Vuodessa on päiviä 365, mutta rakkautta koko eliniän verran

Kuten otsikon yltiöromanttisesta kuvauksesta voi päätellä vietimme E:n kanssa vuosipäiväämme. Useat ystäväni ja ystäväpariskuntani juhlivat aina vuosipäiväänsä sinä tiettynä päivänä jolloin he lupautuivat toisilleen, mutta meillä ei E:n kanssa mennyt aivan niin. Rakkautemme syttyi hitaasti ja ehdotuksia tehtiin puolin ja toisin useaan otteeseen ennenkuin päätimme virallisesti olla pari ja siinä hötäkässä sitten kyseinen virallinen päivä unohtui. Summa mutikassa sitten avasimme kalenterin ja päätimme, että tämä on hyvä päivä. Piste. Rakkaus kun ei vaadi tiettyä tarkkaa päivää kukoistaakseen.

Vuosipäivämme ohjelmaan kuului kesäteatteri esityksestä nautiskelu, hyvä ruoka lempiravintolassa sekä käsi kädessä kävely ja yltiömäinen pussailu ympäri kaupunkia. Emme kumpikaan pidä näystä, jossa kaksi ihmistä näyttää juuttuneen toistensa kitalakiin kiinni, mutta kerran vuodessa minullekkin iskee tarve julistaa onneamme koko maailmalle. Ilta huipentui yhdessä kiehnäämiseen elokuvan edetessä ruudussa.

Jos on vielä se oma kulta kadoksissa kainalosta niin pitäisi muistaa yksi tärkeä asia ennen mihinkään epätoivon suuntaiseenkaan vaipumista. Rautainen elämänohje, joka myös omassa elämässäni on punaisena lankana; rakasta ensin itseäsi ennen kuin jaat rakkauttasi muille, koska vain niin pystyt rakastamaan vilpittömin mielin, avoimin silmin ja intohimoisin sydämmin toista ihmistä.


Tähän lopetan tämän söpöilyn.




Everything will be okay in the end.
If it's not okay, then it's not the end.
Ed Sheeran

Hiljaisuus ei puhu puolestani

Hiljaisuus on harvinaista nautintoa nykypäivänä kenelle tahansa ja joskus sitä joutuu lähtemään matkojen taakse sitä löytääkseen. Tässä tapauksessa hiljaisuudella on pitkä, musta varjo takanaan, jonka ikuisena pessimistinä koen kohta takertuvan nilkkaani ja raahavan minut ja E:n takaisin riitelyn ja epäilyksen pyörteeseen. Haluaisin unohtaa kokonaan tuon epäilyksen mustan kyyn, joka tuntuu luikertelevan väliimme aika ajoin ja elämään hetkessä. Se on vaikeaa ja vaatii suuria ponnisteluja, mutta haluan sen olevan päämääräni! Saatan kohdata sisäisen pessimistini silmästä silmään yrittäessäni, mutta tunnen että nyt saa riittää ja uskon voittavani sen..

Elämme suhteessamme sitä kultaista aikaa jolloin tulevaisuus on kirkas, asiat hoituvat oikein päin kunhan jaksaa uskoa ja keskinäinen kemiamme on suorastaan ilotulituksilla ja kipinöillä kuorrutettu. Olen onnellinen tulevasta työrupeamastani, herkistä söpöyshetkistä E:n kanssa ja suunnittelen tänä kesänä opettelevani uuden kielen ja sirkustaiteeseen kuuluvan alalajin harjoittelemista.

Keskikesän viettoon lähdemme tänään kotiseudullemme, joten muutaman päivän hiljaisuus saapuu tännekkin. Luvassa on juhlia yhdessä ja erikseen E:n kanssa, joten uusia tunteita ja ajatuksia tulee saapumaan kirjoituksiinikin taas myöhemmin.




Quiet people have the loudest minds
Anonymous

Pientä hajoilua havaittavissa

Maanantai ja paluu arkeen. Tylsää ja harmaata arkea, ainakin mielessäni. Pihalla paistaa kyllä aurinko tälläkin hetkellä, ulkona on oikeastaan aika kaunista. Sään vaikutus ei kuitenkaan pääse ikkunoista sisään. Mieleni on matalalla. Vaihteeksi inhoan ajatusta siitä, että tulevan viikon kuljen kodin ja työpaikan väliä ehtimättä tehdä mitään sen suurempaa. Vapaapäivät tietenkin ovat, mutta ne menevät kuitenkin niin äkkiä. Lähitulevaisuudessa on toki tiedossa kaikkea kivaa, mutta juuri nyt ne eivät jaksa piristää.

Tiedän, että tällä hetkellä ainut järkevä vaihtoehto on käydä töissä. Olla onnellinen siitä, että niitä töitä on. Ja jopa suhteellisen kivoja töitä, kun oikeasti asiaa miettii. Vaikka haluaisinkin lähteä reissuun ja nähdä maailmaa justhetinyt, se ei ole kovin viisasta. Sanotaan, että pitää elää kuin jokainen päivä olisi viimeisesi. Onko kuitenkaan mitään järkeä alkaa polttaa kynttilää kahdesta päästä?

Radiossa puhuttiin eilen jotain rakkaudesta ja ihastumisesta. En muista tarkalleen mitä, mutta se kuvasti kyllä sen hetkisiä ajatuksia päässäni. Päässä pyöri vaihteeksi monia ja taas monia ajatuksia parisuhteettomuudesta ja unelmamiehestä. Tylsään arkeeni yhdistettynä joku toimistorotta-mies ei tulisi kysymykseenkään. Sinä päivänä kun kyllästyn tähän elämääni ja vain lähden, haluan hänen lähtevän kanssani. En tiedä koska se on, ei ihan hetkeen vielä, mutta uskon ja toivon kuitenkin löytäväni hänet, Prinssini valkealla ratsulla, sitä ennen.

Toisaalta tuntuu sekopäiseltä asettaa kriteerejä miehelle, jota ei ole edes tavannut. Jos vaatii liikaa, tapaako sitä koskaan? Vaikka toisaalta, enhän minä ihan mitä tahansa kelpuuttaisi kuitenkaan. Jos niin tekisin, tuskin olisin tässä pohtimassa aihetta. Tätä blogia ei todennäköisesti edes olisi.

Paljon sekavia mietteitä vailla vastauksia. Ehkä huomenna olen fiksumpi.

Yksi Niistä Oikeista.

Tajusin äskettäin olleeni kestoihastunut jo useita vuosia. En oikein osaa sanoa tarkkaan, mutta parisen vuotta ainakin. En tiedä, missä vaiheessa se on syntynyt, mutta ainakin se on olemassa.

