Kutsu kauas lämpimään

Kylmää ja pakkasta. Lumisadetta. Suomen talvea, ah ihanaa.

Yhteydenpitoni Latinon kanssa on ollut hieman katkonaista. Aikaero ja välimatka kasvoi hiljattain melkoisen pitkäksi, ehkä siitäkin johtuen. Eräänä päivänä juttelimme kuitenkin, pienen tauon jälkeen.


"Olispa kiva nähdä sua. Voitas vähän pussailla ja harrastaa seksiä", kuuluivat sanat suunnilleen suomennettuina. Että minun pitäisi matkustaa sinne, lähteä hänen luokseen. Kaunis ajatus, mutta käytäntö...

Toisaalta tuokin saa vain oloni tuntemaan jotenkin halvennetuksi. Siinä missä Kultalusikan viimeisimmät teot tekivät sen aika suoraan, tämä vain hieman kiertäen. Että olisin saatavilla vain ja silloin kun se hyvältä tuntuu. Pitkiin aikoihin ei mitään, ja sitten kun olen siinä, voi käyttäytyä miten vain. Tai Latinon tapauksessa, kun olen täällä ja hän siellä, voi puhua miten vain. Ja sitten kun hänestä siltä tuntuu, voi puhua nätisti, vaikkei muuten pitäisikään erikoisemmin yhteyttä.

Se viikko oli mukava, lomaromanssini silloin kaukaisessa menneisyydessä. Mutta vain jos sitä tarkastelee tiiviisti pelkkänä yhtenä viikkona. Pidemmän päälle... ei niinkään kaunista.

Tai ehkä minä vain ajattelen liikaa.

Inhoreaktio

Olen aika pettynyt, tai vähän enemmänkin. Siinä missä hehkutin hetki sitten Kultalusikan ihanuutta, on se kääntynyt vähän toiseen suuntaan.

Muutama päivä sitten olin vapaalla arkena ja pyörimässä kaupungilla. Sain päähänpiston kysyä ko. herraa kanssani lounaalle. Hänelle ei juuri silloin sopinut, joten päätimme mennä pari päivää myöhemmin kun molemmilla olisi vapaata. Ajatus tuntui hyvältä ja pyysinkin häntä ohimennen myös käymään vaikkapa meillä, eihän oltu muutenkaan nähty pitkiin aikoihin kunnolla. Ei itseasiassa useaan kuukauteen.

Tuo kyseinen tapaaminen ei sitten ollut ihan niin kiva. Käytiin kyllä syömässä ja oli ihan mukavaa, mutta muuten hänen seuransa sai minut ahdistumaan. Eikä itseasiassa edes seura, vaan teot. Hän ei osannut pitää näppejään minusta erossa, eikä käyttäytyä asiallisesti. Enpä muuten muista edes, koska joku olisi minua väkisin pussannut. Kerta se on sitten ensimmäinenkin.. Kai hän lopulta tajusi, kun sanoin painokkaasti Ei. Kun ei meistä naisista kuulemma koskaan tiedä, milloin ei on oikeasti ei...

Miten kukaan voi edes kuvitella mitään tuollaista, kun ei olla nähty ikuisuuksiin? Että hän voi vain käydä kimppuuni ja olettaa että haluaisin suurinpiirtein panna hänen kanssaan siltä istumalta...

Itsekäs ja ajattelematon, sitä hän kuitenkin taitaa olla. Kysymys kuuluukin, mikä tarkalleen ottaen tuossa ihmisessä on koskaan minua puoleensa vetänyt? En tosiaan tiedä...

Kuunteleva korvapari, puhuva suu

Vanha ystäväni, jojo-efekti on taas täällä. Yhtenä päivänä olen hyvällä tuulella, tyytyväinen elämääni tässä ja nyt. Seuraavana kaikki menee pieleen ja nekin asiat, joiden luulin olevan pysyvästi melko hyvin, ovat pielessä. Näinä päivinä kaipaa kuuntelevaa korvaparia.

