaan yhtä luotettava. (toisaalta en varmaan itse kestäisi enää jännitystä)
Poika kirjoitti minusta lauluja, ja minä hänestä.

Se oli elämäni tähänastisista keväistä kaunein, enkä usko enää koskaan eläväni elokuvamaista rakkaustarinaa.

Ensirakkauteni, jos joskus luet tämän tekstin, tiedä että sinulla on aina osa minua.
Pitele sitä varoen.
Joskus minä odotan sinua valkoisessa paviljongissa linnan varjossa, ja sitten olen sinun ikuisesti.


Lähempänä aikuisikää tapasin eräällä pitkällä bussimatkalla erään itsevarman ja hyvännäköisen miehenalun.
Katseidemme osuessa toisiinsa, tiesi molemmat välillämme olevan jotain. Bussimatkan aikana Draamakuningas ilmestyi bussin takaosaan keskelle kaveriporukkaamme, ja tarjoutui hieromaan hartioita. Tietenkin jonotin hänen käsittelyynsä pääsyä.

Kun lopulta pääsin hänen käsiensä alle, sain hartiahieronnan lisäksi silittelyjä, huomaamattomia kuiskattuja sanoja korvaani jälleennäkemisestä samalla kun hänen kätensä tukisti tukkaani tiukasti. Niin jäin koukkuun..

Muutamien viikkojen päästä tapasimme hänen silloisessa opiskelukaupungissaan kymmenien tekstiviestien jälkeen, joimme punaviiniä, kävelimme sateenvarjon alla kainalokkain, ja saattoi yöhön kuulua myös kohtalaisen uskomatonta seksiä..

Draamakuningas katosi elämästäni, mutta ilmestyi tietyn ajan jälkeen aina samoissa merkeissä takaisin.
Viimeisimmän kerran tapasimme vuosi sitten, ja vatsassani oli perhosia enemmän kuin tarpeeksi.
Istuimme vain puhumassa tuntikausia meren rannalla punaviinin kera, ja loppuillasta hän pyöritti minua sylissään pitkin nurmikkoa. Silloin olen viimeeksi kokenut vaaleanpunaisen onnenhetken.

Nykyään tiedän hänen kauniit puheensa vain turhiksi korulauseiksi, jotka olikin tarkoitettu jollekin toiselle.
Silti luulen edelleen lankeavani häneen milloin tahansa, pelkästä katseesta.

"Muistatko, miltä tuntuu juopua kesäyönä hölmöstä rakkaudesta?"

Opin valehtelemaan kuin mies

Kun viikonloppuna kävimme S:n kanssa viihteellä sai taas nähdä kaikenlaista mielenkiintoista. Vähän melkein naurattaa ajatus, että joku tuollaisiin juttuihin lähtee mukaan. Noh, en minä itsekään mikään ihan fiksu ole aina kaikissa tilanteissa ollut, mutta toisaalta en kadu mitään ja ainakin voin nyt onnellisena todeta olleeni tällä kertaa hyvinkin järkevä.

Suurinpiirtein baariin päästyämme, tai hieman sen jälkeen, seuraan eksyi itseäni muutaman vuoden vanhempi mies, kutsuttakoon häntä nyt vaikka nimellä Lauantaidisko. (nimen merkitys paljastuu vielä...) Hän ja ystävänsä löytyivät istumasta lavan reunalta, kun istahdimme S:n kanssa siihen. Keskustelunaiheet pyörivät niissä tavallisissa; lavalla äsken ollut ja sinne pian saapuva esiintyjä, illan aiempi jatkumo, miesten välinen rakkaus... Itse asiassa minulla oli ihan hauskaa hänen kanssaan, mitä nyt sai hieman välillä pyöritellä silmiään. Olisitte itsekin pyöritelleet niitä lipeviä lässytyksiä ulkonäöstänne ja muiden ihailevista katseista kuunnellessanne, vaikka toisaalta kukapa niitä ei olisi joskus kuullut. Jossain vaiheessa iltaa sain kuitenkin tajuta näiden kahden sankarin kadonneen, minnekäs muualle kuin sinne lauantaidiskoon, josta he olivat aiemmin puhuneetkin. Eipä siinä tarvinnut kauaa miettiä laskeakseen yksi plus yksi ja saadakseen omalta kohdalta tuloksen nolla, että mikäpäs Lauantaidiskolla mielessään oli ollut ja mistä hän sitä lähti hakemaan kun ei minulta saanut?

