Mennyttä naista

Kuluneen hiljaisuuden aikana olen ehtinyt kiinnostua erään kaupan ihanasta, ei ollenkaan minun tyyppisestäni miehestä haaveilupohjalta ja kevyen flirttailun kannalta, sekä vastaanottaa sukulaisilta kyselyjä siitä, onko serkku tosiaan herkumpi. Ensimmäinen tapaus unohtui pian, ja toiseen vastaus on ei. Ilmeisesti jopa serkusten välisestä ystävyydestä saadaan ties mitä draamaa elämäänsä kyllästyneiden tätien ja setien peruspäiväjärjestykseen.

Vaikka tuon ihmeellisempää ei olekaan hetkeen tapahtunut, lasken kai B:n säännölliset yhteydenotot miestapahtumiksi. Hän kun edelleenkin haluaisi minut kyläilemään luokseen. A:ta taas en työ- ja lomasyistä ole taaskaan nähnyt muutamaan hetkeen. Yhteyttä kyllä pidämme, ja kiintymys näkyy, mutta silti tuntuu jotenkin...laimealta.

Kaikki laimeus elämästä hävisi toissailtana hyvinkin äkkiä, kun tapasin erään aiemmin mainitsemani superkuuman tapauksen. Hän pyysi minua jäämään jatkoille hyvin kauaksi kotoa, ja lupasikin järjestää minut seuraavana päivänä pois sieltä. Ilta koostui enimmäkseen luvattoman kuumista katseista, kuumasta tanssista, kuumista sanoista... Sellainen sutinatunne, jollaista en ole kokenut aikoihin. Kosketus lähetti sähköiskuja ympäri kehoa, ja jokainen katse tuntui suorastaan rikolliselta. Sanoja vaihdellessamme kävi myös ilmi, että olemme todella molemmat kiinnostuneita toisistamme. Siinä määrin, että hän vihdoin sanoi haluavansa tulla luokseni, koska haluaa oppia tuntemaan minut. Olen siis enimmäkseen sulaa vahaa tuon tapauksen katseen alla. Saisinpa toissayön takaisin.. tai lisää samankaltaisia, mutta vielä kahdenkeskeisempiä.

Sähköistä ihastusta ilmassa. Hänen huulensa, sormensa ja silmänsä saavat minut sekaisin, eikä ilmeisesti minun vaikutukseni häntä kohtaan ole yhtään pienempi. Saa nähdä, onko tämä kaikki vain hetken hulluutta, vai voiko tästä oikeasti tullakin jotain. Tilannetta kun ei edelleenkään helpota se, että hän on A:n tuttu menneisyydestä. Oli miten oli, minua viedään nyt ja lujaa..

"Sä oot ihan liian hyvää ollakses totta. Meillä on se kipinä."

Vuodessa on päiviä 365, mutta rakkautta koko eliniän verran

Kuten otsikon yltiöromanttisesta kuvauksesta voi päätellä vietimme E:n kanssa vuosipäiväämme. Useat ystäväni ja ystäväpariskuntani juhlivat aina vuosipäiväänsä sinä tiettynä päivänä jolloin he lupautuivat toisilleen, mutta meillä ei E:n kanssa mennyt aivan niin. Rakkautemme syttyi hitaasti ja ehdotuksia tehtiin puolin ja toisin useaan otteeseen ennenkuin päätimme virallisesti olla pari ja siinä hötäkässä sitten kyseinen virallinen päivä unohtui. Summa mutikassa sitten avasimme kalenterin ja päätimme, että tämä on hyvä päivä. Piste. Rakkaus kun ei vaadi tiettyä tarkkaa päivää kukoistaakseen.

Vuosipäivämme ohjelmaan kuului kesäteatteri esityksestä nautiskelu, hyvä ruoka lempiravintolassa sekä käsi kädessä kävely ja yltiömäinen pussailu ympäri kaupunkia. Emme kumpikaan pidä näystä, jossa kaksi ihmistä näyttää juuttuneen toistensa kitalakiin kiinni, mutta kerran vuodessa minullekkin iskee tarve julistaa onneamme koko maailmalle. Ilta huipentui yhdessä kiehnäämiseen elokuvan edetessä ruudussa.

