Rauha

Sisälläni vallitsee olotila jota en olisi uskonut kovin helpolla saavuttavani.
Kaiken epämääräisen sekamelskan keskellä yksi lähes puolihuolimaton mutta toisaalta niin harkittu teko sai minun sisälleni raukean rauhan. En kaipaa juuri nyt mitään, en ikävöi ketään, en edes minkäänlaista tunnetilaa. Tämä hetki on hyvä.

Ensimmäistä kertaa minä olin riittävä, kaunis ja ihana olemalla juuri niin oma itseni kun vain mahdollista. Olemalla rehellinen, salaamatta tai piilottelematta mitään. Henkisesti täysin alaston, mutta kerrankin tunsin olevani turvassa niin fyysisesti kuin henkisestikin. En edes muistanut miltä tuntuu, kun joku tahtoo vain silittää, eikä pidä seksiä ykkösprioriteettina. Tai että se joku arvostaa, kunnioittaa ja kysyy luvan teoilleen. Vaatimatta minulta yhtään mitään.

Hetken mulla on onni ja tasapaino. Mua hymyilyttää.

Rakkauselämän harkinta-aikaa

Yksi ainoa lause saa minun vatsani täyteen perhosia. Minun mielestäni kaunein, intohimoisin lause.
"Sä tiedät että haluun sua."
Harkittu, omistava, päättäväinen suudelma julkisella paikalla kohdatessa, ja myöhemmin aamuyön pikkutunneilla viesti, joka sisälsi tuon mainitun lauseen. Minun yöuneni muuttuivat ruusunpunaisiksi, eikä edes miehen oletettava humala haitannut maailmaani. Olihan viesti lyhyt ja ytimekäs.

Olen ottanut hieman aikaa itselleni, aikaa miettiä mitä todella tahdonkaan. Päällimmäisenä ajatuksena päässäni on rakkaus vapauttani, omia päätöksiäni ja omia vaeltavia tunteitani kohtaan. Pyrkimys saavuttaa onnellisempi tilanne. Mutten silti tiedä, saanko oikeastaan tehdä niin. Saanko todella pohtia, ajatella itsekkäästi, että haluan tehdä impulsiivisia ratkaisuja ja tuntea eläväni? Tuntea olevani haluttu ja pidetty niin kuin minusta hyvälle tuntuu, ja ennen kaikkea keskittyä itseeni ja omiin valintoihini toisen elämän ja toisen valintojen sijaan? Tiedän saavani toiselta osapuolelta ruman kritiikin valinnoistani joka tapauksessa, ja etenkin silloin jos en tee toisen mielen mukaisesti. Kai minä silloin myös ansaitsen sen. Oman vapauteni nimittäin.

Myös eräs vanha tuttu, salaperäinen mies pelasti minut pulasta muutama ilta takaperin, kun vaihtoehtonani olisi ollut kävelymatka kotiin. Automatkan aikana hänen sanansa saivat minut hämmentymään, sillä en ole tottunut miesten kohteliaaseen käytökseen ilman mitään sen suurempaa ajatusta. "Sä oot aina ollu mulle mukava ja auttanu mua, nyt on mun vuoro. Jos sä haluut purkaa sun fiiliksiä, soita mulle. Se ois mullekin tärkeetä. Mä autan sua."
Lopputuloksena itkin. Ensimmäinen ihminen pitkään aikaan, joka haluaa vain vilpittömästi olla ystävä, ja osoittaa luotettavuutta. Mulle tää on ihmeellistä. Toisaalta, ehkä en panisi pahakseni tietää miltä hänen huulensa maistuvatkaan. Mut se ei oo mulle se ykkösprioriteetti. Luottamus on.

Kosiotoiveita kaupassa

Elämäni toisinaan sijaitsee myös eteläisessä kaupunginosassa. Tällä kertaa pienessä kaupassa vieraillessani vesipullonhaussa, ihmettelin miesmyyjän pitkittynyttä keskustelua kanssani. Ei kai siinä, ajattelin sen vaan johtuvan hiljaisesta kaupankäyntihetkestä. Kuitenkin laittaessani kolikoita takaisin kohti lompakkoa, huomasin tutkailevan katseen kohdistuvan vasemman nimettömäni paikkeille. Hymähtäen poistuin paikalta.

Luulin jo miltei kuvitelleeni koko katseen, kunnes samaisessa paikassa minun jälkeeni käynyt ystäväni saapui pihalle naureskellen.
"Arvaa mitä, toi mies kysy just multa, että onko mun seurassa sellanen kaksikielinen kaunis nuori nainen. Ja kun mä vastasin myöntävästi, se varmisti multa että oothan sä naimaton, ja heilutteli varmuudeks vielä omaa kättänsä sormuksen puuttumisen merkiks. Kuulemma sun pitäis käydä useemminkin.."
Duunissa ulkomailla asuvat suomalaiset ikäneidot yritti naittaa mua ujoille peräkamariklopeilleen, ja nyt vielä kosiskelua kauppareissullakin. Mitä tää nyt on? Jotain elokuista epätoivoa?