Herra Kultalusikka on osoittautunut aika kultaiseksi. En ole edelleenkään nähnyt häntä pitkään aikaan, mutta muutaman kerran olemme olleet tekemisissä puhelimitse. Jostain syystä yhteydenotto on osunut kohdalle silloin, kun olen surullinen. Ei hän varsinaisesti ole onnistunut minua sen kummemmin piristämään, ei niinkuin Hippi, mutta kuuntelijaksi hänestä on ollut. Kai sekin jollain tapaa oloa aina helpottaa, että saa puhua, vaikkei ratkaisua mihinkään löytyisikään.

Hassua kyllä, pari viikkoa sitten hän totesi, että harrastaisi edelleen seksiä kanssani mielellään. Se ei ollut ehdotus, vain toteamus. Saman puhelun aikana hän oli myös sanonut, että vaikka hän ei yleensä pidä yhteyttä keihinkään muihin naispuolisiin, jos on parisuhteessa yhden kanssa (selittänee hiljaiseloa kesältä...), mutta minun kanssaan hän saattaisi jopa olla jossain tekemisissä sittenkin. Vielä puhelun loppupuolella hän totesi, että olipa kiva jutella kanssani pitkästä aikaa, se tuntui myös vilpittömästi sanotulta. Hän tuntui tarkoittavan sitä oikeasti.

Hämmentäviä kommentteja, joista päätellen olen ehkä saavuttanut jonkinlaisen pysyvän paikan hänen elämässään, kuten hänkin omassani.

Huomioh***a.

Oon tässä joutunut taas pohtimaan erään nimeltämainitsemattoman Kultalusikan käytöstä vähän turhankin tiuhaan.

Yks päivä viime viikolla se taas ilmaantui työpaikalleni. Itse asiassa se tekstas ensin ja varmisti, että oon siellä varmasti. Jotenkin jäi sen vierailun jälkeen sellanen olo, että se oli käynyt siellä jo edellisenä päivänä kun olin vapaalla... tiedä häntä. Muuten oli ihan miellyttävää jutella sen kanssa, ei ees tainnu tulla ehdotuksia seksiin... Ja oon myös huomannu, että nykysin luotan sen pysyvän elämässäni jossain määrin, tapahtui mitä vaan. Jotenkin tosi rentouttavaa kun sille voi kuittailla ihan rauhassa, eikä se ota sitä mitenkään itteensä.

Toinen hieman erikoisempi juttu häneen liittyen oli pari päivää myöhemmin. Sain tekstiviestin, jossa oli epämääräistä tekstiä, vailla mitään järkeä. Ihmettelin asiaa ja hän vain vastasi näpytelleensä puhelintaan. Aha. Ettei olis ollu pienimuotoista huomionkerjäystä kuitenkin...?

Ehkä se sittenkin haluaisi minut. Nyt vaan on pikkusen liian myöhästä, minua kun ei oo kiinnostanu enää piiiitkään aikaan siinä mielessä :)

No johan nyt taas.

Pari miestä menneestä (ja nykyisyydestä kuitenkin) ei näemmä vain pääse ylitse minusta. Tai ehkä tuo on liikaa sanottu, mutta siltä se tuntuu.

Koiranpentu on pitänyt lomareissuni jälkeen melko paljon yhteyttä, verrattuna aiempaan. En tiedä mikä hänellä on, ja heitinkin hieman läpällä yksi ilta, että "Jopas sinulla nyt on ikävä minua", johon hän totesi jotain, että niinpä taitaa ollakin. Eh. Lisäksi hän ohimennen kysyi, josko tulisin vaikka kylään joskus, koko viikonlopuksi. Aha. Just. Joo. En oikeen sanonut mitään.

Toinen mielenkiintoista käytöstä osoittanut on Kultalusikka. Viimeviikkoisen seurusteluilmoituksen jälkeen on tilanne päässyt taas muuttumaan. Laittelin tuossa hänelle viestiä sunnuntaina kertoakseni eräästä tietystä asiasta ja kyselin siinä sitten ohimennen kuulumisia. Hän sanoi ajanvansa pitkän matkan autossa maanantaina takaisin pk-seudulle, että olisi aikaa puhua puhelimessa. Noh, mikäs siinä sitten.