Olisi surullista, jos jokaiselle olisi vain se yksi ja ainut oikea elämässä. On lohdullisempaa ajatella, että vaihtoehtoja on useita. Pohjoisen Poika on minulle yksi niistä, olen melko varma asiasta. Juttelimme pitkästä aikaa kunnolla hänen kanssaan pari päivää sitten, eikä hän kieltänyt kun esitin teoriani 'Niistä oikeista". Kun sanoin, ettei niitä kaikkia ehkä vain silti syystä tai toisesta voi saada (tarkoittaen tottakai häntä), kyseenalaisti hän minun edes ikinä yrittäneen...

Toinen teoriaani tukeva seikka tuli myös kyseisen illan aikana esiin. Olin mielessäni miettinyt, miten outoa on tuntea jonkinlainen connection ihmiseen, jota ei ole tavannut ikuisuuksiin kasvotusten. Suunnilleen seuraavalla minuutilla hän lateli minulle melkolailla samaa tekstiä. Joo, ei oo mitään yhteyttä meillä, ei tosiaan..

Mieleni oli alkuillasta ollut hieman maissa, mutta loppujenlopuksi nukkumaan mennessäni fiilis oli aika hyvä. Jollain kummallisella tavalla hän onnistuu valitsemaan ne oikeat sanat, saaden minut hyvälle mielelle. Joku satumainen taika vetää meitä yhteen. "Olispa kiva käpertyä nyt sun kanssa peiton alle". No kuule tietäsitpä vaan... Mutta sainpahan ihan oikeesti kutsunkin lähteä kyläilemään, vaikka hänen vierailunsa ei loppujenlopuksi tänne ole onnistunut vieläkään. Ehkäpä minä menenkin...

Huhhuh.

PS: Deekolmella oli tossa synttärit hetki sitten. Vähän teki mieli tekstata, mutta kerranki järki voitti ja jätin väliin. Eiköhän tätä päätä oo siihen betoniseinään hakattu jo ihan tarpeeks...

Neiti X ja kolmen kopla

Jossain välissä minulle ilmestyi kolme miesongelmaa. Ihan yllättäen.
Kaikkien nimet alkavat samalla kirjaimella, ja ovat hyvinkin samanikäisiä keskenään. Kaksi heistä tuntee toisensa, mikä tekee tilanteesta paljon haastavamman.

Herra A tapaus on tietysti tämänhetkinen suhteeni, jonka kanssa olen myös lähdössä ulkomaille jonkin ajan sisällä, ja asiat ovat periaatteessa hyvin. Voi vain olla, ettei suhde koskaan etene oikeasti mihinkään, koska en kelpaa hänelle siihen. Asiaa häiritsee suurikokoinen tunnetilani häntä kohtaan, ja hänen "no kyllä mä susta välitän" -tunnetila, joka ei sen ihmeellisemmäksi taida koskaan muuttua. Minun harmikseni.

Herra B on tuo aiemmin kirjoittamani superihastukseni jo muutaman vuoden takaa. En voi olla ajattelematta, miltä yhdessäolo tuntuisikaan nyt, kun siihen vihdoinkin olisi mahdollisuus. Ihminen, jonka seurassa on uskomattoman hyvä olla, ja joka saa minut sekaisin vieläkin. Onnesta. Tapaamista täytyy vain odottaa vielä jonkin aikaa.. saa nähdä kuinka kärsivällisyyteni kestää. Potentiaalinen unelmieni mies. Ainoastaan asuinpaikka keskellä-ei-mitään ei miellytä, muuten olen ihan vietävissä. Miltä tuntuu, kun useiden vuosien päiväunet käyvät toteen?

Herra C on kaikkea sitä, mitä olen aina halunnut. Ensivaikutelman perusteella. Emme kuitenkaan ole tavanneet koskaan, ja sitä saakin useamman kuukauden vielä odotella. Hänellä olisi kaikkea sitä, mitä tarvitsisin ja mistä olen haaveillut. Hän voisi omana itsenään toteuttaa aivan kaiken, ja on luvannut pitää minua kuin kukkaa kämmenellä, sekä ilmaissut tahtovansa minusta mielellään vaimonkin. Todellisuudesta en sitten taas voi tietää vielä mitään, ja se tästä jännää tekeekin.

Kaiken JÄRJEN mukaan valintani olisi selkeästi Herra C. Siis järjen. Hän olisi varmaan se kanarianmatka.
Ominaisuuksien ja tämän ihanan tunnetilan perusteella taas ehdottomasti Herra B. Hän olisi matka Pariisiin.
Mutta silti Neiti X:n ja omakustanteisen pullakahvimatkan Simpeleen Teboilille voisi helposti voittaa Herra A, ihan pelkällä rakkaudentunnustuksella. Joka voisi tapahtua esimerkiksi roskia viedessä. Muilta tahdon enemmän.

Lohdutan myös itseäni sillä, että ei minun tässä vaiheessa tarvitse stressata. Kaikki tapahtuu ajallaan, jos tapahtuu. Kerrankin voin sanoa meneväni ihan fiiliksen mukaan. Ainoa stressi on miettiä, mitä elämältäni haluan: ei-mikään, kotiäiti vai edustuskotiäiti?
Jos voisin, valitsisin uran.

Antakaa mulle syyssutinaa!

Ei saisi vielä ääneen sanoa, mutta ulos katsoessa alkaa tuntua syksyltä.
Salaa tuossa viikonlopun aikana hankin myös itselleni syyssaappaat, ja suuret huivit ovat alkaneet houkutella.
Kuten myös Kate Bushin ensimmäisen albumin tauoton kuunteleminen, utuinen jazz, blues, kynttilät, suuret teemukilliset ja vilttiin kietoutuminen parvekkeella. Tähtitaivas.

Houkuttelemaan syystä, että ajatuksissani kuljen keltaisten vaahteranlehtien keskellä puiston käytävää pitkin kuulaana syyspäivänä niissä saapikkaissani, villamekossani sekä siinä suuressa huivissa. Minua vastaan kävelisi pitkä ja komea mies, vähän pidemmässä tukassaan, ja mahdollisesti pitkässä takissa. Kohdattuamme suutelisimme, ja syksyiset auringonsäteet lämmittäisivät kasvojamme tuulen pyöritellessä lehtiä ympärillämme. (Tähän mielikuvaan liittäisi mielelläni Tomi Metsäkedon! Joko saa langeta käsivarsille?)

