Hiljaisuus ei vaadi sanoja sitä selittämään

Toiset ihmiset ovat hiljaa, koska eivät uskalla avata sisäistä oveaan ja anna sieltä tulevan valon loistaa. Toiset hakevat hiljaisuudesta lohtua, kun elämän meluisuus käy liian painavaksi korvissa. Hiljaisuus on kevyttä, hiljaisuus on painostavaa. Hiljaisuus sisältää sanomia, jotka jäävät helposti tulkitsematta.

Tulkisematonta hiljaisuutta sain osakseni eräänä iltana. Istuimme iltaa muutaman lasillisen äärellä yhdessä E:n ja muutaman hänen ystävänsä kanssa. Tuossa seurueessa oli eräs, kutsutaan häntä TB:ksi, joka läsnäolollaan sai minut myöhemmin sulamaan. Koko illan olin huomannut, että hänen levoton katseensa oli vaeltanut useasti pääntietäni kohti. Olin ajatellut hänen olevan hiukan liian humalassa sekä ajattelematon. Istuin sentään E:n vieressä.

Tyhjien lasien kerääntyessä pöydälle, ajattelin että olisi parasta alkaa suunnata kohti kotia. Tuntui kuin TB olisi aavistanut ajatukseni, koska sitä seuraava hetki oli hekumallinen. Tunsin kuinka ylitseni hyökyi aallon lailla tunne, joka oli sekoitus halua ja intohimoa. Tunne oli niin voimakas, että tunsin sulavani sisältäpäin. Katsahdin kohti TB:tä ja tuota katsetta joka porautui syvälle silmiini, en pysty unohtamaan. Tuo viiltävän kuuma katse pudotti minut hetkeksi pois omalta trapetsiltani, mutta se riitti. Tuon pienen hetken takia jatkoin putoamistani kiihtyvällä vauhdilla. Juuri ennenkuin rysähdin sisäisen sirkustelttani lattialle, E kysyin lähtisimmekö jo kotiin. Vapisevin sormin laitoin takin päälleni ja syöksyin raikkaaseen ulkoilmaan.

Pääni selkeni sekunneissa, enkä tarkoita humalaa. Tuo hekumallinen tunteiden aalto oli jotain, mitä en saisi kehoni muistista koskaan pois.

Kotiovelle asti pohdin hiljaa itsekseni mikä tämä outo jälkitunne minussa oli?




I still think of you even though I promise I wouldn't
Anonymous

Mennyttä naista

Kuluneen hiljaisuuden aikana olen ehtinyt kiinnostua erään kaupan ihanasta, ei ollenkaan minun tyyppisestäni miehestä haaveilupohjalta ja kevyen flirttailun kannalta, sekä vastaanottaa sukulaisilta kyselyjä siitä, onko serkku tosiaan herkumpi. Ensimmäinen tapaus unohtui pian, ja toiseen vastaus on ei. Ilmeisesti jopa serkusten välisestä ystävyydestä saadaan ties mitä draamaa elämäänsä kyllästyneiden tätien ja setien peruspäiväjärjestykseen.

Vaikka tuon ihmeellisempää ei olekaan hetkeen tapahtunut, lasken kai B:n säännölliset yhteydenotot miestapahtumiksi. Hän kun edelleenkin haluaisi minut kyläilemään luokseen. A:ta taas en työ- ja lomasyistä ole taaskaan nähnyt muutamaan hetkeen. Yhteyttä kyllä pidämme, ja kiintymys näkyy, mutta silti tuntuu jotenkin...laimealta.