Olipa muuten pisin puhelu hänen kanssan piiitkään aikaan. Suunnilleen kymmenen minuutin puhumisen jälkeen hän vain ohimennen kyseli tämänhetkisestä seksielämästäni, että onko mitään vakituisempaa. Tämä sai kieltämättä minut hieman hämmentymään, ymmärtääkseni hän oli kuitenkin parisuhteessa. No, kuten arvata saattaa, ei ole enää. Nyt sitten kyllä taas kiinnostaa seksi kanssani, kun ei itsellä olekaan mitään. Yhtä ohimenevästi oli sitten jotain puhetta näkemisestä muissa merkeissä, mutta enpä nyt tiedä.

Hohhoijaa sanon minä.

Tyhjää

Pari hassua huomaamista ja oonkin taas ainut yksinäinen maailmassa.

Juttelin tossa Kultalusikan kanssa pitkästä aikaa kunnolla. Silläkin on nykysin joku nainen. Ei siinä, ihan iloinen hänen puolestaan olen kyllä, mutta... No, ei häntä pitänyt parisuhde kiinnostaa ja nyt onkin joku nainen ollut kuvioissa jo pari viikkoa.

Samaan aikaan tämä tuo sekä lohtua, että ahdistaa. Ajatus siitä, että parisuhteettomuuttakin kannattavan ihmisen mieli kääntyy parisuhteelliseksi oikean kohdalla, tuntuu tavallaan kivalta. Mutta sitten, kun ajattelen omalle kohdalleni osuneita vääriä miehiä kaikkineen epä-parisuhteellisin ajatuksin, voin vain todeta olleeni itse se väärä. Mahtaakohan näiden kaikkien väärien jälkeen vielä joskus löytyä Se oikea? Tai jos ei juuri sitä oikeaa, niin kenties ainakin vähemmän väärä...

Toinen melko yllättävä parisuhdeilmoitus hyppäsi silmiini eräänkin sosiaalisen median seinältä. Muutaman kerran tapaamani Mukautuja (joka oli kaukana oikeasta minulle) näyttää löytäneensä elämänsä naisen, ainakin hehkutuksen perusteella. Itse välttelisin tuota hehkutusta vielä tässä vaiheessa, aikajakso tuntemiselle kun taitaa olla maksimissaan tuo sama kuin Kultalusikalla, joka sentään vaikutti olevan hieman varuillaan edelleen.

Entäpä oma tilanteeni sitten? Olen kyllä jutellut Hipin kanssa jonkun verran reissusta palaamisenkin jälkeen, mutta edelleen hän on vain... kummallinen. Outo. Hetkittäin mielenkiintoisia keskusteluja, hetkittäin jotain ihan kummallista. En todellakaan ota hänestä selvää, ehkäpä livetapaaminen helpottaisi...

Ja sitten tämä Latino... Niin paljon ajatuksia. Erilaisia, ristiriitaisia. Olen hämmentynyt.

Miehistä viis

Pienoinen matkakuume iskee päälle, puolet kamoista on pakkaamatta ja siivotakin pitäis. Lomallelähtö ja piiitkään aikaan eka kunnollinen ulkomaanreissu on edessä huomenna.

En oo taas kuullu "elämäni miehistä", vai pitäskö sanoo miehistä elämässäni vähään aikaan. Deekolme on pitäny hiljaiseloa kohta kaks viikkoa, eikä oikeestaan haittaa. Sen seura ei tee minulle hyvää, se on huomattu.
Kultalusikan kiinnostus meni vissiin yhtä äkkiä kun tulikin, kun ei oo siitäkään kuulunu. Viime viikolla taisin soittaa sille, mut ei sillä oikeen ollu aikaa. Nohjaa, mitäpäs minä yhteyksiä pitämään kun ei sekään.
Koiranpennusta ei myöskään sen suuremmin oo taas kuulunut. Minä kyllä soitin hänelle, myöskin viime viikon aikana, mutta ei hänen suunnaltaan mitään.