Ja takaisin todellisuuteen.. kuljen pitkin märkää katua, ja olen umpijäässä. Kengistä tulee uutudesta huolimatta vedet saumoista sisälle, ja mies kulkee kiukkuisena edellä jupisemassa jotain omiaan. On vaihteeksi ollut pieni kiukunpurkaus jostain mitättömästä asiasta, kuten "en mä, mutta kun yhteiskunta..". Sateenvarjoa ei ole, sillä se rikkoutui merituulen kääntäessä sen niskat nurin. Tukasta valuu vettä, ripsarit on poskilla. Kaikkialla on harmaata, ja ihmisten suupielet viistävät maata. Se siitä romantiikasta, vaikka ei vielä etukäteen saisikaan manata..

Tuo syksyinen haavekuvani ei ole koskaan toteutunut, mutta esikuva sillä kyllä on. Hovimäen eräs jakso, jossa Ester saapuu takaisin rakkaan Carl Magnuksensa luo. Voisiko joku antaa minulle vanhanaikaista romantiikkaa? Mieluusti toteuttaisin kyseisenkaltaisen kohtaamisen sattumalta vaikkapa Suomenlinnassa Brinkhallin sijaan. Kelpaisi myös syksyinen ratsastuslenkki metsässä, ja kiihkeä seksi tallin ylisillä heinäkasassa.

Muistan myös aina erään raitiovaunumatkani vuoden takaa. Istuin ikkunan vieressä, ja ritarihuoneen kohdalla vaunusta jäi ulos aiemmin kirjoitetun kaltainen mies. Katsoimme toisiamme silmiin, ennenkuin hän takki ja hiukset tuulessa hulmuten katosi katua pitkin kauemmas, ja porttikongista sisään. Lumouduin hetkeksi.

Haluaisin kietoutua pimeässä syysyössä sellaiseen unelmien mieheen, ja katsella kuinka viimeiset laivat saapuvat satamaan usvan ja pimeyden keskeltä. Juoda punaviiniä kalliolla, ja hengittää unelmamiehen tuoksua.

Harmi vain, ettei taida tuollaista sutinatilannetta tulla, vaikka elokuvamaisia kohtaamisia muuten olenkin saanut. Rajansa haaveidenkin toteutumisella, kuten myös sillä, ettei useampi (etenkään fyysinen) miessäätö samaan aikaan kuulosta enää nykyään kovinkaan hohdokkaalta, toisin kuin vielä muutamia vuosia sitten.

Mutta eihän vielä syksy ole. Mitä tahansa voi vielä tapahtua!

Just feel this feeling!

Eilispäivä alkoi ihan paskasti näin suoraan sanottuna. Eikä kovin paljoa parantunut päivän mittaan, kun "iloisia" yllätyksiä suorastaan sateli päivän edetessä yhä pidemmälle ja pidemmälle. Vaihteeksi lohdutin itseäni viimehetkisillä alennusmyyntiostoksilla. Lievitti tuskaa hieman.

Eräs kiukuttelija lievähkössä humalatilassaan innostui haukkumaan, kiukuttelemaan kuin kaksivuotias kakara, tiuskimaan ja tekemään ties mitä. Hienointa tilanteessa oli se, että hänen aloitteestaan yritimme viettää iltaa yhdessä. Aiemmin olin saanut jo mustasukkaista syyllistelyä siitä, että minulla oli omia menoja, eikä yhteinen aikataulu mennytkään hänen pillinsä mukaisesti. Se siitä leppoisasta ruuanlaittotuokiosta, leffankatselusta ja yhteisestä yöstä.Toisaalta yö sammuneen kännikalan vieressä ei välttämättä lukeudu suosikkeihini.
Tunnetilana on jälleen kerran mojova vitutus. Toisaalta taas mielessä on lähinnä epäuskoinen ajatus siitä, että aikuinen ihminen kehtaa käyttäytyä niin huonosti. Anteeksipyyntöä tuskin koskaan kuuluu..

Päivän todellisena hämmennyksenä ja piristyksenä oli kuitenkin pikainen lentokenttävierailu. Eräälle italianolle kun täytyi pitää seuraa (työn puitteissa), ja lopulta tämä olikin aika tiukasti kiinni minussa. Heikohkolla englannilla kävi kuitenkin selväksi se, että hän mieluusti menisi kanssani naimisiin, ja veisi minut mukanaan Italiaan. Hänen mielestään kun olin niin kaunis, älykäs, ja muutenkin ihastuttava.
Onko miehille naimisiinmenosta puhuminen aina pelkkä vitsi? Niin usean suusta olen heittoja siitä kuullut, että alkaa usko todellisiin tunteisiin ja aikeisiin lopullisesti mennä.

Opin myös jotain hyvin tärkeää: italomiehille "NO!" tarkoittaa kuulemma ainoastaan sitä, että ei juuri nyt, mutta vähän myöhemmin kyllä. Tuo pieni selvennys laajensikin ymmärrystäni muutamista aiemmista tapahtumista.. "I'm bull, i wanna take you to garden of love, i wanna kiss your feet, i wanna fuck you all night long, i wanna...."

I don't.

Hukassa, mutta kartalla.

Kotimatkalla bussissa illan vaihtuessa yöksi, mieleen hiipi odottamaton tyhjyys.

Kaipuu jonnekin, ajatuksia kaikesta mitä on jäänyt tekemättä, ajatuksia siitä mitä haluaisi, vaan ei voi tehdä..
Yhtäkkinen epävarmuus koko elämästä, jokaisesta vietetystä hetkestä ja pienimmästäkin askeleesta. Siitä, kun ei tiedä onko koskaan kelpaava sellaisena kun on, onko muokannut itsestään vääränlaisen ja onko tehnyt liian monia virheitä. Onko minusta jäänyt vain kuoret jäljelle, kaiken muun ollessa rikki?

Hetki kun ei tiedä mitä haluaa, mutta samalla tietää haluavansa niin paljon monia asioita, että tekisi melkein mieli itkeä. Ennen kaikkea mieleen hiipi uskomattoman kova halu tehdä kaikkea, varsinainen himo elämään.
Eniten tällä kertaa romantiikkamielessä. Miksei toki noin muutenkin elämässä etenemiseen, ja uskoon siitä että aina voi ja kannattaa kehittää itseään entistäkin paremmaksi.

Tuonkaltaiseen haikeuteen voi lietsoa vain heinäkuinen ilta, vaaleanvioletti taivas, meri ja yksi tietty kappale. SMG:n Hölmö Rakkaus. Tekstissä on hetkiä, joita ehdottomasti haluaisin kokea, niitä vaaleanpunaisen utuisia, kun kaikki tuntuu pehmeältä unelta. Tilanteita, jotka tapahtuvat vain sattumalta, jos sittenkään.

