Kesälomaromanssintynkä

Kesälomailuni jossakin täällä kuumuuden ja pusikon keskellä alkaa lähentyä loppuaan. Arki ei oikeastaan osaa harmittaa, vaan tuntuu ajatuksena ihan mukavaltakin. Etenkin kun mielessäni päällimmäisenä on eräät tummat silmät, ja niiden tuoma syyllisyydentunne kotioloja odottaessa.

Istuin pahaa-aavistamattomana portailla, kun kesänviettopaikkani ohitse kulkevalla hiekkatiellä kulki vanha auto. Katselin kiinnostuneena autoa, kun huomasin vienon hymyn ja tummien silmien tuijottavan minua takaisin. Hetkessä kiinnostuinkin kumman paljon tuon auton liikkeistä..

Kuluneina päivinä näin auton useampaankin kertaan, mutten enää uskaltanut katsella niin avoimesti. Huolimatta siitä, että näin tumman silmäparin tähyilevän kesäpaikkani pihamaata erityisen tarkasti ohimennessään. Pienen salapoliisityön jälkeen sain selville, kuka tämä tumma, oikeastaan aikamoinen herkku olikaan. En kuitenkaan lähentynyt häntä mitenkään sen kummemmin, vaikka kihelmöivä mieleni olisi kovin mielellään niin tehnytkin. Ajatukseni vaelsivat jossain heinälatoseksin ja romanttisten peltokävelyiden välillä, järkeni muistuttaessa minua tosielämän realiteeteistä..
Lopulta ystäväni yllyttämänä lähetin lyhyen viestin tuolle herkulle. Saaden salamannopean vastauksen siitä, että hän olikin yrittänyt etsiä minua ensisilmäyksestä lähtien.
Samana iltana näimmekin jo ihan tarkoituksella.

Kihelmöivää.

P.S. Draamakuninkaan nykyisyys satuttaa ja huvittaa minua. Nykyisyytensä hiustenväri, ammatti ja harrastus kun ovat tismalleen samat, kuin minulla. Paranneltu versio, kenties?

Hiljaisuus ei vaadi sanoja sitä selittämään

Toiset ihmiset ovat hiljaa, koska eivät uskalla avata sisäistä oveaan ja anna sieltä tulevan valon loistaa. Toiset hakevat hiljaisuudesta lohtua, kun elämän meluisuus käy liian painavaksi korvissa. Hiljaisuus on kevyttä, hiljaisuus on painostavaa. Hiljaisuus sisältää sanomia, jotka jäävät helposti tulkitsematta.

Tulkisematonta hiljaisuutta sain osakseni eräänä iltana. Istuimme iltaa muutaman lasillisen äärellä yhdessä E:n ja muutaman hänen ystävänsä kanssa. Tuossa seurueessa oli eräs, kutsutaan häntä TB:ksi, joka läsnäolollaan sai minut myöhemmin sulamaan. Koko illan olin huomannut, että hänen levoton katseensa oli vaeltanut useasti pääntietäni kohti. Olin ajatellut hänen olevan hiukan liian humalassa sekä ajattelematon. Istuin sentään E:n vieressä.

Tyhjien lasien kerääntyessä pöydälle, ajattelin että olisi parasta alkaa suunnata kohti kotia. Tuntui kuin TB olisi aavistanut ajatukseni, koska sitä seuraava hetki oli hekumallinen. Tunsin kuinka ylitseni hyökyi aallon lailla tunne, joka oli sekoitus halua ja intohimoa. Tunne oli niin voimakas, että tunsin sulavani sisältäpäin. Katsahdin kohti TB:tä ja tuota katsetta joka porautui syvälle silmiini, en pysty unohtamaan. Tuo viiltävän kuuma katse pudotti minut hetkeksi pois omalta trapetsiltani, mutta se riitti. Tuon pienen hetken takia jatkoin putoamistani kiihtyvällä vauhdilla. Juuri ennenkuin rysähdin sisäisen sirkustelttani lattialle, E kysyin lähtisimmekö jo kotiin. Vapisevin sormin laitoin takin päälleni ja syöksyin raikkaaseen ulkoilmaan.

Pääni selkeni sekunneissa, enkä tarkoita humalaa. Tuo hekumallinen tunteiden aalto oli jotain, mitä en saisi kehoni muistista koskaan pois.

Kotiovelle asti pohdin hiljaa itsekseni mikä tämä outo jälkitunne minussa oli?




I still think of you even though I promise I wouldn't
Anonymous

Pahoilla teillä

Kulunut viikko tapahtumineen (joista osasta olen jo raportoinutkin) toi mukanaan monia valintoja.
Yhtäkkiä huomasin kuoriutuneeni jostakin käsittämättömästä, ja elin todellista miesmagneetin elämää. Pitkästä aikaa tunsin olevani se joka olenkin. Jokseenkin estoton, omanarvontuntoinen ja toisinaan jopa säteilevä nainen.