Siinähän ne melkeen onkin. Tuota yhtä epätoivosta ei lasketa, toivottavasti en oo sen kaa enää erikoisemmin tekemisissä.. Anyway, aktiivisuustasoni yhteydenpitoon näiden kanssa putoaa hyvinkin paljon juuri nyt. Minua ei vain jaksa kiinnostaa, jos kerran ei ketään näistäkään. (Ihanku oisin sanonu tän ennenki...)

Hyvin todennäköistä on, ettei kukaan noista muista minun lähtevän lomalle. Deekolme ei itseasiassa edes tiedä, mitäs oli niin kiireinen etten ehtinyt siitä missään välissä mainita... Kahden jälkimmäisen voisin ehkä kuvitella muistavan, jos he jotain kautta eksyvät minua miettimään. Ei siis taida olla luvassa edes hyvänmatkantoivotuksia.

Siis, itse lähden lomalle huomenna. Blogin osalta seuraavan viikon ajan on luvassa ajastettuja postauksia vähän sekalaisista aiheista. Huomaatte kyllä, kun olen lomaltani palannut ;)

Ei voi ymmärtää

Eilen aamulla sain hämmentyä taas uudemman kerran, kun Kultalusikka laittoi viestiä. Hän sanoi olevansa työpaikkani lähellä töissä itsekin, ilmeisesti vihjeeksi minulle jos haluaisin tulla moikkaamaan. Itse olin siihen mennessä kuitenkin ehtinyt jo töihin ja pääsisin sieltä vasta illalla pois, minkä ilmoitin hänellekin. Totesin, että täytyypä yrittää joskus nähdä vaikka pidemmin. Meinasin kysyä häntä käymään, mutta olin melko varma, ettei hän kuitenkaan tulisi, joten säästin itseni vaivalta.

Vain pari tuntia myöhemmin melkein säikähdin, kun hän asteli työpaikalleni. Näin hänet ennen kuin hän näki minut, hänen katseensa vielä etsiessä minua. Pieni virnistys kohosi hänen naamalleen kun katseemme kohtasivat lopulta. Puheenaiheina ei tällä kertaa ollut mitään kyseenalaista, ihan tavallista vaan. Hän ei kuitenkaan ehtinyt sen pidemmin viipyä, ennen kuin minunkin täytyi jo jatkaa omia töitäni.

Hämmentävää. Pariin kuukauteen ei ole kiinnostanut näkeminen, nyt jo kahdesti saman viikon aikana...? Tai ehkä tämä on vain sattumaa, että hän on liikkunut samoilla alueilla kuin minä, ja koko kesänä muuten ei... Tiedä häntä.

Ota tuosta nyt selvää.

Syksy saapuu...?

Tapasin tuossa eräänä päivänä melko pikaisella aikataululla Kultalusikan. Kyllä, hänelle nykyään taas tuntuu kelpaavan seuranikin...?

Selventääkseni tilannetta palaan hieman taaksepäin. Hänellä oli synttärit muutamia päiviä sitten, tietenkin olin sen joskus kalenteriini merkannut ja sieltä se nyt minua muistutti. Viime viikkojen aikana olemme silloin tällöin soitelleet, tai tekstanneet hänen kanssaan, joten ajattelin soittaa. Tuon onnittelupuhelun aikaan hänellä oli kuitenkin hieman kiire, joten hän sanoi soittelevansa myöhemmin.

Tuo myöhempi ajankohta oli vielä samana päivänä illemmasta. Juttelimme muutaman tovin niitä ja näitä, sekä hän (taas..) kysyi tämänhetkisistä mieskuvioista, kuten aiemminkin on tehnyt. Totesin melko suoraan, että eipä ole yhtään mitään, mitäs sitä kiertelemäänkään. En kysynyt omasta tilanteestansa, koska se ei minua varsinaisesti kiinnosta.

Pari päivää eteenpäin ja saan häneltä viestin. Parin viestittelyn jälkeen ilmenee, että hän on ohikulkumatkani varrella töissä tällä hetkellä, ulkotiloissa siis. Päätin käydä poikkeamassa, se hänen viestinsä tarkoitus oli kuitenkin ollut.