Minäkin tahtoisin rakastaa

Liikkuva elämäni on kuluneina päivinä pitänyt minut vauhdissa. Niin vauhdissa, etten edes internetin ihmemaailmaan ole pikaisia uutisvilkaisuja enempää eksynyt. Tiedän tietoisesti pakenevani keskusteluja "parisuhteeni" tulevaisuudesta, ja toisaalta taas takerrun niihin arkisiin pieniin hetkiin tiukemmin kuin koskaan. Ollakko vai eikö olla?

Lohtua aaltoilevaan parisuhdemielialaani toi sentään ystävien onni, ja sen satunnaisesta puuttumisesta puhuminen. Yhdellä on eroprosessi, toisella ensihuuma, kolmas elää niin vakaasti, että pitää sitä itsekin epätodellisen helppona. Noiden kaikkien puhuttujen tarinoiden vastapainona olin tietenkin minä, auttamaton romantikko (ja sen pelkääjä), aamuöisessä usvassa peltojen keskellä tuijottamassa tyhjää hyräillen satunnaisia, haikeita rakkauslauluja, haaveilemassa idyllisesti kesäromanssista. Täysin omissa maailmoissani. Mieluusti viettäisin lämpimiä kesäöitä romanttisessa mielentilassa vailla huolen häivää. Illuusiossa, johon arki ei ulottuisi.
Nykyään tunnen jopa itseni huonommaksi ihmiseksi kuin parisuhteeni toinen osapuoli on koskaan ollutkaan. Ehkäpä olen kyllästynyt vain satuttaviin sanoihin, jatkuvaan varomiseen ja itsekeskeisiin vaatimuksiin. Toisaalta taas edelleen, päivästä toiseen, haluaisin yrittää. Haluaisin niin sokeasti rakastaa, etten tuntisi mitään vastoinkäymisiä. Etenkään järjellä. Taitaa olla liikaa pyydetty, kun on kerran erehtynyt avaamaan silmänsä.

Tällä hetkellä koen kaipuuta kaikkiin menneisiin huuman hetkiin, sellaisiin joissa pään täyttää vain toinen ihminen, joka saa värisemään pelkästään ajattelemalla häntä. Jokseenkin surkuhupaisaa, että parisuhteeni miehen kaverit aiheuttavat minulle kyseisenkaltaisia tuntemuksia. Onneksi heistäkin vain kaksi, mutta siinäkin on himpun verran liikaa minulle. Salattavaa, siedettävää ja haaveiltavaa. Älyttömyyksiin en sentään kykenisi, mutta se jokin sähköisyys on silti melko pahasti aistittavissa. Auts.

P.S. Oi kotikaupunkimme naiset, ennen aamuyhdeksää julkisissa kulkuvälineissä matkustaa vastustamattoman komeita miehiä. Valehtelematta voin sanoa hymyilleeni heidän ansiostaan leveästi puolet päivästäni..

Suutelokorkeudella

Jokainen nainen on varmasti jossain vaiheessa elämäänsä kokenut jonkunlaisen täydellinen suudelma-hetkensä. Erään elokuvan mukaan täydellinen suudelma sisältää jalan vienon nousun nilkan ojentuessa sirosti suoraksi ja miehen tarttuessa vyötäröltä ja niskan takaa kiinni. Huulet painuvat yhteen ja alkavat liikkua kuin huumaavassa transsissa työntäen ja ottaen vastaan ahnaasti mitä toisella on tarjota.

Itsekkin saan tuollaisia suudelmia edelleen E:ltä ja vieläpä suhteellisen usein, omaksi ilokseni täytyy myöntää, mutta välillä minunkin tekisi mieli olla se joka tulee ja ottaa. Minun ja E:n välillä on selvää pituuseroa ja vaikka se on yksi asia mikä hänessä sai minut laulamaan sisäisesti sulosointuja jo ensikohtaamisella niin tekee minunkin mieleni olla se, joka määrää ja käskee.

Tälläisiä mietteitä pohtiessani eräs ystävättäreni hehkutti minulle posket punoittaen uutta miespuolista liikuntaohjaajaa. Sattuipa siis sopivasti, että puolivahingossa päädyin kyseisen herran tunnille ja pääsin tarkastelemaan oikein lähietäisyydeltä tätä kuumaksi hekumoitua ilmestystä.
Ystävättereni ei ollut lainkaan väärässä kuvaillessaan miestä lihaksikkaaksi, mutta solakaksi ja hänen silmiensä ja hymynsä yhdistelmää vastustamattomaksi. Hänen liikkuessaan voima ja ketteryys yhdistyivät tavalla, jotka saivat vain ja ainostaan ajatukset siirtymään pedin puolelle peittojen pyörteisiin. Ainut negatiivinen asia oli kyseisen komistuksen pituus; hän oli mukamas hieman liian lyhyt. Pah! Sanoin minä ja valaisin ystävätärtäni täydellisestä suutelokorkeudesta!
Täydellisellä suutelokorkeudella tarkoitan sitä kun mies on samoilla pituuksilla kuin itse on, niin siitä on täydellinen mahdollisuus olla ottaja ja painaa huulensa ja samalla ajatuksensa samettisen tangon pyörteisiin.