Jos on vielä se oma kulta kadoksissa kainalosta niin pitäisi muistaa yksi tärkeä asia ennen mihinkään epätoivon suuntaiseenkaan vaipumista. Rautainen elämänohje, joka myös omassa elämässäni on punaisena lankana; rakasta ensin itseäsi ennen kuin jaat rakkauttasi muille, koska vain niin pystyt rakastamaan vilpittömin mielin, avoimin silmin ja intohimoisin sydämmin toista ihmistä.


Tähän lopetan tämän söpöilyn.




Everything will be okay in the end.
If it's not okay, then it's not the end.
Ed Sheeran

Maagisten varjopuolet

Oman aikani, jota vietän mielelläni liikkuen kuten edellisessä kirjoitelmassani kerroin, niin se sisältää myös varjopuolen. Kuntosalilla huhkiessa väkisinkin katse saattaa kääntyä ohi käveleviin kivikoviin pakaroihin, pullottavaan hauikseen tai paidanläpi paistaviin vatsalihaksiin. Kuntosali on toisaalta ihmisruumiin esteettisyyden juhlaa ja taas toisaalta ei.

Haluan kertoa muutaman analysoivan silmäyksen kanssa urheilijoista, noista miespuoleisista siis.
Ensiksikin heitä on montaa tyyppiä. Yleisen stereotypian mukaan salilla käyvät vain steroideja ja proteiinia vetävät tyhjäpäät pumppaamassa rautaa. Totta tuokin, koska kyllä heitäkin löytyy, mutta on siellä muitakin..

Hra Välineurheilija: Tämä mies saapuu salille omistajan elkein päällää viimeistä huutoa olevat varusteet. Hiukset on laitettuna, ryhti suorana kuin kakkosnelosen lankku ja katse saalistaa sopivaa uhria, jolle esitellä uusimmat vimpaimet ja lelut. Yleensä tätä tyyppiä tapaa ryhmäliikunatunneilla, jossa tarina onkin sitten aivan toinen. Herran omat kuvitelmat itsestään eivät aivan vastaa todellisia taitoja, jotka hän kyllä auliisti esittelee kaikille halukkaille. Usein tälläiseen törmätessäni puren huuleni yhteen, jotten räjähtäisi naurunpurskahduksista miehen sätkiessä vieterinuken tavoin pitkin ja poikin salia.

Hra Juoksija: Kyseinen tapaus on lyhykäisyydessään esiteltynä sellainen, joka maksaa kuukausimaksua kuntosalista, jossa käyttää vain ja ainoastaan juoksumattoa. Hän juoksee, juoksee ja juoksee tunnin tai puolitoista putkeen, kunnes livahtaa ulos. Ainut mistä tietää että tämä herra on poistunut, on se ettei missään kaiu tasaista läiskettä juoksumaton hihnaa vasten.

Hra Juuri-aloittanut: Vaikka kannustankin hyväkuntoiseen ja tasapainoiseen elämään ei siitä tarvitse tehdä numeroa. Tämä mies on salin nurkissa luuhava, laitteissa räpeltävä juro mies, joka hyvällä tahdollaankaan ei voisi pyytää neuvoa tai apua. Kun hän loppujen lopuksi on päässyt jyvälle jonkin laitteen toiminnasta ja ohi kävelee naishenkilö vapaiden painojen kanssa niin rinta röyhistyy, paidan helma nousee edestä paljastaen kellittävän vatsakummun ja kasvoilta paistaa iva, joka viestittää että "Elä kuule tyttö tollasta, kun et sinä niillä kuitenkaan mitään osaa tehdä!", naisen tehdessä liikkeitään oikein ja hallitusti.