Löydettyäni hänet, melko helposti, oli aikaa jutella muutama hetkin ennenkuin minun täytyi jatkaa matkaa. Melkeinpä ihan parin lauseen jälkeen sain melko yllättävän ehdotuksen, mikä sai minut vain naurahtamaan yllättyneesti. Ihan tuosta vain, muutaman kuukauden näkemättömyyden ja sen suurempien yhteydenpitojenkaan puutteesta huolimatta hän ehdotti minulle seksiä "joku päivä". Tai ehdotus ja ehdotus, ilmoille heitetty kysymys, johon en oikeastaan vastannut. Ei olisi ehkä ollut looginen, mutta jostain syystä en niin kuitenkaan sanonut. Hän myös puhui näkemisestä ilmeisesti muutenkin, vaikutti olevan melkeinpä tosissaan.

Enpä tiedä, saa nähdä. Ettei vaan olis syksy ja kylmyys hiipimässä pikkuhiljaa Kultalusikankin mietteisiin?

Mitähän seuraavaksi

Mennyt viikonloppu sai taas tapahtumillaan ajattelemaan. Ensimmäinen "yllätys" oli perjantaina, kun vanha tuttu Deekolme ilmoitti itsestään viestin muodossa. Joidenkin viestittelyjen jälkeen hän antoi ymmärtää, että enempikin voisi kiinnostaa kun oman mielipiteeni aiheesta ilmaisin. Lopulta minun olisi pitänyt mennä sinne melkoisen myöhään illalla, leffaseuraksi. En mennyt, johtuen suurimmalti osalti lauantaisesta työpäivästä. (Tyhmänä) ajattelin hänelle toki sopivan sitten vaikka lauantai-ilta. Niiden viestien perusteella itselläni oli kuitekin jonkinlainen olo siitä, että saattaisimme jopa ymmärtää toisiamme ja tilannetta, missä sen täytyisi liikkua jos vielä tekemisissä olisimme.

Väärässä olin. Lauantai tuli, ja meni. Pysyin kotona. Tai, no tuli sitä tehtyä kaikennäköistä, mutta en ainakaan nähnyt Deekolmea. Kovasti oli puhetta näkemisestä, mutta eihän siitä sitten mitään tullut. Alkoholi ja kaverit menivät edelle, kuten viimeeksikin. Viimeisin viestini hänelle oli varmaan viimeinen koskaan (tai ainakin pariin viikkoon....) Pyysin häntä ilmoittamaan sunnuntaina, jos kiinnostaa välillä joustaa vaikka vaihteeksi. En ole aina hyppäämässä hänen mielitekojensa mukaan. Vaan tuskin saan vastausta, en ainakaan toistaiseksi ole saanut.

Tämän mielenkiintoisen välikohtauksen lisäksi sain muutamia muitakin viestejä, jotka johtivat lähestulkoon samaan lopputulokseen; tuskin kovin paljoa heistä enää kuulen.

Samanlainen ilmoitti lauantai-iltana, ettei kaveruutemme taida onnistua. Hänellä meni kuulemma fiilikset edes keskustella kanssani satunnaisesti... Noh, nyt kävi näin.

Herra O:n kanssa jutusta ei myöskään tule mitään. Ystävällisesti hän ilmoitti (treffipalvelun kautta viestillä, ei suinkaan tekstaten vaikka numerokin on...?), ettei tästä taida sen suurempaa syntyä. Positiivista on ainakin se, että olin kyllä itse miettinyt melkolailla samaa. Vaikka voisi sitä kuulemma silti joskus hengailla, itsekin kysyin josko hän ehkäpä kestäisi minua vielä tennis"vastustajana" joskus.

Jotta saan tähän vielä muutaman nimen mainittavaksi, sanottakoon, että Kultalusikka tekstasi myös viikonlopun aikana. Ei sillä oikeastaan sen kummempaa ollut, kunhan halusi varmistaa kai etukäteen etten ole samassa baarissa kuin mihin hän oli menossa keikalle... Hah, enpäs ollutkaan!

Neutraali olotila.

Älä kiroile

Hiljaista. Ei tekstiviestittelyjä, ei soittoja, ei näkemisiä. Ei mitään.