Kesä on pian mennyt ohitse, ja tuntuu siltä ettei siitä jäänyt mitään käteen. Janoan lämpöä, valoa ja läheisyyttä, sellaisia kuin kaksi edeltävää kesää ovat olleet. Tekisi mieleni viisastella erään epämiellyttävän suomalaisbändin kesän jatkumiseen liittyvin sanoin, mutta jätän sen mielelläni väliin.

"Mitä sä meinaat elämälläs tehdä?" -kysymys tuli kolmekymppiseltä läheiseltäni.
Sitä tuskin koskaan täysin tiedän, mutten tosiaan halua olla kolmekymppisenä täysin hukassa, ja kapinoida kaikkea vastaan ajatuksella "kun ei mun tartte toimia niin kuin muut, ei mikään mua koske". On harvinaisen selkeä olo siitä, että haluan todella tehdä sitä, missä itseäni olen tähän päivään astikin kehittänyt, ja mihin parhaiten sovellun. Romanttisessa mielessä en mitään voi suunnitella, mutta tuntuisi typerältä sulkea pois tuntemuksia ja tapahtumia kieltämällä asioita itseltään.

Kaikenlaista sitä mieleen tuleekin yhden pienen hetkisen avulla. Hyvä muistutus itselleni silti siitä, että kaikesta huolimatta pitää muistaa elää etenkin hetkessä.

"Kaikki on mahdollista"

"On sanat niin turhia silloin, hyväile, hyväile vaan"

Harvoin toivon ajan kuluvan niin nopeasti kuin nyt.

Syy löytyy jälleen siitä aiemmin mainitsemastani miehestä, jonka kanssa vietin edellisen yön, sekä päivän.
Uni jäi vähäiseksi, muttei se tuntunut haittaavan ollenkaan. Etenkään jos aamupalaksi on mansikoita, suklaata, viinirypäleitä, kaatosadetta ja seksiä..

Sain myös nauttia harvinaisesta, yhteisestä suihkuhetkestä suudelmilla. Tuntuu ihan kivalta leijua edes hetki pilvissä kaikenlaisen hyvänolontunteen takia.
Muistan kyllä Draamakuninkaan kanssa viettäneeni kerran hieman samankaltaisen suihkuhetken, ja erityisesti mieleen jäi silloin se, kun hän pesi hiukseni. Yksinkertainen, mutta ihana asia.
Jäi silti tuo aiempi suihkuhetki ihan toiseksi tähän verrattuna.. siksi toivonkin ajan kuluvan pian, jotta voidaan jatkaa taas siitä, mihin jäätiin.

Ehkä kaikki ei tunnu heti samalta, kun seuraavaksi nähdään, mutta silti mielessäni on vain yksi sana.

Onnellisuus.

Kuuma tanssi

Ihan ensimmäisissä postauksissa mainitsin eräästä kuumasta tanssista, nyt jotain valotusta asiaan..

Olin useampia vuosia tuntenut näöltä ja nimeltä erään miehen.
Kuuma tanssi on minua vanhempi, pitkä, fiksu, menestyvä, komea..kaikin puolin miellyttävä.
Olin aina samaan paikkaan eksyessämme katsellut häntä kaukaa, ja ajatellut etten koskaan kelpaisi hänelle edes tanssiin pieneksikään hetkeksi. Ystäviäni hän kyllä tunsi, mutta minuun ei koskaan vilkaissutkaan.

Eräänä talvisena yönä tilanteeseen tuli yllättävä poikkeus hänen kävellessä suoraan luokseni.
Lyhyen esittäytymisen jälkeen päädyimme tanssimaan.
Vaikka tilanteessa, paikassa, musiikissa, ympäröivissä ihmisissä ei ollut mitään erityistä, olin viiden minuutin ajan jossain täysin muualla kuin mielikuvituksettomassa ravintolamiljöössä. Jokin hänessä vapautti, ja vartaloni tuntuikin elävän tanssilla omaa elämäänsä, samalla kun pääni sisältö kamppaili kiellettyä ajatusta vastaan. Näenkö unta? Ei kai kukaan huomaisi jos vaipuisimme vain lattialle kietoutuneena toisiimme?
Hänen kätensä olivat kaikkialla, lantionsa härnäsi, ja olin mukana leikissä. Todellinen Dirty Dancing.

Ilta päättyi eri suuntiin mielen harhaillessa hänen suunnallaan, ja tarina saikin muutamia viikkoja myöhemmin päätöksensä minun päätyessä hänen alleen. 

Niitä taianomaisia hetkiä, jotka eivät kestä kauaa, mutta säilyvät mielessä yhtä kutkuttavina ikuisesti..

Pikkusöpöä onnipohdintaa

Mielessä pyörii tuhat ja yksi yötä  asiaa. Enimmäkseen kuitenkin Guardin silmät. Tiedän, alkaa mennä epätoivoiseksi sydänsilmäilyksi.

Ympärilläni on kymmeniä ihmisiä, jotka ovat päätyneet elämässään juuri sellaisiksi "tavallisiksi pulliaisiksi", on vähän koiraa, rivitalonpätkää, nössykkämiestä ja lähihoitajan perustutkinto suoritettuna. Muutama vuosi eteenpäin, ja on kivat kesähäät ja vauva tulossa. Niistäkö se onni tulee? Siitä että on kuin jokainen muukin, elämä menee turvallisesti tietyllä kaavalla eteenpäin.Vaikuttaa yhteiskunnan luomalta ihannevankilalta, jossa erilaiset elämäntyylit (vrt. aamu- tai iltaihmiset..maailma on aamuihmisten) ovatkin paheksuttavia.

No, onnittelut heille, jotka kykenevät tuollaisesta tavallisuudesta onnen saamaan. Helpolla pääsevät. Minä kuulun ammatinvalintani, vuorokausirytmini ja olemukseni kautta enimmäkseen paheksuttaviin. Onnellisena.

Minne on kadonnut ajatus oikeasta onnellisuudesta? Siitä, kun tekee sellaista työtä josta pitää, kun tahtoo saavuttaa unelmiaan ja on oikeasti onnellinen. Jokaiselle soveltuu erilainen elämä, mutten voi millään ymmärtää ihmisiä, jotka vittuuntuneina, surkeina ja alistuneina tyytyvät valittamaan surkeaa elämäänsä, mutta eivät koskaan ole tehneet kunnolla mitään sen muuttamiseksi. Kaikki on aina niin kurjaa, muttei mitään viitsittäisi tehdä asioiden eteen. Onko onnellisuudesta tullut negatiivinen asia? Naapurilla ei saa mennä hyvin, kavereilla ei saa mennä hyvin, tai ei ainakaan paremmin kuin itsellä.
Itse yritän ajatella asioita yksinkertaisen kysymyksen kautta: "onko se minulta pois? ".
Jos koen epäoikeudenmukaisuutta, tai joku asia tosiaan on minulta pois, niin sitten voin vetää pussillisen herne-maissi-paprikaa sieraimeeni. Ja varmasti teenkin niin. Jos taas asia ei millään muotoa kosketa minua, voi sen antaa soljua korvasta pihalle sekunnin sadasosassa.

