Long time no see

Tavattiin tuossa yksi ilta pitkästä aikaa Hipin kanssa rennon leffaillan merkeissä. Toisaalta olo oli yhtä rento ja hänen seuransa tuttua kuin ennenkin, mutta silti jokin tuntui muuttuneen. En tiedä johtuiko se hänestä, minusta vai meistä yhdessä. Vai kuvittelinko sittenkin?

Alunperin tarkoituksenani oli mennä vain käymään illalla, mutta loppujenlopuksi jäin kuitenkin yöksi. Kenties taannoisten sanojeni takia, tai muuten vain, siltä osalta tunnuimme palanneen ajassa taaksepäin. Minä peittoni alla, hän omansa. Ei täysin eri puolilla sänkyä, mutta sopivan etäisyyden päässä. Enkä nyt sanoisi, että se huonokaan juttu oli.

No, tästä lienee hyvä jatkaa normaalia kaveriutta hänen kanssaan.

Selvinnyt suhtautuminen

Tuntuu, kuin hänen lähdöstään olisi ikuisuus. Silti aika on juossut kuin siivillä, tätäkin vuotta on takana jo yli viikko. Pian hän jo palaakin takaisin, joten tein parhaaksi tehdä ajatustyötäni vielä, kun ehtisin. Kun kerroin hänelle mietteistäni, se tuntui hyvinkin loogiselta.

Kiva kun nähdään pian, mutta ehkä meidän kaveruudesta on tietyt edut mennyttä elämää. En ees tienny miks sen halusin sanoa, mutta siltä vaan tuntu.

Olin ehkä jopa vähän jännittyny hänen vastauksestaan, mutta toisaalta sekin oli looginen. Kuulemma vaan hyvä, että olin selvittäny suhtautumistani. Ja sehän se pointti olikin, ettei tulis paha mieli kenellekään. Minulle tärkeämpää on Hipin ystävyys kun mikään fyysinen hauskanpito meidän välillä. Eikä se sitä sano, etteikö vois vaikka joskus siellä silti yöpyä jos siltä tuntuu, mut se jää sit nukkumiseen.

Peaceful easy feeling

En tiedä johtuiko se joulupyhistä ja pienestä katkosta tavalliseen arkeen, mutta mieleni on ollut suhteellisen korkealla viimepäivinä. Se, minkälaista romahdusta päässäni pelkäsin Hipin lähdettyä lomallensa, on ainakin toistaiseksi pysynyt poissa.

Hänestäkin olen kuullut pariin otteeseen, menee kuulemma kivasti. Totesin, että niin kai minullakin. Tällä hetkellä ero ja välimatka hänestä tuntuu jopa aika hyvältä. Tottakai odotan sitä, kun taas tapaamme, mutta erilailla. Toisaalta, itseni tuntien fiilikset ehtivät muuttua monta kertaa jopa lähipäivien aikana...

Osasyy hyvälle tuulelleni on kieltämättä myös tulevan odotuksessa. Tammikuun loppupuolella odottava reissu pohjoisempaan piristää. Olen aina tykännyt siitä, kun on jotain odotettavaa. Pitkään aikaan ei ole oikein mitään sen suurempaa ollut tiedossa, mutta nyt taas on, ja se tuntuu hyvältä. En oikeastaan osaa edes vielä jännittää tuota tulevaa kohtaamista Pohjoisen Pojan kanssa sen suuremmin, vaikka lähempänä sekin varmaan tulee.

Kyllä siinä oma jännityksensä kuitenkin on, kun tapaa tuollaisen ihmisen monen vuoden jälkeen...

Näkemiin, kunnes taas kohdataan

Hyvästelin Hipin tämän vuoden osalta hänen lähdettyä reissuun loppuvuodeksi. Seuraava kohtaaminen on siis luvassa vasta ensi vuoden puolella, joka ajatuksena kieltämättä ahdistaa. Loppujenlopuksi aika tulee menemään varmaankin suhteellisen nopeasti, mutta silti.

Hän on ollut minulle viimeisten viikkojen aikana suuri tuki ja turva. Hän on se, jolle tunnun voivan puhua suurinpiirtein kaikesta, vaikeistakin jutuista. Hän saa oloni paremmaksi ainakin hetkellisesti, vaikka se muutoin olisi matalalla. 


