Törpön paluu

Seuraava episodi on varmaan Törpön kosto?

No, törmäsinpä kuitenkin taas sattumalta Törppöön. Aiemmalla kerralla ystävänikin kuuli, kuinka kyseinen herrasmies vähätteli, tiesi kaiken, ja oli aivan uskomattoman fiksu ja filmaattinen. Aina kuten aiemminkin.

Tällä kertaa kaikki oli kuitenkin toisin. Samaisen ystäväni seurassa olin jälleen kerran, mutta nyt Törppö katsoi asiakseen käyttäytyä omistajan elkein. On aivan uskomattoman raivostuttavaa, kun joku iljetys päättää käydä silittelemään kättä ja koskettamaan jollain eleellä jatkuvasti keskustelun lomassa. Kun keskusteluun lisää vielä jatkuvan "Rakas" -sanan käytön, on oksennusreaktio minun kohdallani taattu. Teennäistä, liian lähentelevää ja muutenkin erittäin vilpillistä. Tällä kertaa Törpön omien sanojensa mukaan hän ei ole koskaan sanonut mitään vähättelevää minusta, eikä koskaan ole yrittänytkään puhua mitään minua latistavaa. Jepjep.. Saatoinpa vastineeksi mainita hänen puheidensa olevan ihan silkkaa sitä itseään, ainakin enimmäkseen. Vaatii taituruutta poimia sen kaiken joukosta ne muutamat olennaiset sanat. Harvemmin tosin onnistun siinä.

Ilmeisesti Törpön fiilikset menivät tehokkaasti, sillä myöhemmin hänen ainoat sanansa olivat jäykähköt "heihei, S".

Ei harmita. Paitsi se, että seuraava törmääminen lienee taas samaa paskanjauhantaa ja ällölähentelyä. Omaisipa hänkin pidemmän muistin.

"Voi kun mä just aattelin sua, ja mietin et mitä sulle kuuluu, ja oispa kiva kun oisit täällä"

"Sä oot mun aurinko"

Julkisessa kulkuneuvossa matkattuani eräs herraseurue otti asiakseen ylenpalttisen liehittelyn.
Mitä kaikkea ehdinkään viidessä minuutissa olla? No, tässä listaa:

"Miten kaikki kauneus voi olla samassa paikassa?"
"Siis kattokaa nyt tota, sä oot mun aurinko"
"Kyllä mä tunnistan naisen jossa on potentiaalia" (niin mihin???)
"Oot sä illalla vapaa?"
"Missä mä oon ollu, kun en oo nähny sua?"
"Kato nyt noita silmiä!"

Listaa voisi jatkaa vieläkin pidemmälle, mutta aihealue pysyi valitettavan samana, ja naurunremakkani kuului epäilemättä peräpenkkiin asti. Täytyy myöntää, että yritystä etenkin eräällä noista herroista oli vähintäänkin koko adjektiivivarastonsa verran. Harmi vaan, ettei huomattava humalatila lisännyt vakuuttavuutta.

Satunnainen hömppä voi toisinaan piristää harmaitakin sadepäiviä. Kiitos siis mehevistä nauruista noille satunnaisille kulkijoille.

Vanha suola, taas kerran.

Olen joskus aiemminkin kirjoitellut täällä ärsyttävästä entisestä heilastani, joka omalla kiukuttelullaan aiheutti aikaa sitten välirikon. Vuosia sen jälkeen yritettiin olla kavereita, mutta taas tuo samainen tuittupää aloitti sen, mihin vuosia sitten oli lopettanut. Ja joku vielä kehtaa väittää, että naiset eivät osaa päättää, ja kiukuttelevat lapsellisesti..

Jälleen kerran jätin tuittupään omaan arvoonsa, sillä ei hän minua edes kaverina niin paljoa kiinnosta, että jaksaisin provosoitua hänen tempauksistaan. Olin kuitenkin väärässä tuon ihanan ajatuksen suhteen, ettei minun hänestä tarvitsisi kuulla mitään. Muutama päivä sitten puhelimeeni ilmeistyi tekstiviesti häneltä.
Kuvottava "mä tahon takas sut" -tyyppinen itkuvirsi, jonka pointti ei tosiaan hänet tuntien ole vain vanhojen aikojen muistelu hyvässä hengessä. Hetken jo mielessä kävi vastauksen kirjoittaminen "anna olla" -muodossa, mutta järki sentään voitti pian, ja viesti sai kadota puhelimesta yhtä pian kuin tulikin. Ehkä vastaamattomuus oli riittävä vinkki tällä kertaa, kun lisäosaa viestiin ei onneksi ole tullut. Ai v****, eikö noi pahimmat ääliöt vois vaan kadota?? Tai ainakin kadottaa mun puhelinnumeron.

Herkku!