A kaipasi minua kotona. B alkoi kyselemään tapaamisajankohtaa. Aiemmin mainittu (niljake), A:n kaukainen tuttu ei halunnut edes tervehtiä jostakin syystä. (Tai siitä syystä, että taidan olla harvinaisen paska muija, kun en hänelle antautunutkaan..) Eräs aiempi tuttuni taas osoitti harvinaisen selkeästi olevansa kiinnostunut minusta, ja esittelikin minua vaimonansa tuntemattomille. Iskijäjoukkoon saman illan ajalta mahtui myös muutama ulkomaanelävä (4), joista kaksi tajusi luovuttaa ajoissa, ja kaksi muuta meinasi saada osumaa kahden ylisuojelevan ja kiinnostuneen tuttuni toimesta.
Vähempikin sutina toisinaan olisi riittänyt, ja paniikki alkoi hiipiä mieleen viimeistään siinä kohdin, kun tuttuni minusta omistavaisesti kiinnipitäessä yksi ulkomaanelävä yritti tarpeettoman ronskia toimintaa, ja toinen uhkarohkea yritti silitellä kättäni. Kun onnistuneesti olin toivottanut kaikille kauniit unet omien käsiensä seurassa, saapui paikalle vielä muutama naapurinpoika. Lopputuloksena huomasin kuuntelevani tilitystä siitä, kuinka olen liian upea ja ihana, ja kuinka kamalaa on jos minua ei näekään enää koskaan. Itkun säestämänä.

Tietysti on vähintäänkin imartelevaa saada huomiota noinkin ylenpalttisesti, ja jollain perverssillä tavalla taidan myös nauttia siitä uskomattoman paljon. Saanhan kaiken energiani kyseisenkaltaisista tilanteista. Mutta toinen puoli minusta nauraa koko tilanteille, eikä usko selityksistä ainoatakaan sanaa. Niin säilynee balanssikin.

Voi olla, että kerron vielä tarkemmin syitä ja seurauksia, mutta toistaiseksi vaikenen myhäillen niistä. Aika näyttää.

Vuodessa on päiviä 365, mutta rakkautta koko eliniän verran

Kuten otsikon yltiöromanttisesta kuvauksesta voi päätellä vietimme E:n kanssa vuosipäiväämme. Useat ystäväni ja ystäväpariskuntani juhlivat aina vuosipäiväänsä sinä tiettynä päivänä jolloin he lupautuivat toisilleen, mutta meillä ei E:n kanssa mennyt aivan niin. Rakkautemme syttyi hitaasti ja ehdotuksia tehtiin puolin ja toisin useaan otteeseen ennenkuin päätimme virallisesti olla pari ja siinä hötäkässä sitten kyseinen virallinen päivä unohtui. Summa mutikassa sitten avasimme kalenterin ja päätimme, että tämä on hyvä päivä. Piste. Rakkaus kun ei vaadi tiettyä tarkkaa päivää kukoistaakseen.

Vuosipäivämme ohjelmaan kuului kesäteatteri esityksestä nautiskelu, hyvä ruoka lempiravintolassa sekä käsi kädessä kävely ja yltiömäinen pussailu ympäri kaupunkia. Emme kumpikaan pidä näystä, jossa kaksi ihmistä näyttää juuttuneen toistensa kitalakiin kiinni, mutta kerran vuodessa minullekkin iskee tarve julistaa onneamme koko maailmalle. Ilta huipentui yhdessä kiehnäämiseen elokuvan edetessä ruudussa.

Jos on vielä se oma kulta kadoksissa kainalosta niin pitäisi muistaa yksi tärkeä asia ennen mihinkään epätoivon suuntaiseenkaan vaipumista. Rautainen elämänohje, joka myös omassa elämässäni on punaisena lankana; rakasta ensin itseäsi ennen kuin jaat rakkauttasi muille, koska vain niin pystyt rakastamaan vilpittömin mielin, avoimin silmin ja intohimoisin sydämmin toista ihmistä.


Tähän lopetan tämän söpöilyn.




Everything will be okay in the end.
If it's not okay, then it's not the end.
Ed Sheeran

Huomaamatonta paritusta

Ystäväni valmistujaisjuhliin oli yllättäen päätynyt pelkkiä pariskuntia. Sekä minä ja eräs yksinäinen mieshenkilö. Kuten arvata saattaa, jossain vaiheessa iltaa alkoivat ystäväni lievässä humalatilassaan parittamaan minua kaikin mahdollisin keinoin tuolle yksinäiselle mieshenkilölle. Ei siinä mitään, mukava ihminen, mutta silti tyrkytys alkoi ahdistaa. Mielelläni juttelin, ja vietin aikaa juhlissa myös tuon tapauksen kanssa, sentään muistaen itse sen, että alunperin juhliin oli kutsuttu mukanani myös A.
Yöllä kotiinlähtiessäni lähtöäni yritettiin kaikin keinoin estää, koska kuulemma minun olisi pitänyt jäädä nukkumaan yksinäisen mieshenkilön kainaloon.