No, eipä siinä sitten muuta kuin jatkoimme iltaa ystäväni seurassa. Luvassa seuraava parivaljakko naisia metsästäviä miehiä. Mies nimeltänsä 6A sekä ystävänsä. Eipä tässäkään kohtaa tarvinnut pitkän matikan laskukaavoja miettiäkseen mitä yhteistä oli 6A:n läheisellä käytöksellä vieressäni istumassa ja sillä tosiseikalla, että kello alkoi olla paljon ja pilkku oli lähestymässä. Ja mitä vielä, mihinkäs sitä päädyttiin baarista ulostulon jälkeen. Ei tarvinnut pitkää matkaa kävellä eteenpäin, kun huomasin tulleeni pysäytetyksi ja löytäväni suuni toista vasten. Että ihan tällänen kohtelias ja hienovarainen lähestymistapa tällä miehellä. Jatkettiinpa yrityksistänsä huolimatta matkaa eri suuntiin.

Kolmas, ja melkeinpä mielenkiintoisin kohtaaminen illalle (tai aamuyölle) sattui odotellessamme aamun ensimmäistä bussia ilman yömaksua. Istuttiin rauhassa kivikaiteen päällä, kun ei muutakaan keksitty. Ei mennyt kuin muutama minuutti ja tämä herrasmies, olkoon hän tuoli ilmaantuu viereeni kysyen lupaa esittää runon. Noh, mikäs siinä sitten kuin kuuntelemaan, ei meillä vielä mikään kiire ollut bussiin. Loppujen lopuksi miehen olemus alkoi kuitenkin jo hieman ahdistaa ja teimme lähtöä. Siirryttyämme bussipysäkille tämä tuoli ilmaantui uudelleen seuraamme, tällä kertaa vähän enemmän mielessään. Sain ystävällisesti kutsun siirtyä hänen luokseen yöksi, ja kun siitä kieltäydyin, tuli seuraavaksi kutsu aamiaiselle. Jooh, kiitos mutta ei kiitos. Iloisena yllätyksenä mies tuli kuitenkin samaan bussiin kanssamme, pysyen tällä kertaa kauempana ja jääden ennen meitä kyydistä pois.

Olihan se sitten jo aamu kun lopulta kotiin pääsimme, ihmetellen illan ja yön tapahtumia. Ihan kivaa oli kyllä, mutta melkeinpä vähän surettaa ja toisaalta kuitenkin naurattaa näistäkin kaikista kolmesta melkeinpä huokuva epätoivo saada joku yöksi vierelleen. Lauantaidiskon onneksi hän tajusi lähteä ajoissa etsimään muuta, oli ehkä vielä toivoa siihen aikaan. En tiedä toivonko muidenkin tajunneen välttää sen kohtalon, vai olisinko sittenkin vain tyytyväinen miehen puolesta jos joku hänet on hyväksynyt. Ehkä päädyn tuohon ensimmäiseen sittenkin.

Taas kerran päädyn tähän samaan; Se oikea tuskin löytyy baarista ainakaan.

Anna minun sulaa katseeseesi

Muutama päivä sitten kävelin kaupungilla, ja kiinnitin huomiota korkealla terassilla valkoviinilasi kädessä kaiteeseen nojaavaan mieheen. Mies oli tumma, (ainakin kauempaa katsottuna) komea, ja päällään oli puvuntakki. Hetken katseltuani, hän huomasi minut, ja vilkutti. Pyysi tulemaan luokseen ylös elekielellä. Miksi en mennyt? Jäin vain haaveilevana tuijottamaan perään ja jatkoin kotimatkaani. Kukakohan hän oli?