Kaikki laimeus elämästä hävisi toissailtana hyvinkin äkkiä, kun tapasin erään aiemmin mainitsemani superkuuman tapauksen. Hän pyysi minua jäämään jatkoille hyvin kauaksi kotoa, ja lupasikin järjestää minut seuraavana päivänä pois sieltä. Ilta koostui enimmäkseen luvattoman kuumista katseista, kuumasta tanssista, kuumista sanoista... Sellainen sutinatunne, jollaista en ole kokenut aikoihin. Kosketus lähetti sähköiskuja ympäri kehoa, ja jokainen katse tuntui suorastaan rikolliselta. Sanoja vaihdellessamme kävi myös ilmi, että olemme todella molemmat kiinnostuneita toisistamme. Siinä määrin, että hän vihdoin sanoi haluavansa tulla luokseni, koska haluaa oppia tuntemaan minut. Olen siis enimmäkseen sulaa vahaa tuon tapauksen katseen alla. Saisinpa toissayön takaisin.. tai lisää samankaltaisia, mutta vielä kahdenkeskeisempiä.

Sähköistä ihastusta ilmassa. Hänen huulensa, sormensa ja silmänsä saavat minut sekaisin, eikä ilmeisesti minun vaikutukseni häntä kohtaan ole yhtään pienempi. Saa nähdä, onko tämä kaikki vain hetken hulluutta, vai voiko tästä oikeasti tullakin jotain. Tilannetta kun ei edelleenkään helpota se, että hän on A:n tuttu menneisyydestä. Oli miten oli, minua viedään nyt ja lujaa..

"Sä oot ihan liian hyvää ollakses totta. Meillä on se kipinä."

Valintoja, valintoja

En muistanut, miltä tuntuu katsoa toista silmiin ja meinata sulaa siihen paikkaan. En muistanut sitäkään, miltä tuntuu himoita jotakuta niin paljon, että pienikin kosketus tuntuu lähettävän sähköiskuja, ja sumentavan lähimuistin unenomaiseksi haaveiluhetkeksi. Kun joku nostaa sormella leukaasi katsoakseen sinua silmiin, antaa huomaamattomia suudelmia toisten silmien alla otsalle, poskelle, kaulalle.. Pitää syleilyssään, siirtää suudelmia sormilla huuliltaan minulle, ja saa minut sekoamaan ihan muutamilla sanoilla ja eleillä auttamattomasti. Kun tekisi mieli vain unohtaa kaikki ympärilläoleva, hypätä syliin ja vaipua jonnekin täysin muualle.. Kuten vaikka hetkeen, jolloin saisin vihdoin suudelman suulle.
Julmaa tilanteesta teki kuitenkin useampikin asia. Liian monta silmäparia ympärillä, mahdottomuus yhteiseen aikaan, ja kuitenkin epävarmuus kaikesta. Kielletyn hedelmän tunne siitä, että kyse kuitenkin on A:n tuttavasta. On epävarmaa, näenkö häntä pitkään aikaan kuitenkaan, ja ottaako hän edes yhteyttä minuun. Nyt kun pallo olisi hänellä..
Varmuudella tiedän, etten enää itse halua nähdä kaikkea vaivaa jonkin ihmisen eteen, ja todennäköisesti turhaan, jos en saa toiselta jonkinlaista rohkaisua ja vastakaikua selkeästi. Hämmentävä tilanne, taas kerran.

Pakkaa tässä vaiheessa sekoittaa myös se, että houkuttelevan työtarjouksen myötä saatan olla piakkoinkin muuttamassa ulkomaille, eikä asia mitä ilmeisemmin A:n mieltä lämmittänyt, ja samalla tulevan muutoksen myötä voisin ihanan päänsekoittajanikin unohtaa.

Elämä, mene välillä loisteliaasti, ilman äärimmäisiä valintakysymyksiä ja niiden pohdintoja..

Tuleva vanhapiika?

Hiljaisuudessa on vierähtänyt nopeasti useampikin viikko, vaikka todellisuudessa ei ihan niin hiljaista ole ollutkaan. Tuntuu silti siltä, ettei mistään asiasta tee mieli kirjottaa taikka raportoida noin muutenkaan kenellekkään, riittää että asianomaisten tiedossa on ollut kaikki tapahtumat.