Vaikka tarkoitus ystäviltäni varmasti olikin "hyvä", tuntui se silti kohtalaisen kurjalta. Kuten aina, kun joku toinen päättää puolestasi kenen kanssa pitäisikään olla, ja kuka on sopiva läheiseksi seuraksi. Onneksi itselläni sentään järki pysyi päässä, joka johtui pitkälti siitäkin, etten osaa kuvitellakkaan ketään "vierasta" fyysisesti lähelleni. Edeltävistä sutinoista on niin luvattoman pitkä aika, etten edes tiedä kuinka enää käyttäytyä sellaisessa tilanteessa, jossa vaikka suutelu olisi ajankohtaista. Varmaankin juoksisin karkuun.

Niin tein nytkin. Nimittäin tulin tyytyväisenä kotiin lämpimässä kesäyössä, ja ihan yksin.
Huono paritettava.

Tuleva vanhapiika?

Hiljaisuudessa on vierähtänyt nopeasti useampikin viikko, vaikka todellisuudessa ei ihan niin hiljaista ole ollutkaan. Tuntuu silti siltä, ettei mistään asiasta tee mieli kirjottaa taikka raportoida noin muutenkaan kenellekkään, riittää että asianomaisten tiedossa on ollut kaikki tapahtumat.

Yhä määrittelemättömästi jatkuva yksineloni on toki tuntunut kurjalta, mutta myöskin uskomattoman vapauttavalta. Tuon vapautuneen fiiliksen myötä tosin tilanne on mennyt siihen suuntaan, että olen jälleen kerran saanut todeta pitäväni miehistä, jotka eivät taatusti pidä minusta. Pelkään myös muuttuneeni todelliseksi roskaromaanin ällöromantiikan ruumiilliseksi ilmentymäksi, vähintäänkin aivotoimintani tasolla. Syytän tilanteesta tietenkin sitä, että fyysisen kosketus, läheisyys ja seksi ovat olleet täysin poissa minun elämästäni harvinaisen kauan, eikä tällä menolla loppua ole näkyvissä. Vähemmästäkin alkaa pää pehmetä..
Toki ympärillä on muuten ihmisiä, niin tuttuja kuin läheisiä, hyviä ystäviäkin, jotka jaksavat piristää ja suunnitella ties mitä yllättäviä käänteitä. Siitä huolimatta se fyysisyys miehen muodossa olisi enemmän kuin kaivattua. Kaikkeen sitä pitääkin tottua..

No, erään käänteen aikana satuin kuitenkin iskemään silmäni erääseen Suomessa toisinaan viihtyvään kiharapäähän. Lähes kahden päivän rohkeudenkeräilyn jälkeen uskaltauduin myös puhumaan kyseiselle herralle, ja juttua riittikin. Vaan kuinka ollakkaan, aamuyön epäonnisina tunteina tilanteen pakosta päädyimme eri suuntiin, löytämättä enää toisiamme. Pienen pieni mahdollisuus näkemiselle tulevaisuudessa on, kuten ehkä yhteydenpidollekin. Jos värvätyt apujoukkoni ovat saaneet viestin onnekkaasti perille. Vaikka kyseessä olikin jokseenkin vilpitön työasiakeskustelu, en silti olisi pannut pahakseni jotain muutakin. Joskus, ei välttämättä samana iltana.

Näin monen päivän jälkeen, viestiä odotellen päädyin lopulta jälleen kerran siihen lopputulokseen, etten taida koskaan miellyttää sellaisia miehiä, jotka minua eniten miellyttävät. Ratkaisuna tyytyä siihen mitä saa? Ei ikinä. Miksi tyytyisin tyytymättömyyteen? Jokainen mies ei minun kohdallani ole mahdollisuus..

No eikö se nyt vieläkään tajua?

Joo, kai se on välillä taas täälläkin heräiltävä... Ajatukset tuntuu vaan kulkevan yhtä ja samaa rataa, että tuntuu turhalta kirjoittaa niistä. Nyt eräs viesti sai minut yllytetyksi tänne asti.

Herra PP josta ei oo kuulunu suunnilleen kuukauteen mitään, palas aiheeseen vielä saman jutun kanssa kun edelliselläkin kerralla. Viimeeks hänellä oli tarjota lahjakorttia hotelliin, en vastannut... Noh nyt hän sitten kysy kuitenkin että kelpaisko hotelliyö. Joo ei, en vastannu... Ihme tyyppi.

Ja niin se pohjoisen reissu. Siinähän se meni, aika mukavasti. Pohjoisen Poika oli juuri sellainen kuin hänen ajattelin ja tiesin kauempaakin olevan. Molemmilla on kuitenkin omat elämänsä ja näin olkoot. Itse huomasin vain ikävöiväni T:tä vähän väliä, niin kivaa kuin minulla siellä olikin. Kyllä, olin kiltisti niinkuin minun toivottiinkin olevan.