Yhtä katsetta en myöskään unohda. Oltiin Kantapaikassa viettämässä aikaa punaviinin parissa, ja törmäsin sattumalta suurimpaan ihastuksen kohteeseeni, sanotaan häntä nyt vaikka Guardiksi. Päädyttiin lopulta istumaan vierekkäisiin pöytiin, ja erehdyttiin kerran katsomaan toisiamme silmiin. Huhhuh.. Jos ympärillä ei olisi ollut muita ihmisiä, olisin varmaan käynyt päälle. Ehkä vielä joskus tapaamme, ja tutustumme. Toivon niin, sillä haluan saada selville, millainen Guard oikein onkaan.. Ajatuskin hymyilyttää.

Wanted: Prinssi valkealla ratsulla.

Noh, viralliselta statukselta prinssi olisi kenties jo hieman liikaa, joten vähempikin riittäisi. En myöskään ole erikoisemmin hevosista ikinä välittänyt, joten auto tai moottoripyörä ajaisi paremmin asiaa. Olen kyllä eläinrakas ihminen muuten, joten se on tietenkin vaatimus myös miehelle. Lemmikkieläin löytyy ja lisää on varmasti luvassa vielä tulevaisuudessa.

Ulkoisesti haluan mieheltä tyylikkyyttä, tummia hiuksia ja pituutta. Parransänki tai sopivan siisti parta ei ole pahitteeksi, viikset on. Mitä tulee tyylikkyyteen, tarkoitan sopivan siistiä ja miehekästä pukeutumista, ei mitään liikaa. Miehen tarvitsee pitää ulkonäöstään huolta ja katsoa pukeutumistaan, mutta toivoisin silti olevani meistä kahdesta se joka viettää enemmän aikaa peilin edessä. Puku tekee todellakin miehen.
Julkisuudesta silmääni miellyttäviä ovat ainakin Ian Watkins, Ed Westwick, Gerard Butler (irkkuaksentti. lääh.), Robert Pattinson, Jude Law sekä Pierce Brosnan. Suomalaisista täytynee mainita Sebastian Rejman.

Siitäkin huolimatta (tai kenties jopa siitä johtuen) millainen ikäjakauma menneiden juttujeni kesken on, miehen täytyy olla vanhempi. Tietenkin jokainen on persoonansa, mutta kun vieläkin törmää lähes kolmekymppisiin miehiin jotka eivät tiedä mitä haluavat elämältään (tästä varmasti lisää vielä jatkossa...), todennäköisyys siihen että parikymppiset tietäisivät on pieni. Itselläni on kuitenkin suhteellisen tasainen elämä tällä hetkellä, sekä tieto siitä mitä mahdollisesti haluaisin. (Ei, se ei ole rivitalonpätkä farmarivolvolla ja iltalenkki kultaisen noutajan kanssa yhtenevissä tuulipuvuissa...)

Tuntuu, että kyllästyn tavalliseen arkeen tällä hetkellä ainakin helposti. En halua jumiutua liikaa paikalleni, vaan haluan liikettä ja uusia kokemuksia. Sama pätee parisuhteeseen; kaipaan yllätyksellisyyttä (positiivista!) ja pieniä huomion osoituksia arkisissa tilanteissa. En myöskään pidä pelien pelaamisesta, vaan tykkään siitä, että asioista puhutaan suoraan, niin ei jää kummallekaan mitään turhia vääriä käsityksiä. Keskustelutaito on muutenkin ehdoton.

Henkisellä tasolla haluan mieheltä huomioonottavaisuutta, käytöstapoja (missä on ne vanhanjan kunnon herrasmiehet, kysynpähän vaan!), huumorintajua (sarkasmintaju on pakollinen), rehellisyyttä, sopivaa itsevarmuutta, elämäniloa sekä intohimoa. Jos mies ei tiedä mitä haluaa elämältään, ei hän voi myöskään tietää haluaako elämää kanssani. Kaipaan tietoa siitä, että olen tärkeä eikä minua voi korvata. Olen mustasukkainen ja se näkyy käytöksessä kyllä. Tiedostan sen olevan osittain heikkous, mutta koen sen myös vahvuutena ja osana intohimoa omassa itsessäni. Näytän kyllä omat fiilikseni, sekä haluan miehen voivan näyttää omat tunteensa, sen sijaan että olisi tavallinen suomalainen jurottava juntti.