Mitä yritän tällä kaikella sanoa?

Sitä, että toivon ettei yksikään luopuisi unelmistaan. Kaikki ei tapahdu hetkessä, mutta ilman yritystä tuskin koskaan. En ole läheskään kaikkia unelmiani toteuttanut, mutta joka ikinen päivä pyrin lähemmäs niitä. Kunhan en tee etenemistäni toisten kustannuksella, voin olla tyytyväinen itseeni. Onnellinen. Tehdä omalla onnellani ehkä myös toisille hyvää mieltä ja onnea.

Äitini optimistisin sanoin; "Kyllä asiat aina järjestyy ajan myötä".

Ehkäpä minun unelmani myös Guardista järjestyy vielä parhain päin, ja se voi tarkoittaa mitä tahansa.
Päivä kerrallaan, ja kaikki on mahdollista. Huominen voi tuoda kaikenlaista tullessaan.

//Nyt kaikille useammin teksteissä vilistäville miehille on oma tunnisteensa.

Leikki alkakoon!

Viikonlopun myötä ei tullut elämääni mitään uutta tai ihmeellistä...

Paitsi että puhuin Guardille ensimmäisen kerran. Nopeasti, lyhyesti, ja poistuin paikalta jättäen hänet ihmettelemään, mikä pyörremyrsky vastaan tulikaan. K:n mukaan hän oli jäänyt katsomaan hymyillen perääni.
Seuraavana yönä en pystynyt nukkumaan muutamaa tuntia enenpää. Mielessäni pyöri ainoastaan Guardin uskomattomat silmät. Silmät joihin taisin todella hukkua.

Pikkuhiljaa mieleeni alkoi myös hiipiä kauheita stressiajatuksia; tässäkö se sitten oli? Ei enää muuta tehtävissä? Olen puhunut, todennäköisesti en ole kiinnostava hänen mielestään, ja that's it?
Tällä kertaa en aio luovuttaa hetkessä, mutten myöskään piinata. Taistelutahto!
Voihan toki olla mahdollista, ettei Guard itsekään tiedä, kuinka lähteä tutustumaan tuntemattomaan ihmiseen, etenkin kun kumpikin osuu harvoin yksin samaan paikkaan. Onneksi jonkinlainen järjen ääni myös sanoo, että stressaan moisista asioista täysin turhaan. Kaiken lisäksi Guard ei edelleenkään edes tiedä, kuka olen.

Päätin kuitenkin antaa tälle missiolleni kesän aikaa. Sitten voin toivottavasti unohtaa.
Toisaalta deadlineni on jo alle kahden viikon päässä, sillä muutaman viikon kotimaan lomamatka vie minut hetkeksi Helsingin ulottumattomiin. Kuinka jatkaa eteenpäin? Kuinka lähestyä ihmistä, josta ei tiedä oikeastaan mitään? Ajatuksissani olen kyllä edennyt hyvinkin paljon...vaakatasossa...

Lisäksi erään jo elämästäni poislasketun miehen kanssa olen viestitellyt mitä ihmeellisimpiä lauseita.
Oikeastaan kahdenkin tuollaisen miehen kanssa. Toista en ole hetkeen nähnyt, ja toisen tapasin nopeasti perjantaina sattumalta. Läheisyydestä jäi kuitenkin hyvä fiilis. Sekava olotila. Alkaako kaikki tästä uudelleen?
Toinen taas ilmaisi hyvinkin selkeästi haluavansa seksiä kanssani. Se toteutunee, sillä en ole niitä selibaatissa viihtyviä ihmisiä... osa entisistä miehistä on petollisia!

Lisäksi tähän loppuun haluaisin onnitella K:ta, sillä hän selviytyi elämänsä ensimmäisestä mummotunnelinläpäisystä! Itse meinasin jäädä matkalla jonkin satunnaisen miehen mukaan, sen verran viettelevä halausote hänellä minusta oli. Onneksi saan tanssitaidoillani paljon anteeksi, ja pääsin pakoon.

Halua(n).

Kai muillekin käy niin, että näkee jostain jo tuntemastaan miehestä unta, ja alkaa sen jälkeen pitää häntä todella kuumana? Vastaako todellisuus silti unimaailmaa, vai pitäisikö suosiolla naurahtaa unilleen, ja antaa olla? Toisaalta olisi kiinnostavaa kokeilla, toimisiko seksi tai läheisyys unessa olleen, tavallisesti ei-niin-mahdollisen kumppanin kanssa.

Kamppailen itseni kanssa tiukan kysymyksen edessä; yritänkö iskeä Guardin, unelmani, vai jäänkö katselemaan kaukaa? Draamakuningas rohkaisi minua eilen kertomalla kauniita asioita minusta, ja muistuttamalla, että minulla tuskin on mitään hävittävää. Mikä on ihan totta. Luonteenikin sotii vastaan ajatuksesta jättää asia sikseen. Yleensä olen tottunut saamaan haluamani. Edes kokeiluun.
Suurimman ongelman tuottaa sopivan tilanteen löytyminen. Eilisiltana vaihdoimme jälleen yhden silmäyksen, ja unohdin hengittämisen hyvin pian. En yleensä mene spaghettijalkaiseksi taikka sydänsilmäiseksi olioksi lähes mistään. Guard kuitenkin aiheuttaa minulle katseella ja pelkällä olemuksellaan perhoslauman vatsaan.
Turhaan kuitenkin suunnittelen ennakkoon sanomisiani, saati sitten tekemisiäni. Enhän voi edes tietää, onko kyseinen herra varattu. Tiedän hetken vielä koittavan, ja odotan sitä kauhunsekaisella innolla. Kyllä ne sanat sitten löytyvät. Peukkuja saa pitää.

Pilatako mielikuva ja unelma yrittämällä muuttaa se todeksi, vai tyytyäkö päiväuniin?

Mielipiteitä otetaan vastaan!

Väärä kohde rakkaudelle

Onneksi en ole ainoa ihminen maailmassa, joka on rakastunut joskus varattuun mieheen. Muuten moraalini ruoskisi minua edelleen vieläkin pahemmin.