Mitä yhteistä näillä kaikilla sitten on?
No se, että mitä tahansa tapahtuukin niin kuntosali on ja pysyy miesten valtakuntana hamaan loppuun asti, jossa naiset eivät tiedä, osaa saati jaksa tehdä mitään kunnollista. Oli sitten lihava tai laiha niin naisille ei hävitä!
Voi pojat..




Oh Boy, what a world I'm living at!
Q

Maagiset kaksi sanaa

Olen ottanut itselleni viime aikoina tätä niin sanottua maagista "omaa aikaa". 

Sain hillittömän treenauspuuskan ja neljä-viisi kertaa viikossa hikoiltuani salilla sekä lenkkipolulla sain suuremman kokoluokan tunneryöpyn sisälleni. Tajusin tarvitsevani juuri tälläisiä vain minä, minä ja minä-hetkiä, jolloin ympärillä oleva maailma sumentuu, miehet muuttuvat abstrakteiksi illuusioiksi ja tunnen kehoni joka solun syöksähtelyn.

Ajatukseni ovat pyörineet viime aikoina hyvin tasapaksusti suoritettavasta etapista toiseen ilman sen kummempia syvällisiä kurimuksia ja olen nauttinut näistä hetkistä kuin susi täyskuulla. Kun kehoni on täysin uudelleenohjelmoitu ja käynnistetty koen näkeväni maailmaa ja sen kaksilahkeisia asukkeja hieman selkeämmin.




Tunne polte, vie se syvemmälle ja kosketa sillä sisintäsi
Q

Maailman ensimmäinen nainen..

...joka edellämainittavien silmiin on osunut, ilmeisesti.

Kävellessäni huoltoaseman pihalla kohti autoa, viereen ilmestyi liiankin helposti huvitusta aiheuttava ajoneuvo.
Tummennetut lasit, kauaskantautuva jumputus, maata viistävä takaosa, ja "todella upea" maalaus. Wunderbaumkin löyhähti riittävän monen metrin päähän.

Vilkaisin sivusilmällä kyseistä amisauton perikuvaa, ilmeisesti havaitakseni vain sen, että kyseinen auto oli keskellä pihaa tukkimassa liikennettä vain siksi, että kaksi lippispäistä silmäparia tuijotti jokaista askeltani tarkasti, päiden kääntyillessä liikkeideni mukaan. Mahtoi olla sangen jännittävää, sillä kävelin kuitenkin viemään roskan roskikseen, poimimaan kädestäni livahtaneen naistenlehden auton viereltä, ja astuin autoon. Tanakan bassonjytkeen resonoidessa taustalla.

Jostain sitä vaan huomaa olevansa maaseudulla.

Miksi tyytyisin vähempään?

Uutukainen blues soi soittimessani levittäen ilmoille nautinnollisen viivytteleviä pianosointuja saaden minut toivomaan, että istuisin 20-luvun kielletyssä salakapakassa päälläni illan upein puku ja ympärilläni liuta miehiä liehakoimassa, suutelemassa kämmenselkiäni ja maksamassa minulle vain parasta shampanjaa.

Päiväunia, oih päiväunia vain. E:llä ja minulla on mennyt kerrassaan loistavasti viimeiset hetket enkä halua valehdella sanomalla toisin. Silti, voi silti kaipaan taas jotain pientä kutkutusta ja kihinää sisälleni. Näiden ja bluesin siivittämänä ryhdyin pohtimaan mistä pidän noissa kaikkien tuntemissa ja täällä blogissakin pääaiheena  olevissa kaksilahkeisissa?

Pidän kun mies, iästä riippumatta, katsoo minua suoraan silmiin kävellessään ohi. Tämä vaatii hyvää itsetuntoa etenkin näiltä suomalaisilta, juroilta möröiltä ja siksi se onkin niin huumauttavaa, kun saa kunnon katsekontaktin hyvin pukeutuneeseen, hieman vanhempaan herrasmieheen.

Pidän kun mies, jota kauan on jo kahvilla istuessaan tai kaupassa käydessään tuijottanut niin, että miesparan niskaan olisi muodostunut jo reikä, vihdoin tuntee tuon polttavan katseen, kääntyy ja hymyilee.