Kaikki on aika hyvin just nyt.

Törppö

Seuraavan tekstin voin ihan omistaa tietyntyyppisille miehille, ja etenkin yhdelle erittäin hyvälle esimerkille, joka tekstissä esiintyy.

Ehkä vittumaisin miestyyppi kaikista, on juuri sellainen itseriittoinen, ulkoisilta ominaisuuksitaan ei häävi ja ah niin mukahauska kaikki tunteva, kaikkia mielistelevä tahditon "maaimankansalainen".

Noinkin ihanasta seurasta sain nauttia kaiken muun keskellä viime viikon aikana.
Tämä nimenomainen Törppö luulee jatkuvasti olevansa ylästatuksessa keskustelukumppaniinsa nähden, eikä hänen huuliltaan vahingossakaan tule mitään kohteliaisuuksiin, saati edes neutraaliuteen viittaavaa tekstiä. Hän tietää mielestään aina, kuinka toisen ihmisen elämä menee, millainen toinen ihminen tarkalleenkin on, ja mihin hänestä ei ole. Ilman että hän oikeasti olisi koskaan kuunnellut, mitä hänelle on oikeastaan puhuttu, taikka tietämättä todellisuudessa toisesta ihmisestä yhtään mitään. Aikamoinen meedio, täytyy sanoa. Omien sanojensa mukaan hän tietää. Virheitä hän ei tee koskaan, ja hän kuvittelee myös olevansa aivan suunnattoman vetovoimainen keskinkertaisella olemuksellaan, ja vielä käsittämättömän supliikkimies, puhumattakaan jatkuvasta itsetunnonpönkityskehuskelusta, joka on kaikkea muuta kuin vilpitöntä iloa tai tavallista puhetta.

Ystäväni, jolle aiemmin olin kyseisestä Törpöstä jotakin maininnut, oli muutamassa sekunnissa tämän tavattuaan täysin kypsä lähes mottaamaan kyseistä sovinismiinkin taipuvaista herraa. Ihme kyllä, tuo henkilö on niitä harvoja minun kohdallani, joihin osaan soveltaa zeniläistä tyyneyttä. Olla välittämättä, antaa puheen soljua korvasta sisään ja toisesta ulos, ja muistaa oman arvoni. Toki minunkaan kieleni ei pysy niin tiukasti kurissa, ettenkö sopivan tilanteen satuttua kohdalle antaisi hänelle hänen omaa lääkettään, tosin tarttuen todellisiin asioihin. Niillä kun kyseisen Törpön saa taas hiljenemään jopa seuraaviksi vuosiksi.
Ilkeän tilanteesta tekee se, että satunnaisten työhön liittyvien asioiden takia tuonkin tapauksen kanssa joutuu kommunikoimaan toisinaan. No, se on niitä elämän pieniä itsehillinnänhallintapaikkoja, ja niitä hetkiä jolloin yrittää ajatella jotain ihan muuta.

Touché!

Long time no see

Tavattiin tuossa yksi ilta pitkästä aikaa Hipin kanssa rennon leffaillan merkeissä. Toisaalta olo oli yhtä rento ja hänen seuransa tuttua kuin ennenkin, mutta silti jokin tuntui muuttuneen. En tiedä johtuiko se hänestä, minusta vai meistä yhdessä. Vai kuvittelinko sittenkin?

Alunperin tarkoituksenani oli mennä vain käymään illalla, mutta loppujenlopuksi jäin kuitenkin yöksi. Kenties taannoisten sanojeni takia, tai muuten vain, siltä osalta tunnuimme palanneen ajassa taaksepäin. Minä peittoni alla, hän omansa. Ei täysin eri puolilla sänkyä, mutta sopivan etäisyyden päässä. Enkä nyt sanoisi, että se huonokaan juttu oli.

No, tästä lienee hyvä jatkaa normaalia kaveriutta hänen kanssaan.

Uskomaton mulkku.

Törmäsinpä sitten illanviettoni aikana Herra B:hen, tuohon pahimpaan kohdalleni osuneeseen mulkkuun.Jossain vaiheessa iltaa tämä ihanuus tuli omistajan elkein luokseni, ja toimi aivan kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunutkaan. Kaikki paskanjauhannat, oharit ja muut mukavat olivat hänen mielestään haihtuneet taivaan tuuliin jossakin välissä. Minun mieleni ei sentään ole yhtä vilpillinen, saati sitten anteeksiantavainen.