Ja nyt, seuraavien reilun kolmen viikon aikana en välttämättä ole ollenkaan yhteyksissä hänen kanssaan. Ei se maailmaa kaada, toivottavasti. Ero on kuitenkin suuri verrattuna tähänastiseen jokapäiväiseen yhteydenpitoon, ja tapaamiseen parikin kertaa viikossa.


Suunnittelin kuitekin ottavani tämän haasteena, positiivisena sellaisena. Opettelen seisomaan omilla jaloillani vaikeampinakin hetkinä. Olenhan tehnyt parannusta viimeaikoinakin, en enää juokse keskellä yötä ahdistuksen iskiessä hänen kainaloonsa nukkumaan. Kestän jo olla yksin, paremmin kuin kuukausi sitten.

Sanoin hänelle, että kun hän palaa takaisin, tiedän mitä teen. Sanoin ottavani selvää, mitä haluan elämältä. Sanoin hankkivani päämääriä, edes jonkinlaisia. Ei tarvitse suunnitella koko elämää, ei edes seuraavaa vuotta, mutta jotain. Haluan löytää taas polkuni jota kulkea, sen sijaan että rämpisin suossa tietämättä minne mennä.

On my own

Istuessani tässä, juoden aamukahvia, pääni lyö melko tyhjää. Olo on rauhaisa. Nukuin yöni aika hyvin, yksin. Pari edellistä yötä tuli vietettyä Hipin kainalossa ja sitä ennen kotiseudulla, joten oman sängyn lämpö tuntui hyvältä monen poissa ollun yön jälkeen.

Hipin vieressä on hyvä nukkua, parempi kuin kenenkään muun vieressä on ehkä koskaan ollut. Vaikea arvioida, kun edellisistä alkaa olla paljon enemmän aikaa. Toisaalta tuntuu, että viimein osaan arvostaa myös sitä oman sängyn ylhäistä yksinäisyyttä. Kaksi tyynyä ihan minulle, eikä peittoa tarvitse jakaa. (Krhm, edellisyönä taisin viedä itse molemmat unikaverini peitoista... kun mikään ei riitä! heh.)

Tieto siitä, etten ole tilivelvollinen kenellekkään, tuntuu tällä hetkellä kivalta. Ehkä se helpottaa, ettei kuitenkaan ole täysin yksin, onhan minulla hänet aina silloin ja tällöin, sopivasti. Voin puhua hänelle kaikesta, muttei se velvoita minua mihinkään. Paljon on yhteistä, mutta niin paljon eroavaisuuksia. Ne epäkohdat eivät haittaa, olemmehan vain hyviä kavereita. Ei se muuta kaverisuhdetta mihinkään, ettei hän usko yksiavioisuuteen, parisuhteeseen se voisi vaikuttaa. Ja vaikuttaisikin.

Jonain päivänä kohtaan Sen Oikean. Kun sen aika tulee, olen valmis. Hän tuskin on kasvissyöjä.

Kohti tuulta ja tuiverrusta, hymy kasvoillani.

Bonuskorttikaveri

Suhteeni Hipin kanssa on päätynyt tietylle tasolle. Hengailua, leffojen katselua, rentoa juttelua ja seksiä. Läheisyyttä ja rentoa oleskelua ilman sitoumuksia. En olisi vielä joku aika sitten uskonut sanovani tätä, mutta kuulostaa aika kivalta.

Pari päivää olin poissa pääkaupunkiseudulta ja yhteydenpito oli vähissä hänen kanssaan. Tuntui, kuin jokin olisi hullusti, vaikkei sille ollut mitään syytä. En tietääkseni ollut tehnyt mitään. Eilen palattuani kotiin halusin selvittää tämän ja kun hänelle se kävi, suuntasin illalla hänen luokseen.

Katsoimme leffaa ja juttelimme hassuja. Seksiäkin saattoi olla, vähän, ehkä. Nukuin taas kerran äärettömän hyvin hänen vieressään, ihan kiinni. Tietysti unen määrä jäi vähemmälle, kuin mitä olisin kotona yksin nukkunut, mutta eipä tuo haitannut.