Päivänä eräänä tuossa mielessäni kävi, että olisin soittanut Kultalusikalle, mutta en oikeastaan tiennyt mitä hänelle sanoa enää. Tarkoituksenani olisi ollut kysyä kuulumisia. Kuitenkin viimeeksi hänen kanssaan yhteyksissä ollessani hänen sanansa saivat minut muuttamaan mieleni, ainakin toistaiseksi. Kun ei hänestä ole vain tuntunut siltä, että haluaisi olla yhteyksissä. Noh, ei sitten.

Olisi tarkoitus kai nähdä deekolmea taas. Viikko on ollut melko hiljainen yhteydenpidon osalta. Toisaalta aurinko on paistanut koko viikon, yleensä kun olen siellä sadepäivien ilona, ehheh. Kuitenkaan tällä kertaa en ehkä voi poistua sieltä selvittämättä vähän, että missä sitä nyt oikeastaan mennäänkään.

Myönnän, se saattaa olla ongelma minulle. En vain osaa olla ja pitää hauskaa ilman velvoitteita, vaikka pitäisikin. Ei vain ole minun juttuni. Ja kyllä, se on tuottanut muutamia ongelmakohtia elämässäni tähän asti, enkä epäile etteikö tuottaisi vielä jatkossakin. Vaikka olen pikkuhiljaa oppinut käsittämään miten näissä tilanteissa käyttäytyä, ei se vieläkään ole luontevaa.  Olen aivan liian mustasukkainen pelkkään seksiin. Omistushaluinen. Haluan, että mies on minun pelkästään, eikä vain osittain ja mahdollisesti vapaa jollekin muulle.

En ylipäätään ymmärrä nykypäivän kiireistä elämää, kun kenelläkään ei ole aikaa parisuhteelle. Miksi sanat sitoutuminen ja seurustelu koetaan kirosanoina? Suurin osa ihmisistä tuntuu vain haluavan pitää hauskaa ja parisuhde on jonkinlainen jarrute sille, etteikö voisi enää elää omaa elämäänsä ollenkaan. Eikä se edes tunnu olevan kiinni pelkästään miehistä, monet naiset ajattelevat myös samoin. Itse en käsitä sitä niin. En esimerkiksi tällä hetkellä edes haluaisi muuttaa kenenkään kanssa yhteen, tämänhetkinen asumisjärjestely kelpaa loistavasti. Ystävät, työ, koti, lemmikki... Kaikki edelleen elämässä, vaikka siihen mies lisänä tulisikin. Kummallista.

Hsst, ethän vain juuri maininnut sanaa parisuhde?

Mitään ei koskaan ollutkaan?

Yli viikon odottelin Kultalusikan suunnalta mahdollista yhteydenottoa, ennen kuin tein sen itse. Vaikka tavallaan mieleni teki mieli soittaa, tyydyin tekstiviestiin. Muutamia viestejä vaihdoimme, enkä edelleenkään saanut vastausta mieltäni hieman vaivanneisiin kysymyksiin. Melkein naurattaa, kun klassinen It's not you, it's me välähti väkisin mieleeni hänen sanoessaan (taas), ettei kiinnostamattomuutensa yhteydenpitoon johdu minusta. Ok, ei sitten. Tämänkin vastauksen saamiseksi täytyi taas erikseen kysyä, onko nyt joku ongelma...Miksi vältteleminen on helpompaa kuin suoraan sanominen? Sen kun tietäisi.

Tähän loppuun tekisi mieli melkein todeta samaa kuin S, eli Case closed, mutta luulenpa tämän jäävän osittain auki kuitenkin. Tärkeintä on mielenrauha jonka itselleni tällä lopullisesti saavutin. Jo viime viikolla mietin, että oikeastaan minua ei enää kiinnosta. Tavallaan tunnen jättäneeni Kultalusikan menneisyyteen, eikä sen olemassaolo siellä minua haittaa. Meillä oli aikamme. Ehkä hän pysyy elämässäni, ehkä ei. En ota siitä stressiä, koska elämässäni on paljon muutakin. Nyt on ihan hyvä näin.