Kirjoitettuna ylös vaatimukseni alkavat kuulostaa melko suurilta, vaikkeivat ne sitä todellisuudessa ole. Tämähän on vain kuvitelma täydellisestä uroksesta joka sytyttäisi elämän uusiin liekkeihin. Voisihan sitä hieman joustaa, eihän kukaan kuitenkaan ole täydellinen. Tosin uskon silti, että joku on jollekin ihmiselle juuri se täydellinen, palapelin toinen pala joka vain loksahtaa paikalleen.

Ongelmaksi enää jää, mistä niitä miehiä oikein löytää? Onko jossain myynti-ilmoitus ihanalle mukavalle rehelliselle miehelle? Eipä oo näkyny.

Mies jonka haluan.

Missionani on löytää muut huomioonottava, katseenkestävä, pitkä (en halua olla korkkareissa pidempi), sopusuhtainen, tyylitajuinen ja huumorintajuinen sekä yleissivistynyt mies, joka omaa moraalin. Terveen sellaisen. Leikkimielisyys ei tosiaan ole pahaksi, mutta kukaan ei jaksa todellisuuspakoista leikki-ikäistä. Viehätyn myös itseäni vanhemmista miehistä, enkä tarkoita nyt eläkeikäisiä. Sellaisia 10 vuotta itseäni vanhempia katselen mieluusti. Mielelläni jättäisin myös väliin krooniset valehtelijat, narsistit, pettäjät ynnä muut sekopäät. Niitä elämääni on eksynyt ihan riittämiin. Turhat riidat ja typerät, loputtomat kissa-hiiri -leikit riittävät.

Yllättäen kaipaisin mieheltä kaikkien muiden "pienien" toiveiden lisäksi luovuutta ja taiteellisuutta, puhumattakaan tietynlaisesta, sopivasta itsevarmuudesta. Ujot pikkusöpöt hiirulaiset kun eivät minua sytytä millään, lähinnä huvitun tai koen äidillistä päähäntaputteluviettiä. Omia mielipiteitä ja omaa tahtoakin täytyy olla, puhumattakaan neuvottelu- ja keskustelutaidosta.Tunteitakin pitäisi osata ilmentää, ettei käy huonosti.. Liika lähentely, ällöily ja liian pikainen tunteidentunnustus saa minut katoamaan kilometrien päähän. Pahimmat lauseet jotka minulle voi sanoa: "Haluisin rakastella sua.." taikka viikon tuntemisen jälkeen "mä rakastan sua". Molemmissa tapauksissa repesin nauramaan. Ehkä hieman julmaa, mutta ei nyt jumalauta, joku roti tuon "rakas" -sanan taivutteluun lyhyiden tuntemisaikojen jälkeen. Huvittaviin iskurepliikkeihin kuuluu myöskin "Mä oon tehny useita rakkauslauluja". Mitä tollaseen pitäisi vastata? "Aha. No se on kiva."?

Tekstistä toivottavasti käy ilmi, että arvostan rehellisyyttä, toisten huomioimista ja muita positiivisia luonteenpiirteitä. Myös lempeyttä, vaikka miehessä jotain "munaa" onkin oltava. Joku sellainen koukku, mistä syystä se kyseinen mies kiinnostaa ja kiehtoo. Jostain syystä pidän myös hieman pidempitukkaisista, ja sellaisista joiden silmiin voi hukkua. Tuoksu merkitsee paljon, sillä voi hämätä piilottaen muita "heikkoja" ominaisuuksia.. petollista. Jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa tätä naista lähestyä huulilla, hampailla, ja kuumalla kosketuksella niskan, kaulan ja korvan kautta. Intohimoa täytyy löytyä niin paljon, että seksikin toimii. Jos se ei toimi, ei toimi mikään muukaan. Ainakaan minun kanssani. Matalahko ääni viehättää, ja tanssitaitoa en laittaisi pahaksi. Charmikas täytyy olla, ja puku tekee miehen. Jonkinlainen Dirty Dancing Havana Nights -tyyppinen unelmako? Ei ehkä niin teininä, mutta tunnelman voisin varastaa. Kerran olen sentään kuuman tanssin kokenut, ja se oli salsaa. Kuumaa sellaista.