Ystävä eduilla, sitä hän minulle on. Yhteisiä juttuja, läheisyyttä, mutta ei sitoumuksia. Kaverihengailua ja sen päälle seksiä, ikään kuin bonuksena. Hyvänä juttuna. Tää tuntuu tosi hyvältä just nyt.

Kuvaviesti

Sain tässä eräänä päivänä melko mielenkiintosen viestin. Herra PP lähetti kuvan seisokistaan... Aha.

En jostain syystä vastannu siihe ekana mitään. Mitä tommoseen nyt ees voi sanoa, ihmetellä vaan. Parin tunnin perästä sieltä tuli viesti, ettenkö tykännyt? Hän kertoi ajatelleensa peppuani ja näin oli tapahtunut... OK. Minua ei välttämättä kiinnosta, eh?

Kaikki tällänen palauttaa vaan mieleen sen ikävän tosiasian, etten oikeestaan kelpaa mihinkään. Tää yhdistettynä keskusteluun Hipin kanssa, kertoo vaan just sen todellisuuden, miten asiat on. En tiiä miten oon tähän päätyny, onko itseaiheutettua vai vaan äärimmäisen paska tuuri? Kuitenkin, totuus tuntuu olevan, että oon joko kiva ihminen tai kiva petikumppani, en koskaan molempia.

Noh, ainakin Hippi todistaa käytöksellään, että oon ehkä ihan mukava ihminen. Kelpaan siis kuitekin muuhunkin kun seksiin, nää kaks puolta kun sais vielä yhdistettyä...

Klassiset sanat

"En mä halua seurustella tässä elämäntilanteessa"

Taas. Tää ei oikeesti oo todellista, miks taas tapahtuu näin? Olis ees eka tai toinen kerta, mut alan olla kuullu kyllästymiseen asti noita sanoja... vaikka eihän se Hipin vika oo, että niin on muutkin sanoneet.

Mitä jatkossa tapahtuu, sitä en tarkalleen tiedä. Tein kuitenkin jonkinlaisen päätöksen ajatella tätä asiaa positiivisesti. On hyvä, että hän otti sen puheeksi nyt, eikä paljon myöhemmin. Ehkä vähän aikasemminkin ois voinut, mutta joo.

On myös hyvä, että tää ei ehkä ees tuu kauheesti vaikuttamaan konkreettiseen elämään. Edelleen, viihdyn hänen seurassaan liian hyvin. Kun olen siellä, kaikki on hyvin. Hän saa minut unohtamaan kaiken pahan, mitä ympärillä normaalisti on, kun olen yksin. Kaikki pahat ajatukset ja huono tuuli jää oven ulkopuolelle, kun menen hänen luokseen.

Ja kyllä varmaan tuun jatkossakin viettämään öitä hänen kainalossaan. En oo koskaan osannut kunnolla nukkua miehen vieressä, fyysisesti tosi lähellä. Aina on liian kuuma ja ahistavaa. Vaan ei nyt. Hippi rauhoittaa minua jopa unissani ja nukumme molemmat hyvin kiinni toisissamme. En tosiaan oo valmis luopumaan siitä, ja miks ees pitäis?

Niin, kavereita sitten. Ei siitä varmaan ois mitään tullu kuitenkaan?

Leffatapaaminen

Tulipahan käytyä leffassa Samanlaisen kanssa. Ihan vaan kaveripohjalta. Kohtaaminen lähes neljän kuukauden jälkeen oli vähemmän outo, kuin olin ajatellut. Vaikka olemmekin jutelleet internetin välityksellä, minua hieman jännitti tavata hänet. Matkalla kohti tapaamispaikkaa ehdin miettiä pariin kertaan, onko tässä sittenkään mitään järkeä. Mielessä myös kävi, että tämä olisikin jokin hänen lopullinen, suloinen kosto-operaatio ja hän vain jättäisi ilmaantumatta. No okei, ei hän ole ollenkaan kostaja-tyyppiä.