Ystävättäreni viimeiseksi lausahdukseksi kyseiseen selitykseen jäi -
"I like your way of thinking!"




 Be patience, the right one is just behind a corner
Anonymous

Odottamaton yhteydenotto

Juuri nyt, kun kaikki tuntuu olevan elämässäni totaalisen sekaisin etenkin rakkauselämän suhteen, sain täysin odottamattomissa olevan yhteydenoton eräältä mieheltä.
Kyseinen tapaus on siis hyvänpäiväntuttu, jonka kanssa mitään varsinaista sutinaa ei ole koskaan tapahtunut. Hän on muutama vuosi sitten halunnut vaihtaa puhelinnumeroita tutustumisen yhteydessä, ja lähettelikin toisinaan muutamia vihjailevia, mutta silti kovin harmittomia viestejä.
Pariin vuoteen emme edes nähneet, kunnes viime syksynä hän oli viettämässä uuden tyttöystävänsä kanssa vapaa-aikaansa työpaikallaan, ja käyttäytyi siellä minua kohtaan kuin mikäkin idiootti. Kauheaa esittämistä ja pöyhkeilyä kuin milläkin kukkopojalla, ja vielä täysin ilman syytä. Minulla ja hänellä kun ei tietääkseni ollut mitään meneillään, ja siksi itse olinkin tavallisesti tervehtinyt häntä. Tuon viimeisimmän kohtaamisen jälkeen en tosiaan ollut kuullut hänestä mitään, saati muistanut enää koko ihmistä, kunnes...

Toissapäivänä puhelimeeni oli ilmestynyt viesti, aivan kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunutkaan. Pusujen ja halien virtuaalinen lähettely sen kuin jatkui, ja lopulta hän jopa soitti. Puhelimessa tosin hän kehtasi väittää, ettei ole nähnytkään minua ainakaan kolmeen vuoteen. Ilmeisesti miesten yleinen tapa on aina väittää, ettei tiedä mistään tapahtuneista yhtikäs mitään, eikä ainakaan itse ole koskaan ollut osallisena mihinkään. Miksi ihmeessä silti nuo kaikki satuilijat osuvat aina minun kohdalleni? Vaikka niitä pakoilisinkin.

Kuitenkin eilen peräti vilkutin hänelle kaukaa, ja sanoin harkitsevani myöntymistä hänen kahvittelutoiveeseensa. Mutta kuten arvata saattaa, ei tuostakaan miehestä tule kuulumaan enää yhtikäs mitään. Niinhän nämä tilanteet aina menevät, miksi siis kaava vieläkään muuttuisi..

Pudonnut perhonen

Elämä ei ole kuluneeseen viikkoon kohdellut minua kovinkaan kauniisti. Kun sanoja ei löydy edes kirjoittamalla, luokittelen tilanteen itselleni kohtalaisen pahaksi.

Kävi ilmi, että A on tehnyt todella ison virheen, jota en todennäköisesti enää pysty antamaan anteeksi milloinkaan. Tuntuu pahalta ajatella, että monen vuoden tarina olikin mitä todennäköisimmin tässä. Hän tosin ei edelleenkään vaikuta kantavan vastuuta mistään, saati sitten tuntevansa omantunnon pistosta sydämessään, puhumattakaan viisastumisesta virheen myötä. Päinvastoin, hän kuvittelee voivansa sivuuttaa pahat tekonsa ja niiden seuraukset toteamalla olevansa pahoillaan, ja jatkavansa kanssani elämää aivan kuten ennenkin. Tässä vaiheessa pelkkä pahoittelu ei tosiaankaan riitä, kun koko asia ei tunnu kaduttavan häntä ollenkaan. Uskomaton itseään rakastava idiootti. Omasta tunnetilastani en vieläkään tiedä, onko se suuttumusta, vihaa, turhautumista, pettymystä, surua vai jopa niitä kaikkia vuorotellen.

Lisäksi aiemmin minusta kiinnostuneen oloinen herra sitten yhtäkkiä muuttuikin kiveäkin kylmemmäksi. Yhtäkkiä en ollutkaan enää ystävyyteen kelpaava, olen todennäköisimmin "älä vastaa" -listalla ja ansaitsen paskanjauhantaa. Kaikki tämä syystä, josta minulla ei ole aavistustakaan. Viimeisenä kohtaamisena oli sattumanvarainen törmääminen toisiimme, jossa mainitsin hänelle minun ottaneen ja lähteneen A:n luota. Silmiin katsellen ja poskeani silitellen hän totesi asian olevan "kiva kuulla", mutta minkä helvetin takia? En ymmärrä tuota suusta pulppuavaa tarkotuksetonta paskalänkytystä, kun en sitä tosiaan häneltä kaipaa. Kuten keneltäkään muultakaan. Miksei asioista voi puhua suoraan, tai jättää sanomatta, jos ei tarkoita sanojaan, lupauksiaan ja ehdotuksiaan? Minä kun en ole häneltä mitään pyytänyt. Vain toivonut, ja senkin omissa ajatuksissani.