Mission vaikein osuus taitaakin olla juuri se, että mistä niitä harvoja kiinnostavia yksilöitä löytääkään?
Tuskin sieltä baarista ainakaan.

Alla hieman linkkejä minua viehättäviin "julkisiin" miehiin, muita kun ei oikein voi listata:

Antero Vartia, Pierce "Mr. Bond" Brosnan, Tomi Metsäketo, Riki Rachtman, Chris Noth, George Clooney, Brian Setzer, Carl-Kristian Rundman, Sami Kuronen

Kaiken takana on nainen part. 2

S

Rakkaudessa useasti pettynyt, auttamattoman romanttispessimistinen haaveilija. Kammoaa söpöilyä ja pikkusievää parisuhdetta, ei haaveile prinsessahäistä, mutta tahtoo seksikästä romantiikkaa. Sitä tunnetilaa, kun toisen silmiin katsominenkin pysäyttää kaiken ympäriltä, ja olo on kuin muutaman promillen romanttisessa punaviinihumalassa ilman sitä punaviiniä. Sitä kun matkustaa ajassa muutaman tunnin eteenpäin, ja makaa sängyllä miehen kuljettaessa sormia pitkin vaaleaa ihoani. Kun ei ole kiire mihinkään.

Taiteellinen tulisielu, jota on vaikeaa kahlita, muttei suinkaan mahdotonta. Kokee myötähäpeää helposti muista, kuten itsestäänkin, ja pitää miesrimaa korkealla. Sarkastinen, kiltti ja vahva luonne. Miksi tuhlata aikaa, kun sitä on jo tuhlattu niin paljon?

Ulkoisesti naisellinen, näyttävä ja erilainen. Vaikea unohtaa, mahdoton päästä yli. Tyyliltään olemustaankin naisellisempi. Mieleltään ja kieleltään räväkkä. Rakastaa punaviiniä, korkokenkiä, vanhaa aikaa, musiikkia, näyttämötaidetta.. Omaa laajan yleissivistyksen, ja pitää pitkistä miehistä. Rakastaa ruuanlaittoa, omistaa työkalupakin ja tyhjentää itse lattiakaivon hiuksista. Naiseudesta huolimatta.

Kaiken takana on nainen part. 1

K

Salaa ällösiirappisuudesta haaveileva kyyninen romantikko. Nähnyt liikaa romanttisia leffoja ja sitten pettynyt liian monta kertaa todellisuuden lyödessä kylmän räntäsateen lailla kasvoille. Uneksin huomaavaisesta herrasmieskäytöksestä ja prinsessakohtelusta sopivassa suhteessa tavalliseen arkielämään, vaikken sitä toisaalta usko löytävänikään. (Kerran kyynikko, aina kyynikko). Kaipaan typerää mistään johtumatonta poskilihaksia särkevää hymyä, sekä perhosia vatsan pohjalla.

Olen suurpiirteinen ja spontaani, iloinen ja sosiaalinen, mutta silti aluksi uusien ihmisten seurassa ujosteleva. Paljon ajatuksia ja asiaa, vielä enemmän asian vierestä. Heittäydyn helposti ja jaksan uskoa ihmisistä hyvää kaikkien pettymyksienkin jälkeen. Ihastun liiankin helposti ja olen vihertävistä silmistä huolimatta silti melko sinisilmäinen. Nautin fyysisestä läheisyydestä ja hiljaisuudesta toisen vierellä, vaikka se toinen tällä hetkellä puuttuukin ja hiljaisuus on vain tyhjyyttä.