Ennen elokuvaa kävimme haukkaamassa hieman jotain syötävää. Tuntui rennolta kävellä kadulla ja jutella tavallisia juttuja. Jälkikäteen mietittynä pääasiallinen keskustelunaiheemme taisivat olla molempien nykyiset ja muutamat entisetkin jutut. Minä puhuin Hipistä, hän jostain tytöstä. Tuntuu, kuin se olisi ollut jonkinlaista todistelua oman elämän sujumisesta nyt juuri hyvin, vaikka meillä kävikin miten kävi.
Sensijaan meistä ja siitä mitä kesällä kävi, ei juurikaan puhuttu. Sivulauseessa ehkä ohimennen saatoin mainita jotain sellaista, mistä tuskin kukaan ulkopuolinen olisi edes voinut arvata sen liittyvän mihinkään yhteiseen.

Leffa oli jees, ja seurakin. Kaikesta huolimatta kovassa leffateatterin penkissä istuessani ehdin pariinkin otteeseen ajatella, miten paljon mukavampaa olisi Hipin seurassa. Leffa olisi toki voinut olla sama, mutta kaikki muu erilaista. Pehmeä sänky ja seurana hän. Hiljaisuuden sijaan leffan kesken olisikin sopivaa puhua jotain, jos olisimme koti-oloissa. Pimeys ei olisi yhtä vallitsevaa.

Tosiasiassa minulle oli melko sama olinko yksin vai Samanlaisen seurassa. Hän istui viereisellä penkillä, mutta se tuntui merkityksettömältä. Hän ei tosiaan kiinnosta minua, kuin satunnaisena kaverina ja olen siitä varsin tyytyväinen.

Hippi kyseli kovasti perääni, mihin aikaan leffa päättyy ja kenen kanssa olen.. hän kun asuu lähistöllä. Ehkä hänkin vähän ikävöi, onhan tässä jo pari päivää mennytkin tapaamatta.

Here we go again...

Niinhän se taas menee, ettei ikinä pitäisi vannoa mitään. Kavereita vaan, joojoo.

Se tunne kun hänen seurassaan on hyvä olla. Se tunne kun huolet ja murheet painuvat taka-alalle. Se tunne kun jännitys kutittelee vatsanpohjaa, etkä vielä oikeastaan tiedä onko missään mitään järkeä. Se tunne kun hän rutistaa sinut lähelleen, hengittää syvään tuoksuasi ja suutelee niskaasi kevyesti. Se tunne kun et halua mennä nukkumaan, muttet myöskään nousta sängystä hänen jäädessä sinne nukkumaan. Se tunne kun haluaisit vain jutella kaikesta maan ja taivaan välillä, kyllästymättä ikinä.

Se tunne kun kaikki tuntuu olevan hyvin.

Voi Hippi minkä teit.

Pelkkiä frendejä, todellaki!

Hahaa, todistettu on; Mies ja nainen voi ihan helposti olla pelkästään kavereita. Minä nimittäin vietin tuossa lähemmäs vuorokauden Hipin seurassa. Katottiin leffaa, juotiin pari ja nukuttiin yhdessä. Todellakin paino sanalle nukkuminen, sillä mitään muuta ei tapahtunut, vaikka nukuimmekin aika lähekkäin. Niin epätodennäköiseltä kuin se kuulostaakin, niin silti tapahtui. Ja miksei joskus toistekin voisi :)

Hän vielä jälkikäteen sanoi, että olipa kivaa kun kävin. Samat sanat, eikä mitään huonoa olotilaa mistään, mitä ehkä kuitenkin saatoin hieman pelätä etukäteen, että jos jotain olisi tapahtunut. Vaan ei tapahtunut!

Voittajafiilis.

Hellyyttä ja hyväilyä

Joo eipä oo näkyny hetkeen. On vaan sellanen olo, että tahtois olla hiljaa jonkun kainalossa, siliteltävänä. Tuntea olevansa jotain, edes hetken verran tärkeä. Ehkä juuri siks Hipin avoin ehdotus hieman houkuttaakin. Valitin sille tuossa, että olis niin kiva nukkua jonkun vieressä, ja se sanokin että sinne saa mennä joskus jos siltä tuntuu.

Joooo, mut... Ehkei sittenkään. Jos vain voisin luottaa, että mitään muuta ei tapahdu, ei edes yrityksiä. Hippi on tosi kiva, mutta tosiaan vaan kaverina. Hänen ajatuksistaan en sittenkään voi olla varma, vaikka hän sanoikin myös, että "nukkumaseura kelpaa yleensä aina". Toisaalta pelkään myös itseäni, koska kyllähän se seksikin tietty kelpais... en vaan haluis pilata tätä kaveruutta, minkään turhan takia. En oikeen usko, että mitenkään haluisin mitään vakavaa hänen kanssaan koskaan.