Muutama vuosi sitten olin katsellut pitkään erästä miestä, ja pitkän hyvänpäiväntuttavuuden jälkeen päädyimme vaihtamaan numeroita. Siitä alkoi kuuma härnäysviestittely..

En oikeastaan tiennyt, mitä odottaa koko "suhteelta", sillä tiesin hänen olevan kyllä hyvinkin vahvasti varattu. En halunnut lähestyä mitenkään fyysisesti, vaan pelkkä syvällinen keskusteluseura oli mielestäni ihanaa. Huumorintajumme ja kiinnostuksenaiheemme täydensivät hyvin toisiaan, ja aikaa keskustelun parissa menikin helposti useita tunteja. Aiheena saattoi olla aivan mitä tahansa.

Eräällä kerralla puhumiseni vain katkaistiin suudelmalla. Olin hämmentynyt, onnellinen, peloissani, innoissani..
Suudelma muuttui useammiksi suudelmiksi, ja lopulta huomattiin viettävämme yötä yhdessä. Nukkuen.
Vaikka "pelkkä" nukkuminen silloin ajatuksena harmittikin, olen etenkin jälkeenpäin harvinaisen onnellinen, ettei muuta tapahtunut..ainakaan paljoa. Salaisia suuteluhetkiä tuon yön jälkeen tuli vielä muutamia, muttei koskaan mitään muuta, koska jonkinlainen moraali sentään molemmilta löytyi kaikesta huumasta huolimatta.

Tuo mies merkitsee minulle edelleen paljon, sillä opin kaikesta tuosta yllättävänkin paljon. Omista rajoistani, omasta moraalistani, sekä siitä, miltä jonkun miehen kanssa olemisen täytyisi tuntua. Miltä keskustelunkin täytyisi tuntua. Ei tarvitse välttämättä mitään suuria asioita, suuria tapahtumia tai fyysistä seksiä. Se mahtavin seksi on pelkästään aivoissa..

Hetki.

Päivänä eräänä seisoskelin rullaportaissa matkalla ylöspäin. Katseeni harhaili vastaantulevissa ihmisissä kiinnittämättä ensin kenenkään erityisesti huomiota. Kuitenkin hieman puolivälin jälkeen kiharapäinen, ehkä hieman itseäni vanhempi mies osui näkökenttääni. Hän hymyili, hymyilin takaisin. Käänsin päätäni hieman matkaa seuratessani häntä katseellani, niin kuin teki hänkin. Koska ei kuitenkaan ole sopivaa tuijottaa ihmisiä, käänsin katseeni pois. Pienen hetken kuluttua vilkaisin vielä alaspäin, hän katsoi minuun.

Rullaportaat loppuivat ja hetki oli ohi.

Ovatko nämä niitä hetkiä, joiden olemassaolosta täytyy vain nauttia päivää piristävinä pisaroina, vai olisiko sittenkin pitänyt juosta hänen perässään alas ja kysyä vaikka kahville? Entä jos hän olisikin suostunut? Entä jos ei? Mitä jos seura olisikin ollut huonoa ja pieni hetki päivästä vain turhaan pilalla? No, kokemus sekin.

Tiedän, että pitää tarttua hetkeen, mutta jos hetki onkin kaunis vain hieman kauempaa katsottuna ja siihen tarttuminen vain pilaa sen?

Kultamaalattu koiranpentu

Kesä 2011 on mielessäni edelleen iloisenpirteä ja onnellinen, vaikka tiedän ajan kullanneen muistot jo tähän mennessä. Haluan kuitenkin muistaa sen mielummin ihanana ja kauniina, vaikka välimatka tekikin tuolloin kipeää. Nykyisinhän sitä on huikeasti enemmän, mutta tilanne nyt on aivan toisenlainen muutenkin. En kuitenkaan halua nähdä Koiranpentua negatiivisessa mielessä, vaikkei kaikki hänen tekonsa aina kauniita olleetkaan. Sitäpaitsi edelleen hän osaa piristää ja saa minut hymyilemään, sekä nauramaan koska vain olemmekaan puhelimessa.

Tämä leukapartainen mies ilmaantui elämääni jo alkukeväästä yhden yön juttuna, enkä oikeastaan uskonut kuulevani hänestä enää astuttuani kaverini kyytiin joka haki minut sieltä pois aamulla. Ilta ja yö oli ollut oikein kivoja, mutten uskonut sen johtavan yhtään mihinkään. Oloni oli melko normaali ja mietin jatkavani elämää miettimättä häntä sen enempää. Olin kuitenkin väärässä, koska suurinpiirtein kahden kuukauden päästä kohdattuamme jäinkin koukkuun.

Uusi kohtaamisemme ei oikeastaan ollut sen erikoisempi kuin ensimmäinenkään, mutta tällä kertaa aamulla en halunnutkaan jättää sitä siihen. Oli oikeasti vahinko, että paitani jäi sinne, mutten tiennyt menisinkö oikeasti sitä hakemaan. Salaa toivottuani jotakin tapahtuvan Koiranpentu ottikin yhteyttä yhteisen kaverimme kautta minuun jo samana päivänä, vain joitakin tunteja lähtöni jälkeen.Noh, illan tultua onnistuin jotenkin sumplimaan itseni hänen luokseen, niin siis hakemaan sitä unohtunutta paitaa tottakai ...

Hän oli jotain aivan uutta elämässäni. Kesä oli alussa ja olin onnellinen. Heräsin aamulla hymy kasvoillani ja kävin hymyssäsuin nukkumaan. Olimme tekemisissä päivittäin, yleensä tekstiviestein, vaikka käytännön syistä näkemistä joutui odottamaan seuraavaan viikonloppuun, kuten aina siitä eteenpäin. Sinänsä ristiriitaista, miten onnellinen voin edelleen olla miettiessäni noita aikoja, vaikka usein sai silloinkin pettyä. Jännä asia tuo kultainen maali millä muistoja maalata...

Vilkaisu kalenteriin paljastaa viime kohtaamisesta olevan jo puoli vuotta aikaa. Tällä hetkellä suhteemme on hyvinkin kaverillinen ja pidämme yhteyttä vähintäänkin viikoittain, tarkoitus olisi ehkä törmätä vielä kesän aikana. Se, mitä sitten tapahtuu on arvoitus kaikille.

Satumaiset onnenhetket

Jokaisella on varmasti ollut sellaisia hetkiä, kun maailma tuntuu vaaleanpunaiselta. Hetkiä, jolloin on onnellinen.