Kaikki on tuntunut uskomattoman lohduttomalta, vaikka välillä en edes ymmärrä kuinka paljon isoja pettymyksiä samaan vuorokauteen voikaan mahtua. Hetkittäin saatan jopa luulla, että kaikki onkin ollut vain pahaa unta.

Eilen sentään kohtasin NK:n, joka sanomatta mitään aavisti mistä kaikki kiikastikaan. Turvallinen hali, muutamat kauniit sanat, sekä muu maailmaaparantava keskustelu sentään piristi minua siinä määrin, että jaksoin jopa hymyillä muutaman tunnin. Ihminen, joka läsnäolo ja olemus vaan tuntuu toisinaan maailman parhaalta lohtupaikalta, ilman mitään sen kummallisempaa kanssakäymistä. Muutama minuutti riittää.         "Sä oot ihana, muista se. "
Edeltävänä yönä sain uneltani enemmän voimaa ja uskoa hieman parempaan.

Unessa oli kotelossaan oleva, lähes "valmis", suuri lila perhonen. Kotelo kuitenkin oli jostain syystä viilletty rikki, eikä perhonen ollut täysin kunnossa. Syytä rikkomiseen ei ollut, joku oli vain tahtonut olla ilkeä. Kuitenkin kiltti ulkopuolinen korjasi perhosen haavoja, ja teki siitä taas ehjän. Hetken kuluttua se lensi pois näyttäen kauniilta ja vahvalta, valmiilta mihin tahansa.

En yleensä näe unia, etenkään tuollaisia. Lähinnä painajaisia. Niinpä mielessäni pidänkin tuota jonkinlaisena toiveena ja lupauksena siitä, että vielä koittaa aika minunkin lentää huolettomana, korjattuna ja onnellisena.

"Nyt näytät sille ettet välitä paskaakaan! Sä oot selviytyjä."

Moni kakku päältä kaunis

Viikko merenrannalla purjeveneiden lipuessa näkökentän läpi. Metsän huumaava tuoksu sateen jälkeen. Auringonsäteet, jotka siivilöityvät kesän viimeisten tuuheiden lehvästöjen läpi kasvoille.

Voisin romantisoida edellistä viikkoani vielä lisää, jonka vietin rakkaan harrastukseni parissa, mutta jätetään se sikseen. 

Asioita, joita haluaisin jakaa olisi taas monta, mutta ainakin yksi ylitse muiden täytyy tänne paljastaa. Vietin siis viikon purjeveneiden ja niiden miehistöjen keskellä. Miehistöt yleensä koostuivat sanalla sanoen miehistä, jotka aluksi mielessäni kuvittelin vaalea hiuksisiksi, ruskettuneiksi ja helmenvalkoisen hymyn omaaviksi. Täysin väärässä en ollut, mutta kyseiseen miestyyppiin sopii vanha sanonta "Moni kakku päältä kaunis, sisältä silkkaa silkkoa".
Sain kokea, että tuohon miestyyppiin ei vetoa mikään muu kuin täydellinen rusketus, vaaleat hiukset letillä ja taito ohjata venettä. Minun mahdollisuuteni edes keskustella ihmismäiseen tapaan olivat siis hyvin olemattomat ja loppujen lopuksi en enää edes viitsinyt yrittää olla ystävällinen.

Viimeinen naula arkkuun tuli, kun istuin keskellä aavaa merta jollassa, jota en ollut koskaan eläessäni aiemmin ohjannut saati sitten edes tiennyt miten ja katsellessani näiden ah-muka-niin-ihanien-purjehtijoiden kaahavan moottoroidulla kumiveneellä pois räkäisen naurun kaikuessa korvissani. 

Lopulta rantaan päästyäni kävelin leuka pystyssä kyseisten kaksilahkeisten ohi, katsahdin kylmänviileästi heitä ja toivotin, että kotimatkalla heidän paattinsa uppoaisi pohjaan.




Take the mask of when you speak to me
Anonymous

Valintoja, valintoja

En muistanut, miltä tuntuu katsoa toista silmiin ja meinata sulaa siihen paikkaan. En muistanut sitäkään, miltä tuntuu himoita jotakuta niin paljon, että pienikin kosketus tuntuu lähettävän sähköiskuja, ja sumentavan lähimuistin unenomaiseksi haaveiluhetkeksi. Kun joku nostaa sormella leukaasi katsoakseen sinua silmiin, antaa huomaamattomia suudelmia toisten silmien alla otsalle, poskelle, kaulalle.. Pitää syleilyssään, siirtää suudelmia sormilla huuliltaan minulle, ja saa minut sekoamaan ihan muutamilla sanoilla ja eleillä auttamattomasti. Kun tekisi mieli vain unohtaa kaikki ympärilläoleva, hypätä syliin ja vaipua jonnekin täysin muualle.. Kuten vaikka hetkeen, jolloin saisin vihdoin suudelman suulle.
Julmaa tilanteesta teki kuitenkin useampikin asia. Liian monta silmäparia ympärillä, mahdottomuus yhteiseen aikaan, ja kuitenkin epävarmuus kaikesta. Kielletyn hedelmän tunne siitä, että kyse kuitenkin on A:n tuttavasta. On epävarmaa, näenkö häntä pitkään aikaan kuitenkaan, ja ottaako hän edes yhteyttä minuun. Nyt kun pallo olisi hänellä..
Varmuudella tiedän, etten enää itse halua nähdä kaikkea vaivaa jonkin ihmisen eteen, ja todennäköisesti turhaan, jos en saa toiselta jonkinlaista rohkaisua ja vastakaikua selkeästi. Hämmentävä tilanne, taas kerran.