Toisaalta tekis mieli myös vaan juoda ittensä hirveeseen humalaan mukavaks ja mennä panee jonku randomin kaa. Kuulostaa helpommalta ja todennäkösemmältä, kun mikään kaukainenkaan ajatus siitä, että oisin muka jotenkin merkityksellinen. Kenellekkään. Koskaan.

Päivä Hipin kanssa

Eilinen vapaapäivä venyi aika pitkäksi, ennenkuin lopulta pääsin kotiin. Suuntasin kaupungille jo ennen puoltapäivää ja kotona olin vasta reilusti yli puolenyön jälkeen. Vähän oli väsynyttä tänään, mutta kivaakin eilen. Oli sen arvoista siis kyllä.

Päiväni kulki siis aika pitkälti Hipin seurassa. Hän auttoi minua parissa jutussa ja sen jälkeen olin menossa kotiin. Sitten hän kuitenkin pyysi minua mukaansa kavereidensa kanssa peli-iltaan. Kävimme syömässä ja sen jälkeen porukalla viettämään iltaa. Oli aika mukavaa.

Tällä hetkellä oon siis aika turvallisin mielin hänen kaverinsa. Paino tuolle viimeiselle sanalle. Oli kyllä oikeesti tosi kivaa, mutta ei missään määrin romanttista. Vaikka meillä onkin paljon yhteistä, on ihan liikaa eroavaisuuksia. Kaikesta päätellen myös hän sen tietää, koska ei vaikuta enää siltä ettäkö hän nyt suuremmin olisi minusta kiinnostunut. Aika helpottavaa.

Kerrankin oon oikeesti kyllä tosi tyytyväinen siihen, että oon jonkun kanssa vaan kaveri eikä mitään sen enempää. Ja kenties ihan hyväkin kaveri :)

Muutama hymy

Pohjoisen poika on piristänyt päiviäni viimeaikoina. Parina päivänä olemme vaihtaneet muutamia lauseita. Hän vain saa mieleni pirteäksi. Eilen päivän positiivisin asia oli häneltä saamani tekstiviesti. Hän vain halusi kertoa nähneensä unta minusta... eroottisen laatuista sellaista. Kyllähän se tuo hyvän mielen, edes joku ajattelee minusta jotain sellaista.

Eräs toinen, jonka mielen aiheista en edelleenkään ota selvää, on Hippi. Tänään törmäsimme ohimennen ja hän antoi minulle pussillisen lakuja. Se oli todennäköisesti vain satunnainen ja merkityksetön asia, mutta pistää silti miettimään. Vaikka olenkin tuntenut hänet jo parisen kuukautta, en tavallaan edelleenkään oikeasti tunne häntä. Mukava hän kyllä on, mutta vain kaverina. Toivon, että ajatuksensa minusta hänellä ovat vain samansuuntaiset. Tuon ajatusmallin ja oletusten perusteella hänkin sai minut hymyilemään.

Ja kyllähän satunnaiset joskus vastaantulevat komistukset hieman hymyilyttävät. Kaipaisin ehkä hieman pysyvämpää hymyilyolotilaa silti...

Kaukana erityisestä

Hippi hämmentää. En oikeen tiiä mitä ajatella. Toisaalta pelottaa se, mikä on päällimmäisenä mielessä. Että se olis ihastunut minuun. Ei oo ollenkaan hyvä juttu, jos asia on näin..

Toisaalta hänessä on vaan edelleen kun kaks eri persoonaa. Toisina päivinä se kehuu minun hiuksiani ja lähettelee jotain rakkauspätkiä jostain lukemistaan kirjoista, mutta sitten menee päiviä, ettei edes jutella. Todella hämmentävää. Kerrankin tilanne, josta en edes halua ottaa selvää sen suuremmin, koska se on itelleni kuitenkin puhtaasti kaveri, ihan hyvä sellanen jopa, ottaen huomioon kauanko ollaan edes tunnettu. Toivon tosiaan, että se tunne on molemminpuolinen, eikä mitään muuta...