Pidän kun saan miehien päitä kääntymään. Tämä lähinnä tämänpäiväisen takia, kun käydessäni pikaisella kauppareissulla hyvinkin kaukana glamourista vain shortsit ja toppi päälläni ja hiukset vieläkin märkinä suihkun jälkeen eräs herrashenkilö käveli kaupan ovella vastaan ja kasvoilta pystyi lukemaan yhtä sun toista.



Every creature needs it's rest
Hugh Grant

Valintoja, valintoja

En muistanut, miltä tuntuu katsoa toista silmiin ja meinata sulaa siihen paikkaan. En muistanut sitäkään, miltä tuntuu himoita jotakuta niin paljon, että pienikin kosketus tuntuu lähettävän sähköiskuja, ja sumentavan lähimuistin unenomaiseksi haaveiluhetkeksi. Kun joku nostaa sormella leukaasi katsoakseen sinua silmiin, antaa huomaamattomia suudelmia toisten silmien alla otsalle, poskelle, kaulalle.. Pitää syleilyssään, siirtää suudelmia sormilla huuliltaan minulle, ja saa minut sekoamaan ihan muutamilla sanoilla ja eleillä auttamattomasti. Kun tekisi mieli vain unohtaa kaikki ympärilläoleva, hypätä syliin ja vaipua jonnekin täysin muualle.. Kuten vaikka hetkeen, jolloin saisin vihdoin suudelman suulle.
Julmaa tilanteesta teki kuitenkin useampikin asia. Liian monta silmäparia ympärillä, mahdottomuus yhteiseen aikaan, ja kuitenkin epävarmuus kaikesta. Kielletyn hedelmän tunne siitä, että kyse kuitenkin on A:n tuttavasta. On epävarmaa, näenkö häntä pitkään aikaan kuitenkaan, ja ottaako hän edes yhteyttä minuun. Nyt kun pallo olisi hänellä..
Varmuudella tiedän, etten enää itse halua nähdä kaikkea vaivaa jonkin ihmisen eteen, ja todennäköisesti turhaan, jos en saa toiselta jonkinlaista rohkaisua ja vastakaikua selkeästi. Hämmentävä tilanne, taas kerran.

Pakkaa tässä vaiheessa sekoittaa myös se, että houkuttelevan työtarjouksen myötä saatan olla piakkoinkin muuttamassa ulkomaille, eikä asia mitä ilmeisemmin A:n mieltä lämmittänyt, ja samalla tulevan muutoksen myötä voisin ihanan päänsekoittajanikin unohtaa.

Elämä, mene välillä loisteliaasti, ilman äärimmäisiä valintakysymyksiä ja niiden pohdintoja..

X-files

Joskus kohdalle osuu niitä päiviä, kun törmäät tahtomattasi useampaankin nykyään arveluttavaan yksilöön.
Puhumattakaan siitä, että molemmat mahtuvat samaan kuluvaan tuntiin.

Ensimmäisenä kohdalle osui Ensirakkaus, joka näytti olevan enemmän hukassa kuin minä. Kohteliaan kylmästi tervehdin, mutta hän ei tiennyt eleistä päätellen, pitäisikö minulle tulla lässyttämään jälleen satunnaista paskaa, ja tulla teennäisesti halimaan. Onneksi oma kylmyyteni veti pidemmän korren tässä tilanteessa.

Hieman myöhemmin terassilla istuskellessani kohdalle osui täällä blogin parissa hieman tuntemattomampi tapaus, jolle edes koodinimeä en ole koskaan antanut. Pala menneisyyttä kuitenkin. Normaalin kuulumistenvaihtelun olisin kepeästi sulattanut, mutta tilanne alkoi mennä hieman oudohkoksi tämän tapauksen polvistuessa eteeni, antamalla käsisuudelman ja vielä lopuksi toteamalla makealla äänellä "sulla on mun numero.. nähään..."
Lamaannuin tuosta jälkimmäisestä lähes täysin. Oliskohan toi taas riittänyt seuraavan vuoden ajaksi?