Suoraanpuhumisen taito

Ikuisuus sitten, eli noin viisi kuukautta takaperin tapasin baarissa miehen Kultalusikan, selvinpäin. Tai siis hän oli, minä en. Jo ensikohtaamisella hän hämmensi minua suorapuheisuudellaan. Koko tilanne oli jollain lailla aivan uusi minulle, tai ainakaan en muistanut enää jos joskus samanlaista olisikin ollut. Hän iski silmänsä minuun. Hän näki vaivaa, vaikka itse olin hieman epäröivä. Hän myös sanoi, ettei aio harrastaa seksiä kanssani sinä iltana, vaan... toisin kävi. Siitä tilanteesta todellisuuteen heräiltyäni yöllä alkanut lumisade oli nätisti peittänyt auton ja ympärillä olevan päiväkodin parkkipaikan.
Seuraavana iltana se oli jo suunniteltua, tällä kertaa sängyssä. Ja niinä muina kertoina seuraavilla viikolla. Loistavaa seksiä.

Siitä alkoi varmaan tähänastisen elämäni ihanin ja kamalin kuukausi. Oli tiedossa, että se nimenomaan loppuisi suurinpiirtein neljän viikon kuluttua, koska hän oli lähdössä ulkomaille ajaksi X. Tarkoitus oli, että pidettäisiin hauskaa, mutta tietenkin se kääntyi vähän vakavammanpuoleiseksi. Hän kohteli minua hyvin, olihan lempinimenikin hänelle prinsessa.

Nelisen viikkoa kului, ja tuli eron aika. Päätimme jatkaa yhteydenpitoa tuhansien kilometrien päähän, vaikka samalla kummankin piti jatkaa elämää. Kului viikko ja kului toinen. En vilkaissutkaan muihin, ja jossain vaiheessa hän ehdotti toiveensa, etten menisi ihastumaan keneenkään. Noh, myöhäistä se oli, kun olin jo ehtinyt ihastua.. häneen nimittäin..

Kaksi kuukauttahan siinä meni, kunnes hän palasi takaisin. Ja sitten... se oli siinä. Tai, no ei oikeastaan. Vielä ehdin muutaman kerran saada sitä seksiä. Tavalla tai toisella päädyimme olemaan kavereita, mikä tuntui hyvältä ratkaisulta.

Kaksi kuukautta on taas kulunut, enkä ole nähnyt häntä kuin kerran, sekin oli tavallaan vahinkona baarissa ohimennen. Koko ajan hän puhuu haluavansa nähdä minut, mutta kun on niin paljon kaikkea muutakin... Jännä sinänsä, kun välimatkaa on parikymmentä kilometriä ja vapaata aikaa oikeasti on. Eikä se välimatka tammikuussakaan haitannut.

Tuntuu mahdottomalta ajatukselta, että joskus oli niin erilaista. Luulin tuntevani tuon miehen, nyt en enää tiedä. Itse en koe muuttuneeni erikoisemmin siitä, kun hänet alunperin tapasin, mutta.. kyllä se ulkomaanreissu häntä ainakin muutti. Tavallaan se ei edes yllättänyt, olinhan pelännyt sitä jo ennen hänen lähtöään.

Kuten sanottua, jo ensikohtaamisesta hän puhui suoraan ja kannusti siihen minuakin, kuten olen tehnytkin. En vain enää tiedä onko hän samoilla linjoilla. Hänen tapansa käyttäytyä minua kohtaan on... muuttunut. Enkä tiedä syytä. Olen varsin tyytyväinen siihen, että suhteemme on kaveruuden tasolla, siinä miehessä on aivan liikaa epä-unelmaprinssimäisiä piirteitä. Tällä hetkellä en vain ole ollenkaan varma, olenko minä hänelle edes kaveri. Kaipaisin suuresti sitä kuuluisaa suorapuheisuutta, mutta se tuntuu olevan täysi mahdottomuus.

Vaikka ei sitä unelmaprinssiä taida olla olemassakaan, ei ainakaan tässä prinsessamaailmassa.