Toinen kakspiippunen tarina on Latino. Kyllä hän edelleen pyörii mielessä, mutta ei hirveen paljoa kuitenkaan. Ehkä se on auttanu, että oon huomannu elämässä olevan paljon muutakin. Ja että täälläkin on ihan kivaa. Mutta eipä hänestä paljoa kuule. Joskus pari sanaa facebookissa, siinähän se sit olikin.

Ainut mikä ehkä risoo jossain määrin, on se tajuaminen miten vähän hänelle sittenkin merkitsin. Ajattelin olevani jotenkin ees vähän spesiaali, mutta eihän se niin menny. Eihän se ikinä mee...

Vaan eipä toisaalta jaksa kiinnostaa enää hirveesti, eikä tapana oo katua niitä menneitäkään. Siellä se historia on ja pysyy.

Epähippimäisyyttä havaittavissa

Vihdoin ja viimein se tapahtui. Tapasin Hipin ihan oikeesti, lopultakin. Se itse jopa ehdotti tätä kertaa ja mietinki jo, että nyt jos se peruu niin antaa olla. En edelleenkään oo ihan varma mielipiteestäni siitä ihmisestä. Jotenki tässä näiden viikkojen jälkeen en oo edelleenkään saanut kunnolla selvää, että mikä se sit on miehiään. Sain taas myös uusia näkökulmia häneen ihmisenä. Mut joo, ehkä se on vaan kaveri, tai en oikeen tiiä.

Okei, meillä oli ihan kivaa. Käytiin hakemassa ruokaa yhestä paikasta ja kivuttiin tähtitorninmäelle syömään. Kiva arki-iltapäivä/alkuilta sujui ihan mukavissa merkeissä. Meillä riitti juttua ihan sopivissa määrin, enkä tuntenu itteäni ihan niin erilaiseks häneen verrattuna kun oon aikasemmin miettiny. Toisaalta sit taas toiset piirteet hänessä korostui entistä enemmän livenä, verrattuna keskusteluun netin välityksellä. Välillä myös tunsin itteni hyvinkin tietämättömäksi monissa jutuissa, mut väkisinhän se niin on jos toinen tietää jostain jutusta oikeestikkin paljon enemmän.

Loppupeleissä yhdessä vietetty aika oli ihan mukava,. Halattiin siinä sitten kun erottiin, että "Oli hauska tutustua ja nähdään taas", mutta en oo ihan varma siitä vielä, koska toi on niin perinteinen. Aina sanotaan et oli kivaa ja nähdään, mut todellisuus on monta kertaa niin toisenlainen. Toisaalta, koko tää tilanne, tää tapa tutustua johonkin, on niin uus, ettei voi tietää.

Samaa vanhaa

Olen hämmentynyt, vaihteeksi. Hippi pyysi minua kanssaan syömään eilen, ohimennen. En heti vastannut innoissani "joojoojoo", joten hän perui ja sanoikin menevänsä toisen kaverin kanssa. Olin lähinnä, että miksei, kun hänen pyyntönsä oli yhtä ohimennen kysytty... No, joskus toiste sitten varmaan. Kyllä minä hänet tavata haluaisin, mutta.. Nojoo, en tiedä. Olen tavallaan odottanut, että hän kysyisi tapaamista, vaikka mielessä on myös käynyt kysyminen. Voi olla, että joku päivä kysynkin itse. Hän on muutenkin niin kovin kummallinen. Vieläkin sama meno, että toisina päivinä häntä ymmärrän ja heti seuraavana hetkenä taas en ollenkaan.

Huoh, Latino. Ikävöin. Tiedän, että hänkin ikävöi minua. Tilanne vaan on niin kovin järjetön. Useiden tuhansien kilometrien välimatka ei houkuta, eikä muutenkaan helpota yhteydenpitoa, että saisi edes selville missä mennään, tai mennäänkö...?

Pitkän hiljaiselon jälkeen nettitreffipalvelussakin tapahtuu taas jotain. Muutamia typeriä parin viestin vaihtoja, jotka päätyivät siihen, etten ollut heti lisäämässä kaveriksi/kertomassa kokonimeä, tai tapaamassa. Ei vaan houkuta lähteä tapaamaan jotain tyyppiä, mistä en tiedä mitään, en edes ulkonäköä...