Pakkaa tässä vaiheessa sekoittaa myös se, että houkuttelevan työtarjouksen myötä saatan olla piakkoinkin muuttamassa ulkomaille, eikä asia mitä ilmeisemmin A:n mieltä lämmittänyt, ja samalla tulevan muutoksen myötä voisin ihanan päänsekoittajanikin unohtaa.

Elämä, mene välillä loisteliaasti, ilman äärimmäisiä valintakysymyksiä ja niiden pohdintoja..

X-files

Joskus kohdalle osuu niitä päiviä, kun törmäät tahtomattasi useampaankin nykyään arveluttavaan yksilöön.
Puhumattakaan siitä, että molemmat mahtuvat samaan kuluvaan tuntiin.

Ensimmäisenä kohdalle osui Ensirakkaus, joka näytti olevan enemmän hukassa kuin minä. Kohteliaan kylmästi tervehdin, mutta hän ei tiennyt eleistä päätellen, pitäisikö minulle tulla lässyttämään jälleen satunnaista paskaa, ja tulla teennäisesti halimaan. Onneksi oma kylmyyteni veti pidemmän korren tässä tilanteessa.

Hieman myöhemmin terassilla istuskellessani kohdalle osui täällä blogin parissa hieman tuntemattomampi tapaus, jolle edes koodinimeä en ole koskaan antanut. Pala menneisyyttä kuitenkin. Normaalin kuulumistenvaihtelun olisin kepeästi sulattanut, mutta tilanne alkoi mennä hieman oudohkoksi tämän tapauksen polvistuessa eteeni, antamalla käsisuudelman ja vielä lopuksi toteamalla makealla äänellä "sulla on mun numero.. nähään..."
Lamaannuin tuosta jälkimmäisestä lähes täysin. Oliskohan toi taas riittänyt seuraavan vuoden ajaksi?

Juhannussutinat.

Juhannus taisi olla osaltani muodostumassa tavanomaisen tylsäksi kaupunkijuhannukseksi. Ilman saunaa, vastaa, järveä, humalatilaa tai grilliruokaa.

Kuitenkin iltarientojeni lomassa törmäsin tahattomasti samaan miesryhmään useampaan otteeseen, ja lopulta huomasin viettäväni juhannuspäivää edelleen samassa seurassa. Laittoman suuren univelkamäärän kanssa.
Kainalopaikkaakin minulle aamulla tarjottiin uskomattoman kuuman miehen vierestä, mutta tilannetta jarrutti reilusti tietoisuus siitä, että kyseinen juhannusherkku olikin A:n kaveri menneisyydestä. Jonkinlainen moraali minustakin taas löytyi, kun rajoitin tilanteen ihan pelkkään tanssimiseen. Samanaikaisesti kyllä toivoin, että juhannusherkku ei erityisemmin kyselisi, vaan lähinnä toimisi.

Asia mikä kurjan fiiliksen tuostakin jätti jälkeensä, on se inhottava tieto, että itse on vain yksi muiden joukossa tuollaisille tapauksille, eikä sanotut sanat merkitse mitään. Sanahelinää inhoan enemmän kuin mitään.. Jälkeenpäin mietin, olisiko pitänyt tarttua hetkeen ja nauttia läheisyydestä. Toisaalta tiedän, että se olisi aiheuttanut vain entistä pahemman "halpuustunteen", kun itseäni ei kiinnosta olla mikään yhden yön helppo huvi "en mä kerro A:lle" -lauseen saattelemana..

Ah, niin komea, mutta niin törppö.

Kaipuu kotiin.

Mistä tiedät tulleesi maalle?

1. Kun humalaisten kloppien mielestä tanssiminen on vain hiihtelyä, eikä edes rytmitajusta ole tietoakaan.

2. Kun huomaat paikallisten teinien notkuvan ainoan alkoholitarjoilullisen paikan pihassa traktoreilla.

3. Kun et pääse eroon kirveelläkään humalaisista klopeista tenttauksineen. (mistäsäoot, mitäsäteet, minnesämeet...)

4. Kun huomaat moottoritiellä pakettiautollisen kloppeja ajavan rinnalla ihan vain kyyläämisen ilosta keskellä yötä.

5. Paikallinen nakkikioskinpitäjäkin yrittää iskeä.

Ihan vaan vinkkinä, noista yksikään ei toimi, vaan on totaalisen.. urpoa.
Voi kuinka ihanalta tuntuukaan palata kotiin.