Teininä koin lyhyen saturakkauden. Poika oli kiltti, luotettava ja ihana. Romanttinen ja hellä. Ensirakkauteni, jonka tietenkin menetin.

Vaikka olikin kylmä kevättalvi, kävelimme vanhan kotikaupunkimme veden äärellä tuntikausia käsikkäin. Toisen luo piti päästä peräkyliltä keinolla millä hyvänsä, kävellen, pyörällä.. kaikki kävi. Pakkanen, lumi, jää, mikään ei voinut estää. Ei edes äkäinen äitini, joka suuttui silmittömästi joutuessaan odottamaan minua, kun olimme unohtuneet pojan kanssa makaamaan vierekkäin lumihankeen tähtien alle.

Kerran kiipesimme siniselle jäälautalle, joka oli nousevan veden ympäröimänä. Jäälautalla oltiin vain hiljaa, katseltiin toisiamme ja uskallettiin jopa halata. Ensisuudelmaan meni kauan aikaa, sillä aluksi harrastettiin vain eskimopusuja. Vaikka huulemme osuivat yhteen, emme suudelleet. Tuskin kukaan on enää koskaan yhtä luotettava. (toisaalta en varmaan itse kestäisi enää jännitystä)
Poika kirjoitti minusta lauluja, ja minä hänestä.

Se oli elämäni tähänastisista keväistä kaunein, enkä usko enää koskaan eläväni elokuvamaista rakkaustarinaa.

Ensirakkauteni, jos joskus luet tämän tekstin, tiedä että sinulla on aina osa minua.
Pitele sitä varoen.
Joskus minä odotan sinua valkoisessa paviljongissa linnan varjossa, ja sitten olen sinun ikuisesti.


Lähempänä aikuisikää tapasin eräällä pitkällä bussimatkalla erään itsevarman ja hyvännäköisen miehenalun.
Katseidemme osuessa toisiinsa, tiesi molemmat välillämme olevan jotain. Bussimatkan aikana Draamakuningas ilmestyi bussin takaosaan keskelle kaveriporukkaamme, ja tarjoutui hieromaan hartioita. Tietenkin jonotin hänen käsittelyynsä pääsyä.

Kun lopulta pääsin hänen käsiensä alle, sain hartiahieronnan lisäksi silittelyjä, huomaamattomia kuiskattuja sanoja korvaani jälleennäkemisestä samalla kun hänen kätensä tukisti tukkaani tiukasti. Niin jäin koukkuun..

Muutamien viikkojen päästä tapasimme hänen silloisessa opiskelukaupungissaan kymmenien tekstiviestien jälkeen, joimme punaviiniä, kävelimme sateenvarjon alla kainalokkain, ja saattoi yöhön kuulua myös kohtalaisen uskomatonta seksiä..

Draamakuningas katosi elämästäni, mutta ilmestyi tietyn ajan jälkeen aina samoissa merkeissä takaisin.
Viimeisimmän kerran tapasimme vuosi sitten, ja vatsassani oli perhosia enemmän kuin tarpeeksi.
Istuimme vain puhumassa tuntikausia meren rannalla punaviinin kera, ja loppuillasta hän pyöritti minua sylissään pitkin nurmikkoa. Silloin olen viimeeksi kokenut vaaleanpunaisen onnenhetken.

Nykyään tiedän hänen kauniit puheensa vain turhiksi korulauseiksi, jotka olikin tarkoitettu jollekin toiselle.
Silti luulen edelleen lankeavani häneen milloin tahansa, pelkästä katseesta.

"Muistatko, miltä tuntuu juopua kesäyönä hölmöstä rakkaudesta?"

Anna minun sulaa katseeseesi

Muutama päivä sitten kävelin kaupungilla, ja kiinnitin huomiota korkealla terassilla valkoviinilasi kädessä kaiteeseen nojaavaan mieheen. Mies oli tumma, (ainakin kauempaa katsottuna) komea, ja päällään oli puvuntakki. Hetken katseltuani, hän huomasi minut, ja vilkutti. Pyysi tulemaan luokseen ylös elekielellä. Miksi en mennyt? Jäin vain haaveilevana tuijottamaan perään ja jatkoin kotimatkaani. Kukakohan hän oli?

Yhtä katsetta en myöskään unohda. Oltiin Kantapaikassa viettämässä aikaa punaviinin parissa, ja törmäsin sattumalta suurimpaan ihastuksen kohteeseeni, sanotaan häntä nyt vaikka Guardiksi. Päädyttiin lopulta istumaan vierekkäisiin pöytiin, ja erehdyttiin kerran katsomaan toisiamme silmiin. Huhhuh.. Jos ympärillä ei olisi ollut muita ihmisiä, olisin varmaan käynyt päälle. Ehkä vielä joskus tapaamme, ja tutustumme. Toivon niin, sillä haluan saada selville, millainen Guard oikein onkaan.. Ajatuskin hymyilyttää.

Wanted: Prinssi valkealla ratsulla.

Noh, viralliselta statukselta prinssi olisi kenties jo hieman liikaa, joten vähempikin riittäisi. En myöskään ole erikoisemmin hevosista ikinä välittänyt, joten auto tai moottoripyörä ajaisi paremmin asiaa. Olen kyllä eläinrakas ihminen muuten, joten se on tietenkin vaatimus myös miehelle. Lemmikkieläin löytyy ja lisää on varmasti luvassa vielä tulevaisuudessa.

Ulkoisesti haluan mieheltä tyylikkyyttä, tummia hiuksia ja pituutta. Parransänki tai sopivan siisti parta ei ole pahitteeksi, viikset on. Mitä tulee tyylikkyyteen, tarkoitan sopivan siistiä ja miehekästä pukeutumista, ei mitään liikaa. Miehen tarvitsee pitää ulkonäöstään huolta ja katsoa pukeutumistaan, mutta toivoisin silti olevani meistä kahdesta se joka viettää enemmän aikaa peilin edessä. Puku tekee todellakin miehen.
Julkisuudesta silmääni miellyttäviä ovat ainakin Ian Watkins, Ed Westwick, Gerard Butler (irkkuaksentti. lääh.), Robert Pattinson, Jude Law sekä Pierce Brosnan. Suomalaisista täytynee mainita Sebastian Rejman.