En ymmärrä kuinka jollain voi olla pokkaa toimia noin kaiken kurjan jälkeen, jota on toiselle tehnyt. Harvoin koen vastaavanlaista kiukkua, kuin eilisiltana. Ilmeisesti tosiaan olen hänen silmissään uskomattoman halpa ja yhdentekevä, vaikka puheillaan muuta onkin yrittänyt väittää. Teot osoittavat silti jotain muuta..
Myös jonkun naikkosen lääpintä nenäni edessä oli aika mielenkiintoisen lapsekas esitys. Lähinnä koin sääliä häntä kohtaan, tosin huvittunutta sellaista.

Jos jotain hyvää asiasta löytyy, niin ainakin sain varmistuksen sille, ettei kannata tuhlata enää missään vaiheessa ajatustakaan hänen suuntaansa. Vaikka tiedänkin, että jos hän yrittäisi, lankeaisin todennäköisimmin helposti. Taidankin viettää loppuillan sparraten itseäni olemaan se itsenäinen vahva nainen, joka uskaltaa vetää rajan tietynlaisten tapausten kohdalle, sietämättä vuodesta toiseen samanlaista on/off -leikkiä.

Illan paras kommentti tuli kuitenkin erään huumorisävytteisen keskustelun lomassa joltakin satunnaiselta mieheltä: "Jumalauta nainen, sähän oot suora, melkeen röyhkee!"

Hattarapilvessä

Jostain kumman syystä en viimepäivinä ole onnistunut täysin missään mitä teen. Väliin unohtelen pikkujuttuja, ajatukset karkailevat ja unohdan mitä olin tekemässä. Eräs kaverini totesikin päässäni taitavan pyöriä vain Halinalleja ja My Little Poneja pomppimassa pilveltä toiselle. Noh, ei nyt ihan noin siirappista... eihän?

Vaikka täytyy myöntää, että olen sortunut pieneen siirappisuuteen tässä viimepäivinä. En oo koskaan oikeen tykännyt ihmisistä, jotka pussailee julkisilla paikoilla, menisivät johonkin... Vaan siellä sitä on sitten oltu. Kävelty söpösti käsi kädessä pitkin kaupunkia ja pussailtu julkisesti. Hyi olkoon.

Hän, T, on kuin jotain mitä olisin kauan odottanut. Yhteiset, mutta kuitenkin molempien silti omat: Harrastukset. Mieltymykset. Huumori. Ajatukset.

Tää hyvä fiilis on jotain ihan uskomatonta. Jokohan myöntäisin avoimesti, että taidan olla aika lääpälläni?

Menneisyyttä kerrakseen

Pienen hiljaiselon jälkeen minäkin taas omaan kirjoitettavia asioita. Jonkinmoisen läjän.
Jostain täytyy aloittaa, joten aloitetaan siis tästä...

Sosiaalista mediaa katsellessani orastavana tapanintanssi-iltana huomasin Ensirakkauden ilmoittavan aikeistaan suunnata samoille tanssipaikoille kuin minäkin ystäväni kanssa. Ensin ajattelin, etten mainitse hänelle mitään samantyyppisistä aikeistani, mutta päädyin kuitenkin jonkinmoiseen chattailyyn hänen kanssaan. Ihme kyllä, keskustelu tapahtui ihan mukavissa merkeissä, päättyen "nähdään" -lauseeseen.

Näkeminen tällä kertaa tapahtuikin seuraavan puolen tunnin sisällä, ja ihan kivoilla fiiliksillä. Kuulumisten leppoisaa vaihtelua, kunnes huomasin, että samaiseen paikkaan ilmestyi jostain myös Iilimato.
Jos nyt suoraan sanotaan, niin varsinaisesti ei houkutellut istua iltaa niin, että takanani on Iilimato, vieressä Ensirakkaus, ja hänen vieressään minun ystäväni, Ensirakkauden ex.
Kuten arvata saattaakin, en kyseisessä paikassa kauaa viihtynyt, kun koti ilmapiirillään houkutteli huomattavasti enemmän. Tuota tilannetta tuskin olisin kestänyt edes kolmen promillen humalassa.

Vaikka Ensirakkaus niin mukavaa taas olikin, taitaa totuus olla toinen. Kun lähetin hänelle viestiä, jossa tiedustelin erästä en-niin-vakavaa -asiaa, en saanut koskaan vastausta. Mitä tuostakin nyt pitäisi päätellä?

Uusi yritys

Olen tehnyt jotain, mitä vannoin, etten enää tekisi. Menin ja tein profiilin uudestaan, sinne samaan treffipalveluun jossa jo kesällä tuhlasin vietin aikaani jonkin verran. En oikein tiedä mikä potkaisi minua lopulta takamukseen ja tein päätöksen asiasta. Ehdin sitä kuitenkin pohtia jonkin aikaa etukäteen..

No, sitä perinteistä. Yhden rivin "Mitä kuuluu?" ja "Saanko hieroa sun varpaita" -viestejä on kyllä näkynyt. Oma asenteeni koko juttuun on ollut tällä kertaa alusta asti erilainen. Päätin heti, etten tuhlaa omaani, enkä muidenkaan aikaa vastaamalla kenellekkään joka on vain "ihan kivan oloinen", tai olen muuten vain epävarma tyypistä.