Yksi hieman mielenkiintoinen tapaus sieltä sentään on tullut esiin. Olemme vaihtaneet vain muutaman viestin, mutta ne ovatkin olleet kilometrimittaluokkaa. Tästä tilanteesta tällaisena pidän. Hän ei sentään ole vielä edes yrittänyt ehdottaa mitään tapaamista tai sen suurempaa, vaan on kertonut itsestään ja kysellyt minusta ihan vaan sen viestittelyominaisuuden kautta.

Kaikin puolin olotilani on hieman outo. En tunne itseäni aina, enkä tiedä mitä ajatella. Tavallaan kaikki on hyvin, mutta toisaalta mikään ei ole. Kummastuttaa.

Tyhjää

Pari hassua huomaamista ja oonkin taas ainut yksinäinen maailmassa.

Juttelin tossa Kultalusikan kanssa pitkästä aikaa kunnolla. Silläkin on nykysin joku nainen. Ei siinä, ihan iloinen hänen puolestaan olen kyllä, mutta... No, ei häntä pitänyt parisuhde kiinnostaa ja nyt onkin joku nainen ollut kuvioissa jo pari viikkoa.

Samaan aikaan tämä tuo sekä lohtua, että ahdistaa. Ajatus siitä, että parisuhteettomuuttakin kannattavan ihmisen mieli kääntyy parisuhteelliseksi oikean kohdalla, tuntuu tavallaan kivalta. Mutta sitten, kun ajattelen omalle kohdalleni osuneita vääriä miehiä kaikkineen epä-parisuhteellisin ajatuksin, voin vain todeta olleeni itse se väärä. Mahtaakohan näiden kaikkien väärien jälkeen vielä joskus löytyä Se oikea? Tai jos ei juuri sitä oikeaa, niin kenties ainakin vähemmän väärä...

Toinen melko yllättävä parisuhdeilmoitus hyppäsi silmiini eräänkin sosiaalisen median seinältä. Muutaman kerran tapaamani Mukautuja (joka oli kaukana oikeasta minulle) näyttää löytäneensä elämänsä naisen, ainakin hehkutuksen perusteella. Itse välttelisin tuota hehkutusta vielä tässä vaiheessa, aikajakso tuntemiselle kun taitaa olla maksimissaan tuo sama kuin Kultalusikalla, joka sentään vaikutti olevan hieman varuillaan edelleen.

Entäpä oma tilanteeni sitten? Olen kyllä jutellut Hipin kanssa jonkun verran reissusta palaamisenkin jälkeen, mutta edelleen hän on vain... kummallinen. Outo. Hetkittäin mielenkiintoisia keskusteluja, hetkittäin jotain ihan kummallista. En todellakaan ota hänestä selvää, ehkäpä livetapaaminen helpottaisi...

Ja sitten tämä Latino... Niin paljon ajatuksia. Erilaisia, ristiriitaisia. Olen hämmentynyt.

"No kukas toi nyt sit on?"

Muutamia päiviä sitten päädyin juttelemaan netissä aivan randomin ihmisen kanssa. Tai oikeastaan hän päätyi juttelemaan minulle, luultuaan minua joksikin kaverikseen. Hämmentävä tapa tutustua uuteen ihmiseen, sattumalta vain. Tietämättä toisesta mitään, ikää, sukupuolta tai ulkonäköä.

Näiden päivien jälkeen minulla on jonkinlainen kuva (kirjaimellisestikin) hänestä. Mies, minua pari vuotta vanhempi, Helsingistä. Parisuhdestatus ei ole tullut puheeksi, mutta minulla on vahva epäilys sinkkuudesta.

Jotain samaa, jotain niin erilaista. Hipin elämänarvot eroavat monessa kohtaa itsestäni, mutta vaikuttaa hän kivalta, mielenkiintoiselta. Sitä en tiedä, kasvaako tästä mitään suurempaa. En edes tiedä, tapaanko häntä ollenkaan, mutta ainakin hän juuri nyt vaikuttaa minusta kiinnostavalta. Jutut kulkevat ihan omia polkujaan, ei niitä tavallisia.