Kuumottava peli

Pienet turmiolliset nautinnon hetket ovat kuin huumeriippuvaiselle heroiinia; niihin heittäytyy ja lopulta käteen jää ihmetys, kuinka asiat kääntyivätkään siihen suuntaan?

Tullessani tässä taannoin linja-autolla takaisin kotia koti, sain kyseisen kulkuneuvon kuski jakamattoman huomion. Nousin pysäkiltä kyytiin ja kyseinen kuski heitti minulle vitsillä "Aikuisten vai lasten lippu?", johon tokaisin haluavani aikuisten lipun kiitos vain. "Muodon vuoksi täytyi kysyä" kuului saamani vastaus ja hymähdin tälle.

Päästyäni paikalleni huomasin kuitenkin kuskin peilistä silmäparin tuijottavan suuntaani. Hän oli mukavan näköinen, omasi kivan hymyn ja katseen, joka ei jättänyt arvailun varaa.Tuijotin häpeilemättömästi takaisin. Silmäysten ja hymyjen vaihto kävi kuumana koko matkan ajan ja tunsin vatsanpohjassani pientä kihelmöintiä; pieniä kuplia, jotka leijuivat ja poksahtelivat. Heittäydyin ensimmäistä kertaa elämässäni noin häpeilemättömästi mukaan tuohon kahden aikuisen leikkiin, mutta oman päätöspysäkkini lähestyessä tiesin että kohta tämä kohtaaminen tulee tiensä päähän.

Nousin ulos ja lähdin kulkemaan linja-auton myötäisesti. Kun olin kyseisen auton etuoven kohdalla, se aukesi yllättäen ja kuski viittoili minulle pienellä paperilapulla, joka luultavasti sisälsi hänen puhelinnumeronsa. Menin samassa sekunnissa kuumasta jäätävään ja päädyin vain hymyilemään ja vilkuttamaan takaisin kun jatkoin matkaani.

Jälkeenpäin tunsin pientä katumusta kun en ottanut vastaan tuota mysteeristä paperilappua sekä koin olleeni turhan kylmä kuskia kohtaan; numeron ottaminen ei olisi haitannut, vaikka en siihen koskaan olisi soittanut.
En silti voi jäädä murehtimaan tuiki tuntematonta kohtaamista vaan mielummin iloitsen siitä, että pieni säpinä suhteen ulkopuolella piristää ja virkistää sopivassa määrin omaa suhdetta. Ajatelkoot kuka siitä mitä haluaa.





Don't hate the player, hate the game
Numerous sources

Kielletty hedelmä

Nautinnoista pienimmät ovat usein niitä, jotka saavat kylmät väreet kulkemaan pitkin kylkiäni ja huomaan aistieni terävöityvän. Lanteeni liikkuvat hieman aistikkaammin ja nilkkani kaartuvat sirommin kävellessäni. Puhun pienistä nautinnoista, jotka myös voitaisiin kohdallani luetella kielletyiksi; miesten katseiden kääntäminen ja niihin uppotuminen.

Kävellessäni laskevan suringon säteissä pitkin Helsingin bulevardia huomasin sattumalta takanani ajavan pyöräilijän. Normaalin näköinen mieshenkilö, mutta kunnes sain puolivahingossa hänen kanssaan katsekontaktin olin myyty. SIinä olivat silmät joihin voisi uppoutua kuin kesäiseen, viileään lampeen ja unohtua kellumaan katsellen tähtikirkasta taivasta. Olin juuri päättänyt lähteä ylittämään katua ja jottemme olisi törmänneet hän pysäytti pyöränsä alle metrin päähän minusta. Ohittamisen hetkellä tuijotimme toisiamme tiiviisti silmiin ja samanaikaisesti päädyimme hymyilemään toisillemme.

Päästyäni suojatien toiselle puolelle loin vielä viimeisen silmäyksen pyöräilevän miehen perään, mutta sain tuijottaa enää vain tyhjää kohtaa kadulla, jossa hän hetki sitten oli seissyt.

Tunsin lievää haikeutta rinnassani, mutta samalla muistin ennenkin ajatelleeni, että juuri tälläiset hetket saavat minut tuntemaan itseni halutuksi.

Tietenkin on toisiakin tapauksia, jotka saavat vain hymyn huulille ilman, että jäisin haaveilemaan suloisista huulista tai upottavista silmistä; Kävelin ulos liikkeestä, kun sen terassipöydän ääressä istuvista kahdesta vanhemmanpuoleisesta miehestä toinen loikkaa vikkelästi ylös. Miehellä oli kirkkaankeltainen pikkutakki, tummanvihreät housut, ruskeat nahkakengät ja viininpunainen huopahattu päässään ja hän tokaisi minulle

"Tuo sinun yläselkäsi on upea! Se on niin.. niin SEKSIKÄS!" 

Tämä sai kyllä hymyn huulilleni loppu päiväksi, mutta lähinnä sen takia kuinka värikäs mies itsekkin oli.