Kyllä siellä ehkä jotain potentiaalistakin on ollut, en tiedä ;) Palataan siihen myöhemmin, kun tiedän itsekin lisää...

Se siitä sitten.

Herrat X ja Y taitavat molemmat olla aika pitkälti mennyttä elämää kohdallani. Vaikka tilanne ei mennyt kuitenkaan ihan niinkuin olin ajatellut. Siinä missä luulin X:n suuttuneen minulle, kääntyi juttu hieman päälaelleen.

Herra Y ilmoitti katuvansa kaikkea mitä välillämme tapahtui. En oikeastaan saanut edes kunnollista vastausta siihen, miksi näin oli. Luultavasti sillä oli jotain tekemistä jonkin aikaa sitten päättyneen parisuhteen kanssa. Kyllä hän pahoitteli, mutta se siitä sitten. Blokkaaminen sosiaalisesta mediasta tuntui hänestä sopivalta vaihtoehdolta...

Ja minä kun vielä luulin draamailleeni itse liikaa, miettien herra X:n reaktiota. Hänen kanssaan ollaan nimellisesti vielä kavereita, mutta tuskin sen suuremmin enää tekemisissä jatkossa. Suuremmaksi dramaqueeniksi osoittautuikin herra Y.

Tosin, en ehkä kaipaa tuollaisia draamailijoita elämääni kuitenkaan. Taisi itseasiassa olla herra Y, joka kerran totesi; on joskus oltava itsekäs ja hankkiuduttava eroon ihmissuhteista, joista on enemmän haittaa kun hyötyä...

Mitä tästä opin? Siinä missä on parempi pysyä erossa varatuista miehistä, sama koskee myös hiljattain eronneita....

Kolmiodraaman poikanen

Olin viikonloppuna eräissä kaveriporukan pikkujouluissa. Alkoholia, musiikkia, sekä jonkin verran minulle tuntemattomien ihmisten seuraa. Omia tuttujani siellä olivat oikeastaan vain juhlapaikkana toimivan asunnon asukit eli bileiden järjestäjäherrat X ja Y, sekä pari muuta.

Lähtökohtana lienee merkittävää mainita, että olen kerran päätynyt herra X:n kanssa samaan sänkyyn. Sen jälkeen olemme olleet jonkin verran tekemisissä, mutta emme nähneet livenä. Hän on ihan hyvännäköinen, tumma ja parrakas. Melko lyhyt, vain suunnilleen itseni mittainen. Ei ehkä kuitenkaan mitään poikaystävämateriaalia, vaikka mukava onkin.

Herra Y on minulle itseasiassa aika uusi tuttavuus. Hänen kanssaan on mukava jutella, pidän hänen ajatusmaailmastaan. On lohdullista, että hänenlaisiaan miehiä löytyy. Hän uskoo tosirakkauteen ja siihen oikeaan. Hän on vasta jokin aika sitten eronnut pitkästä parisuhteesta eikä usko yhden yön juttuihin.
Hän on suloinen ulkonäöltään, sekä luonteeltaan.

Baarissa ollessamme huomasin jossain vaiheessa siirtyväni Herra X:n vierestä Herra Y:n syliin. Pöydässä oli täyttä, joten syliin istuminen oli ihan normaalia. Huomasin X:n katselevan hieman epäilevänä ja taisi hän jotain sanoakin ihmetellen paikkaani.

Kuten arvata saattaa, päädyin lopulta herra Y:n sänkyyn. Maatessamme aamuyöllä saman peiton alla, hänen vieressään oli turvallista olla. Läheisyys ja seksi tuntuivat hyvältä. En edes tuntenut sen suuremmin katumusta, vaikka tiesin herra X:n toivoneen saavansa minut viereeni. Onneksi hän oli toisaalla yötä, eikä samassa asunnossa jostain syystä.

Aamu ja herääminen venyivät pitkälle iltapäivään. Herra X palaili jossain vaiheessa kotiin, muttei puhunut minulle paljoa. Ajattelin sen olevan ainakin osittain krapulasta johtuvaa hiljaisuutta. Myöhemmin aiheesta kysyessäni, hän totesi minun saavan tehdä mitä haluan. Kuitenkin, hän ei minulle juuri enempää ole sen jälkene puhunut. Noh, kyllä olisin varmasti itsekin loukkaantunut ja pyysin anteeksi. Ehkä vähän överiä kuitenkin, jos välit häneen kylmenevät täysin tämän jälkeen...

Draamaa draamaa... Ristiriita siitä, oliko kivaa herra Y:n seurassa vai pitäisikö kuitenkin tuntea surua herra X:n puolesta.