Olen alkanut jotenkin kummasti viihtymään ruokakaupassa entistäkin useammin.
Syynä siihen on ihan käsittämättömän komea mies, ja vielä osastolla, jolla muutenkin vietän kaupassa eniten aikaa. Pitkän tiirailun jälkeen uskaltauduin myös sanomaan kyseiselle herralle, että hänen takiaan on harvinaisen kiva tehdä ostoksia.. Vastaukseksi sain hymyn, ja vielä perääni hän huusi kivan viikonlopun toivotukset. Olis tää viikonloppu tosin voinut olla kivempi, jos oisin kaupasta napannut sen komistuksenkin mukaan.. vaikka iltapalaks. Unileluks. Aamupalaks?

Nyt painiskelen kauhuajatusten kanssa, että kehtaanko enää edes tuohon kauppaan mennä asioimaan, vaikka tuskinpa tuo tilanne maata kaatoi.. ehkä saisin jonkunlaisen hymyn (toivottavasti en vaivaantunutta) jatkossakin? Jos mulla olis nyt sukat, ne pyöris jaloissa pelkästä ajatuksesta. Kevätsutinaa?

(toisaalta, kai se herra A siellä jossain vielä on..)

Ota nyt tuostakin tolkkua?

Aiemmin kerroin käyneeni "melkein-treffeillä".
Ajattelin, ettei kyseisestä miehestä enää kuuluisi mitään, mutta yllättäen viikko takaperin häneltä tulikin viesti, jossa hän toivoi näkevänsä minut uudestaan, ja tunteen olevan molemminpuoleinen. Ongelma ei kuitenkaan ollut siinä, vaan uskomattoman "laiskassa" toiminnassa. Viesteihin vastaaminen on uskomattoman hidasta, eikä tapaamisajankohdasta ole kokonaiseen viikkoon tullut mitään selvyyttä, vaikka itse olen yrittänyt ehdottaa satunnaisia ajankohtia.

On vain vähän epäselvää, kiinnostanko ollenkaan, jos vastaaminen on niin uskomattoman vaivalloista puuhaa, puhumattakaan ajankohdan sopimisesta. Miksiköhän sitä näkemistä piti sitten edes ehdottaa?

Joten hanskat tiskiin tämänkin osalta.. kunnes taas hänestä jotain kuuluu. Joskus.

P.S. mikä siinä on, että miehet näyttävät viehättyvän erityisen paljon ikänsä valehtelusta? Sitten, kun totuus käy ilmi, alkaa kauhea itku ja poru asiasta. Nainenhan on julma, kun sanoo ettei arvosta valehtelua, eikä sitä, ettei kykene olemaan rehdisti oma itsensä, vaan huijaa heti alussa.. Voi ***** sanon minä.

Ostan sut drinkillä, part. 2

Baarissa selvinpäin jonottaessani baaritiskille vedenhakuun, näin silmäkulmastani viereen ilmestyneen erään epämiellyttävän muiston menneisyydestä. Epämiellyttävän siksi, että hän katsoi asiakseen huudella törkeyksiä, ynnä muuta tarpeetonta vittuilua muutamia vuosia takaperin. Hetken kuluttua tämä ääliö kysyy minulta, mitä haluaisin juoda? Ilmeeni varmaan oli näkemisen arvoinen, koska siinä hetkessä se tuntui tökeröimmältä mahdolliselta lähestymiseltä, jonka tuollaiselta ihmiseltä voi saada. (sitä lähestymistä en noin muutenkaan olisi kaivannut) Suurella varmuudella hän myös tunnisti minut, joten en ymmärrä kuinka jollain on pokkaa toimia noin. No, vastasin kuitenkin rehellisesti, etten ole muuta kuin hakemassa vettä. Hetken kuluttua vesilasi ilmestyi hänen toimestaan eteeni.

Vaikkei varmaan tarkoitus (toivottavasti) ollutkaan antaa vaikutelmaa siitä, että menneen saa poistettua tarjoamalla juoman, siltä se silti tuntui. Halvalta. Jos haluaa jotain pahoitella, on rehti keskustelu huomattavasti parempi vaihtoehto. Kaikin puolin.

Take-away -nainen.

Toissapäivänä erehdyin iltasella istumaan bussipysäkillä, luonnollisesti odottelemassa bussia. Silmäkulmastani näin, että joku toinenkin odottaja ilmaantui paikalle. Hetken kuluttua hän kysyi minulta englanniksi, meneekö bussi mihin suuntaan. Ulkomaalainen, nappisilmäinen, miellyttävän näköinen nuori mies. Muutaman sanan vaihdettuamme, hän pyysi minua seuraksi kahville. Jostain hetkellisestä mielenhäiriöstä päädyin lähtemäänkin.

Kahvilla juttelimme toki kaikenlaista, ja vaikka olikin mukavaa, en silti kykene luottamaan vilpittömiin tutustumisajatuksiin kenenkään osalta.. ehkä se on se perisuomalainen epäilevä jurous kaikkea erilaista kohtaan. Tai lähinnä omakohtainen suurpettymys vastakkaista sukupuolta kohtaan, jonka vuoksi jokainen ystävällisen sanan sanoja tuntuu jotenkin vilpilliseltä, vaikka sen ajatuksen itsekin tietää tyhmäksi.

Mikä ihme siinä on, että päädyn aina liikennevälineissä jonkun iskuyritykseksi? Tuntuu jo enemmänkin säännöltä, kuin poikkeukselta..