Don't forget to be awesome

Anonymous

Onnellinen ilta

Eilen kohtasin eräissä iltamenoissa jotakin sellaista, jota olin tainnut kaivatakin. Miehen.
Ulkoisesti ja eleiltään hän muistutti hämmästyttävän paljon Draamakuningasta. Ehkä siksi minun olikin helpompi viihtyä tuon tuntemattoman miehen seurassa. Hassuttelua, tanssimista, mutta ei kuitenkaan mitään sen ihmeellisempää. Huomaamattomia vihjailuja lauseissa.. Läheisyys tuntui hyvältä, eikä ihme kyllä "kammottanut" minua ollenkaan.

Nauroin ja hymyilin varmaankin enemmän kuin pitkiin aikoihin, vaikka toki sitä hymyä ja iloa muutenkin riittää. Mutta ei ihan tuolla mittapuulla.

Näin päivää myöhemmin tekisi mieleni manata itseni alimpaan helvettiin, sillä en tiedä näenkö kyseistä miestä enää koskaan. En tiedä hänen nimeään, en tunne ketään joka tuntisi hänet, ja tiedän että olimme sattumalta samassa paikassa samaan aikaan. Tiedän myös sen, että hän pitää kynsistä selässään, tiedän hänen harrastuksensa ja tasonsa siinä, mutta edes asuinpaikkakuntaa tai muutakaan olennaista en tiedä. Miksi en kysynyt? Toisaalta, eipä hänkään kysynyt..

Huoh. Aina tässä käy näin.
Pelkkää hetken onnea ja huumaa, mutta lienee sekin tyhjää parempi.

Tärkeimmät kysymykset

Eilen törmäsin NK:hon yli vuoden tauon jälkeen. Aiemmin hänen suustaan on kuulunut yllättävällä hetkellä esimerkiksi lausahdus "rakastan sua". Ihana, turvallinen ja "vaaraton" mies, lähinnä sen suhteen, ettei tietyistä syistä tilanteet koskaan etene muutamaa hassua suudelmaa pidemmälle.

(Ja se ensimmäinen suudelmahan meni niin, että kesken jonkun yhdentekevän keskustelun vuosia sitten NK pyysi minua tulemaan lähemmäs, sillä hän nojasi kaiteeseen, ja minä olin alapuolella. Hän kuulemma halusi kokeilla yhtä "juttua". Minun astuessani hänen eteensä, kysymys oli "Saanko mä suudella sua?". Saihan hän. Useammankin kerran.)

Silmiään hän ei minusta irti saanut, ja vihdoin kosketusetäisyydellä ollessamme, hänen pidellessä käsiäni käsissään tiukasti, oli keskustelu kutakuinkin tällaista:

NK: "Missä sä oot ollut? Musta tuntuu etten oo nähny sua ainakaan kymmeneen vuoteen.."
NK: "Et kai sä vaan oo menny naimisiin? Saanu lapsia?"
Minä: "No en ainakaan tietääkseni..vaan eipä suakaan oo näkyny, ilmeisesti sun lomailun takia..?"
NK: "No hyvä. Oisit tullu moikkaan mua. Oisit tehny musta onnellisen."Jos tilanteessa jotain kummaa on, niin harvemmin katselen keskustelukumppaniani niin tiiviisti silmiin.

Ihana mies.

Ei-niin-iloinen jälleennäkeminen

Eilen se sitten tapahtui parin vuoden jälkeen, nimittäin Draamakuninkaan tapaaminen.
Kevyehkössä humalatilassa, ja keskellä yötä lukuisten puheluiden ja tekstiviestien jälkeen.

No, lyhyesti sanottuna tapaaminen ei ollut sieltä mukavimmasta päästä alkuunkaan. Liikaa muita ihmisiä, liikaa alkoholia ja muuta hälinää, ja ihan liikaa stressiä minun osaltani. Näkeminen pitkän ajan jälkeen "ihan kuin ei mitään" ei tuntunut miltään muulta kuin teennäiseltä farssilta. Sellainen tekopyhyys kun paistoi herrasta läpi.. Lopulta siirryttyämme eri suuntiin hyvinkin pian, jatkui sama typerähkö tekstiviestittely. DK kun sattumalta on tapaus, joka aina varmuudella tietää kaiken, ja vetäytyy tilanteista tylysti yksinpuhelunsa aikana. En edes ymmärrä, kuinka joku voikaan keskustella toisen ihmisen kanssa niin paljon yksikseen. Taitolaji sekin, mutta turhauttava toiselle osapuolelle..

Illan viimeisenä tapahtuvan puhelinkeskustelun uskon sentään jäävän viimeisimmäksi yhteydenotoksi siihen seuraavaan vähintään kahteen vuoteen. Sen verran kova poika hän on mitätöimään, tietämään ja olemaan niin helvetillisen korrekti kaikessa, paitsi niissä todellisissa teoissaan. Besserwisser.

"musta sä näytit niin hyvinvoivalta" Jep. Niinhän me itkupaniikkiset naiset yleensä näytetään.