Periaatteen vuoksi, en kuitenkaan kadu mitään. Jos olisin saanut alunperin päättää, olisin jättänyt yön herra X:n kanssa väliin välttääkseni tämän draaman, vaikka oli sekin kivaa silloin.

Kutsu kauas lämpimään

Kylmää ja pakkasta. Lumisadetta. Suomen talvea, ah ihanaa.

Yhteydenpitoni Latinon kanssa on ollut hieman katkonaista. Aikaero ja välimatka kasvoi hiljattain melkoisen pitkäksi, ehkä siitäkin johtuen. Eräänä päivänä juttelimme kuitenkin, pienen tauon jälkeen.


"Olispa kiva nähdä sua. Voitas vähän pussailla ja harrastaa seksiä", kuuluivat sanat suunnilleen suomennettuina. Että minun pitäisi matkustaa sinne, lähteä hänen luokseen. Kaunis ajatus, mutta käytäntö...

Toisaalta tuokin saa vain oloni tuntemaan jotenkin halvennetuksi. Siinä missä Kultalusikan viimeisimmät teot tekivät sen aika suoraan, tämä vain hieman kiertäen. Että olisin saatavilla vain ja silloin kun se hyvältä tuntuu. Pitkiin aikoihin ei mitään, ja sitten kun olen siinä, voi käyttäytyä miten vain. Tai Latinon tapauksessa, kun olen täällä ja hän siellä, voi puhua miten vain. Ja sitten kun hänestä siltä tuntuu, voi puhua nätisti, vaikkei muuten pitäisikään erikoisemmin yhteyttä.

Se viikko oli mukava, lomaromanssini silloin kaukaisessa menneisyydessä. Mutta vain jos sitä tarkastelee tiiviisti pelkkänä yhtenä viikkona. Pidemmän päälle... ei niinkään kaunista.

Tai ehkä minä vain ajattelen liikaa.

Yllättävä puhelu

Viime yönä podin unettomuutta, ja viestittelin niitä näitä työmatkalla olevan A:n kanssa.
Yhtäkkiä tajusin kesken kirjoittamiseni lyöneeni luurin korvaan B:lle. Ensimmäinen ajatus oli uskomaton häkellys: minkä helvetin takia B soittaa mulle keskellä yötä?
Vaikka vahinkoluurit hänelle vetäsinkin, en edes tajunnut soittaa takaisin kaikelta hämmennykseltäni.
Hetken kuluttua kuitenkin huomasin hänen soittavan uudelleen.

En ihan ollut ajatellut puhelun kestävän miltei kahta tuntia, ja siihen sisältyvän pohdintaa parisuhteesta, avioliitoista, asuinpaikkakunnista, meistä ja minun suhteestani A:han. B:n omien sanojen mukaan hän soitti, koska haluaa tulla seikkailemaan pääkaupunkiin, ja tahtoo minut seurakseen. Kuitenkin ilmi kävi hyvin selkeästi, että mitä hän minusta haluaakaan.. Mutta haluaako hän oikeasti jotain muutakin? Jos toiveisiinsa on uskominen, hän haluaisi minun lähtevän luokseen pidemmäksikin aikaa.
Puheessa vilisi myös mainintoja siitä, että jos päädyttäisiin yhteen..
Mutta onko pointtina hommassa kuitenkin vain se, että B on huomannut jäävänsä yksinäiseksi, ja minä olen sopivan helppo varasuunnitelma? Vai johtuuko kaikki siitä, että molemmat herrat olivat sattumalta kohdanneet? Sitä en vielä voi tietää, mutta siitä aion ottaa selvää.

Toisaalta tilanne on taas kutkuttava, toisaalta taas en tiedä edelleenkään mitä tehdä, saati miten suhtautua.
Tiedän, että A:n ja minun tilanne on kaikesta huolimatta epävarma edelleen, enkä tiedä todellakaan missä mennään. Kysyminen vain pahentaisi asiaa tässä vaiheessa, koska tietäisin sen johtavan riitaan. Tulossa on kuitenkin sellainen tilanne, josta en edes tiedä kuinka selviän. Silti ei tunnu oikealta ratkaisulta ryhtyä B:nkään kanssa mihinkään, sillä poden morkkista.

Jossain takaraivossani uskon edelleen B:n olevan jonkinlainen perfect match minulle luonnostaan, mutta olemmeko A:n kanssa muokkautuneet sopivimmimmaksi toisillemme?

Inhoreaktio

Olen aika pettynyt, tai vähän enemmänkin. Siinä missä hehkutin hetki sitten Kultalusikan ihanuutta, on se kääntynyt vähän toiseen suuntaan.

Muutama päivä sitten olin vapaalla arkena ja pyörimässä kaupungilla. Sain päähänpiston kysyä ko. herraa kanssani lounaalle. Hänelle ei juuri silloin sopinut, joten päätimme mennä pari päivää myöhemmin kun molemmilla olisi vapaata. Ajatus tuntui hyvältä ja pyysinkin häntä ohimennen myös käymään vaikkapa meillä, eihän oltu muutenkaan nähty pitkiin aikoihin kunnolla. Ei itseasiassa useaan kuukauteen.