Siitäkin huolimatta (tai kenties jopa siitä johtuen) millainen ikäjakauma menneiden juttujeni kesken on, miehen täytyy olla vanhempi. Tietenkin jokainen on persoonansa, mutta kun vieläkin törmää lähes kolmekymppisiin miehiin jotka eivät tiedä mitä haluavat elämältään (tästä varmasti lisää vielä jatkossa...), todennäköisyys siihen että parikymppiset tietäisivät on pieni. Itselläni on kuitenkin suhteellisen tasainen elämä tällä hetkellä, sekä tieto siitä mitä mahdollisesti haluaisin. (Ei, se ei ole rivitalonpätkä farmarivolvolla ja iltalenkki kultaisen noutajan kanssa yhtenevissä tuulipuvuissa...)

Tuntuu, että kyllästyn tavalliseen arkeen tällä hetkellä ainakin helposti. En halua jumiutua liikaa paikalleni, vaan haluan liikettä ja uusia kokemuksia. Sama pätee parisuhteeseen; kaipaan yllätyksellisyyttä (positiivista!) ja pieniä huomion osoituksia arkisissa tilanteissa. En myöskään pidä pelien pelaamisesta, vaan tykkään siitä, että asioista puhutaan suoraan, niin ei jää kummallekaan mitään turhia vääriä käsityksiä. Keskustelutaito on muutenkin ehdoton.

Henkisellä tasolla haluan mieheltä huomioonottavaisuutta, käytöstapoja (missä on ne vanhanjan kunnon herrasmiehet, kysynpähän vaan!), huumorintajua (sarkasmintaju on pakollinen), rehellisyyttä, sopivaa itsevarmuutta, elämäniloa sekä intohimoa. Jos mies ei tiedä mitä haluaa elämältään, ei hän voi myöskään tietää haluaako elämää kanssani. Kaipaan tietoa siitä, että olen tärkeä eikä minua voi korvata. Olen mustasukkainen ja se näkyy käytöksessä kyllä. Tiedostan sen olevan osittain heikkous, mutta koen sen myös vahvuutena ja osana intohimoa omassa itsessäni. Näytän kyllä omat fiilikseni, sekä haluan miehen voivan näyttää omat tunteensa, sen sijaan että olisi tavallinen suomalainen jurottava juntti.

Kirjoitettuna ylös vaatimukseni alkavat kuulostaa melko suurilta, vaikkeivat ne sitä todellisuudessa ole. Tämähän on vain kuvitelma täydellisestä uroksesta joka sytyttäisi elämän uusiin liekkeihin. Voisihan sitä hieman joustaa, eihän kukaan kuitenkaan ole täydellinen. Tosin uskon silti, että joku on jollekin ihmiselle juuri se täydellinen, palapelin toinen pala joka vain loksahtaa paikalleen.

Ongelmaksi enää jää, mistä niitä miehiä oikein löytää? Onko jossain myynti-ilmoitus ihanalle mukavalle rehelliselle miehelle? Eipä oo näkyny.

Mies jonka haluan.

Missionani on löytää muut huomioonottava, katseenkestävä, pitkä (en halua olla korkkareissa pidempi), sopusuhtainen, tyylitajuinen ja huumorintajuinen sekä yleissivistynyt mies, joka omaa moraalin. Terveen sellaisen. Leikkimielisyys ei tosiaan ole pahaksi, mutta kukaan ei jaksa todellisuuspakoista leikki-ikäistä. Viehätyn myös itseäni vanhemmista miehistä, enkä tarkoita nyt eläkeikäisiä. Sellaisia 10 vuotta itseäni vanhempia katselen mieluusti. Mielelläni jättäisin myös väliin krooniset valehtelijat, narsistit, pettäjät ynnä muut sekopäät. Niitä elämääni on eksynyt ihan riittämiin. Turhat riidat ja typerät, loputtomat kissa-hiiri -leikit riittävät.

Yllättäen kaipaisin mieheltä kaikkien muiden "pienien" toiveiden lisäksi luovuutta ja taiteellisuutta, puhumattakaan tietynlaisesta, sopivasta itsevarmuudesta. Ujot pikkusöpöt hiirulaiset kun eivät minua sytytä millään, lähinnä huvitun tai koen äidillistä päähäntaputteluviettiä. Omia mielipiteitä ja omaa tahtoakin täytyy olla, puhumattakaan neuvottelu- ja keskustelutaidosta.Tunteitakin pitäisi osata ilmentää, ettei käy huonosti.. Liika lähentely, ällöily ja liian pikainen tunteidentunnustus saa minut katoamaan kilometrien päähän. Pahimmat lauseet jotka minulle voi sanoa: "Haluisin rakastella sua.." taikka viikon tuntemisen jälkeen "mä rakastan sua". Molemmissa tapauksissa repesin nauramaan. Ehkä hieman julmaa, mutta ei nyt jumalauta, joku roti tuon "rakas" -sanan taivutteluun lyhyiden tuntemisaikojen jälkeen. Huvittaviin iskurepliikkeihin kuuluu myöskin "Mä oon tehny useita rakkauslauluja". Mitä tollaseen pitäisi vastata? "Aha. No se on kiva."?

Tekstistä toivottavasti käy ilmi, että arvostan rehellisyyttä, toisten huomioimista ja muita positiivisia luonteenpiirteitä. Myös lempeyttä, vaikka miehessä jotain "munaa" onkin oltava. Joku sellainen koukku, mistä syystä se kyseinen mies kiinnostaa ja kiehtoo. Jostain syystä pidän myös hieman pidempitukkaisista, ja sellaisista joiden silmiin voi hukkua. Tuoksu merkitsee paljon, sillä voi hämätä piilottaen muita "heikkoja" ominaisuuksia.. petollista. Jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa tätä naista lähestyä huulilla, hampailla, ja kuumalla kosketuksella niskan, kaulan ja korvan kautta. Intohimoa täytyy löytyä niin paljon, että seksikin toimii. Jos se ei toimi, ei toimi mikään muukaan. Ainakaan minun kanssani. Matalahko ääni viehättää, ja tanssitaitoa en laittaisi pahaksi. Charmikas täytyy olla, ja puku tekee miehen. Jonkinlainen Dirty Dancing Havana Nights -tyyppinen unelmako? Ei ehkä niin teininä, mutta tunnelman voisin varastaa. Kerran olen sentään kuuman tanssin kokenut, ja se oli salsaa. Kuumaa sellaista.

Mission vaikein osuus taitaakin olla juuri se, että mistä niitä harvoja kiinnostavia yksilöitä löytääkään?
Tuskin sieltä baarista ainakaan.

Alla hieman linkkejä minua viehättäviin "julkisiin" miehiin, muita kun ei oikein voi listata:

Antero Vartia, Pierce "Mr. Bond" Brosnan, Tomi Metsäketo, Riki Rachtman, Chris Noth, George Clooney, Brian Setzer, Carl-Kristian Rundman, Sami Kuronen