Herra B:n paluu

Eilen se sitten tapahtui todella, vaikka luulinkin salaisten toiveitteni olevan turhaa.
Tapasin ohimennen B:n lähes puolen vuoden tauon jälkeen, enkä kovinkaan suuria odottanut. Yhden katseen perusteella olin jo lähes varma, että edeltävästä tapaamisesta jokin oli muuttunut. Hetkeä myöhemmin selvisi, että osa vanhaa tunnetilaa oli tosiaankin eksynyt takaisin.. B vierelläni tuntui tutulta, kihelmöittävältä ja hyvältä. Sutinafiilis! Toisaalta mielessäni pyöri yhä edeltävät kurjat teot, joita hän osakseni soi.

Läheisissä merkeissä tapahtunut läpänheitto kuitenkin kohtasi loppunsa, ja ajattelinkin tilanteen olevan sillä selvä. Myöhemmin yöllä sain kuitenkin viestin, joita tuli sitten vähän useampiakin...
Jos ei muuta, niin ainakin kerrankin nukahdin hymyillen niin, että poskilihakset kramppasivat.

B kutsui minut luokseen jälleen kerran, ja oli nyt täysin varma siitä, että haluaa minut todella sinne. Tekemään uusia muistoja, joita on sitten kiva muistella vanhana kiikkustuolissa..


Parempi suhtautua varauksella..toiveikkaasti. Sattumalta kun pidän kuitenkin hänestä aika paljon..

Pukumies

Kävelin kohti kahvilaa ystävieni kanssa, kun huomasin portaissa hieman alempana kulkevan miehen. Pitkähkö, lainehtivalla tukalla varustettu pukumies, joka katseli minua. Hän saapui samaan kerrokseen kuin minäkin, ja katseli minua silmiin useammankin kerran. Olin jokseenkin myyty.

Kun olin kahvini ostanut, ja palasin takaisin kohti pöytää, oli mies kadonnut.
Miksi sitä toisinaan ei vain osaa tarttua tilaisuuteen? Nytkin tilanne olisi ollut suorastaan loistava, mutta silti takaraivossa piilee pelkoajatus torjunnasta ja mahdollisesta vaimokkeesta, vaikkei tilanteita niin vakavasti pitäisikään ottaa.
Enpä sitten tietenkään tuota miestä enää päivän aikana nähnyt, ja epäilen, ettei hän ollut edes Suomesta.
Aina voi myös lohduttautua sillä, että ehkä kyseessä olikin uskomaton mulkku, joka sai minut pidemmillä hiuksillaan ja sillä puvulla lumoutumaan. Nii-in, se puku kun nyt vaan kolahtaa minuun aina..

Toivottavasti löytäisin edes tuollaisia hetkiä lisää itselleni piristykseksi (ja pettymykseksi), kun ei mieselämä näytä muuten kohtelevan kovinkaan ruusuisesti. Turhautumista on hyvä purkaa kotona naisellisesti pieniin remonttitoimenpiteisiin, ja yrittää näyttää kodin ulkopuolella mahdollisimman tyrmäävältä katseenkerääjältä. (ei sentään sellaisena, kuin muutama näkemäni naikkonen lähiaikoina: tunikapituinen "mekko" päällä, ja paljas perse paistaa julkisella paikalla. Uusi trendivillitys??)

Arkisilmäyksiä

Tavallinen kauppareissu muuttui huomattavasti jännittävämmäksi vastaan kävelleen komistuksen takia. Ensin varovainen silmäys, ja hetken kuluttua vähän pidempi (KUUMA!) silmäys.. Hyvä etten rysäyttänyt pyöräillessäni läheistä seinää päin. Tosin ajatuksissa kävi myös se, että olikohan naamaani liiskaantunut ötökkä, tai jäänyt päärynäjäätelön rippeet, jotka olisivat tuon katseen selittäneet. Ei olleet.

Olen ilmeisesti ollut huolestuttavan paljon en-ihmisten-ilmoilla.

Kaupassa tuskailin edelleenkin sen paljonpuhutun Herkun suhteen. Nolottaa melkein, että hänelle alunperinkään mitään sanoin, sillä nyt en tiedä kuinka suhtautua hänen näkemiseensä. Vaikka nytkin hän oli vieressäni, en uskaltanut edes vilkaista kunnolla, saati sitten hymyillä. Oikeastaan edelleenkin haluaisin pyytää häntä kahville, mutta pelkotila "ei"-sanan vastaanottamisesta ja häiriön aiheuttamisesta valtaa helpommin mielen. Hän kyllä vilkaisi minua...ja sitäkin säikähdin. Kieltämättä kunnioitan miehiä, jotka yleensä ovat niitä aktiivisempia iskijöitä, ja jaksavat yrittää torjunnoista huolimatta. (tarkoittamatta nyt niitä rasittavia takiaisia, taikka säälittäviä vonkaajia.. vaikka pokkaa se heiltäkin vaatii. tai tyhmyyttä.)

Myönnän kyllä olleeni A:n kanssa jokseenkin romanttisella reissulla ihan jokin aikaa sitten.. mutta nyt taas kaikki on niin sekavaa, kuten aina ennenkin. Reissullakin metroportaissa jotkut univormunamut uskaltautuivat flirttailemaan, vaikka A olikin vieressäni. Voi sitä pettymyksen määrää, kun suutelinkin A:ta heidän edessään.. ;)