Tuo kyseinen tapaaminen ei sitten ollut ihan niin kiva. Käytiin kyllä syömässä ja oli ihan mukavaa, mutta muuten hänen seuransa sai minut ahdistumaan. Eikä itseasiassa edes seura, vaan teot. Hän ei osannut pitää näppejään minusta erossa, eikä käyttäytyä asiallisesti. Enpä muuten muista edes, koska joku olisi minua väkisin pussannut. Kerta se on sitten ensimmäinenkin.. Kai hän lopulta tajusi, kun sanoin painokkaasti Ei. Kun ei meistä naisista kuulemma koskaan tiedä, milloin ei on oikeasti ei...

Miten kukaan voi edes kuvitella mitään tuollaista, kun ei olla nähty ikuisuuksiin? Että hän voi vain käydä kimppuuni ja olettaa että haluaisin suurinpiirtein panna hänen kanssaan siltä istumalta...

Itsekäs ja ajattelematon, sitä hän kuitenkin taitaa olla. Kysymys kuuluukin, mikä tarkalleen ottaen tuossa ihmisessä on koskaan minua puoleensa vetänyt? En tosiaan tiedä...

On my own

Istuessani tässä, juoden aamukahvia, pääni lyö melko tyhjää. Olo on rauhaisa. Nukuin yöni aika hyvin, yksin. Pari edellistä yötä tuli vietettyä Hipin kainalossa ja sitä ennen kotiseudulla, joten oman sängyn lämpö tuntui hyvältä monen poissa ollun yön jälkeen.

Hipin vieressä on hyvä nukkua, parempi kuin kenenkään muun vieressä on ehkä koskaan ollut. Vaikea arvioida, kun edellisistä alkaa olla paljon enemmän aikaa. Toisaalta tuntuu, että viimein osaan arvostaa myös sitä oman sängyn ylhäistä yksinäisyyttä. Kaksi tyynyä ihan minulle, eikä peittoa tarvitse jakaa. (Krhm, edellisyönä taisin viedä itse molemmat unikaverini peitoista... kun mikään ei riitä! heh.)

Tieto siitä, etten ole tilivelvollinen kenellekkään, tuntuu tällä hetkellä kivalta. Ehkä se helpottaa, ettei kuitenkaan ole täysin yksin, onhan minulla hänet aina silloin ja tällöin, sopivasti. Voin puhua hänelle kaikesta, muttei se velvoita minua mihinkään. Paljon on yhteistä, mutta niin paljon eroavaisuuksia. Ne epäkohdat eivät haittaa, olemmehan vain hyviä kavereita. Ei se muuta kaverisuhdetta mihinkään, ettei hän usko yksiavioisuuteen, parisuhteeseen se voisi vaikuttaa. Ja vaikuttaisikin.

Jonain päivänä kohtaan Sen Oikean. Kun sen aika tulee, olen valmis. Hän tuskin on kasvissyöjä.

Kohti tuulta ja tuiverrusta, hymy kasvoillani.

Klassiset sanat

"En mä halua seurustella tässä elämäntilanteessa"

Taas. Tää ei oikeesti oo todellista, miks taas tapahtuu näin? Olis ees eka tai toinen kerta, mut alan olla kuullu kyllästymiseen asti noita sanoja... vaikka eihän se Hipin vika oo, että niin on muutkin sanoneet.

Mitä jatkossa tapahtuu, sitä en tarkalleen tiedä. Tein kuitenkin jonkinlaisen päätöksen ajatella tätä asiaa positiivisesti. On hyvä, että hän otti sen puheeksi nyt, eikä paljon myöhemmin. Ehkä vähän aikasemminkin ois voinut, mutta joo.

On myös hyvä, että tää ei ehkä ees tuu kauheesti vaikuttamaan konkreettiseen elämään. Edelleen, viihdyn hänen seurassaan liian hyvin. Kun olen siellä, kaikki on hyvin. Hän saa minut unohtamaan kaiken pahan, mitä ympärillä normaalisti on, kun olen yksin. Kaikki pahat ajatukset ja huono tuuli jää oven ulkopuolelle, kun menen hänen luokseen.

Ja kyllä varmaan tuun jatkossakin viettämään öitä hänen kainalossaan. En oo koskaan osannut kunnolla nukkua miehen vieressä, fyysisesti tosi lähellä. Aina on liian kuuma ja ahistavaa. Vaan ei nyt. Hippi rauhoittaa minua jopa unissani ja nukumme molemmat hyvin kiinni toisissamme. En tosiaan oo valmis luopumaan siitä, ja miks ees pitäis?

Niin, kavereita sitten. Ei siitä varmaan ois mitään tullu kuitenkaan?