Yhä määrittelemättömästi jatkuva yksineloni on toki tuntunut kurjalta, mutta myöskin uskomattoman vapauttavalta. Tuon vapautuneen fiiliksen myötä tosin tilanne on mennyt siihen suuntaan, että olen jälleen kerran saanut todeta pitäväni miehistä, jotka eivät taatusti pidä minusta. Pelkään myös muuttuneeni todelliseksi roskaromaanin ällöromantiikan ruumiilliseksi ilmentymäksi, vähintäänkin aivotoimintani tasolla. Syytän tilanteesta tietenkin sitä, että fyysisen kosketus, läheisyys ja seksi ovat olleet täysin poissa minun elämästäni harvinaisen kauan, eikä tällä menolla loppua ole näkyvissä. Vähemmästäkin alkaa pää pehmetä..
Toki ympärillä on muuten ihmisiä, niin tuttuja kuin läheisiä, hyviä ystäviäkin, jotka jaksavat piristää ja suunnitella ties mitä yllättäviä käänteitä. Siitä huolimatta se fyysisyys miehen muodossa olisi enemmän kuin kaivattua. Kaikkeen sitä pitääkin tottua..

No, erään käänteen aikana satuin kuitenkin iskemään silmäni erääseen Suomessa toisinaan viihtyvään kiharapäähän. Lähes kahden päivän rohkeudenkeräilyn jälkeen uskaltauduin myös puhumaan kyseiselle herralle, ja juttua riittikin. Vaan kuinka ollakkaan, aamuyön epäonnisina tunteina tilanteen pakosta päädyimme eri suuntiin, löytämättä enää toisiamme. Pienen pieni mahdollisuus näkemiselle tulevaisuudessa on, kuten ehkä yhteydenpidollekin. Jos värvätyt apujoukkoni ovat saaneet viestin onnekkaasti perille. Vaikka kyseessä olikin jokseenkin vilpitön työasiakeskustelu, en silti olisi pannut pahakseni jotain muutakin. Joskus, ei välttämättä samana iltana.

Näin monen päivän jälkeen, viestiä odotellen päädyin lopulta jälleen kerran siihen lopputulokseen, etten taida koskaan miellyttää sellaisia miehiä, jotka minua eniten miellyttävät. Ratkaisuna tyytyä siihen mitä saa? Ei ikinä. Miksi tyytyisin tyytymättömyyteen? Jokainen mies ei minun kohdallani ole mahdollisuus..

Purr

Otsikko tiivistää kaiken olennaisen viimepäivien olotilasta.

Kuljeskelua keskustassa sateesta huolimatta. Istuskelua kahvilla. Tekstiviestejä. Ujostelua. Leffateatteri ja poppareita. Hymyilyä. Tutustumista. Hyvää mieltä. Tapaamista uudelleen.

Aika lailla tuli tiivistettyä ajatusmaailmani viimepäiviltä. Ehkä jo hieman sitä ennen, mutta viimeistään kun tapasimme viimein hänen kanssaan kasvotusten. Kiharainen ruskea tukka, herrasmies, sopivan pitkä, jollain tapaa suloinen. Hänen myötään se typerä, ainahymyilevä ja hyväntuulinen olo on taas täällä. Mikään negatiivinenkaan ei tunnu kovin pahalta, kun hän on ajatuksissani.

Purrnau.

Ainiin.. Aika sitkeä tapaus se PP.. laittoi muutama päivä sitten viestiä, että olisi joku yhteinen hotelliyö tarjolla.. taisin jättää vastaamatta. Oli vaihdettu muutama viesti tässä välissäkin jossain vaiheessa, mutta aika turhaa ja merkityksetöntä tuo on, jääkööt menneisyyteen...

Here we go again...

Niinhän se taas menee, ettei ikinä pitäisi vannoa mitään. Kavereita vaan, joojoo.

Se tunne kun hänen seurassaan on hyvä olla. Se tunne kun huolet ja murheet painuvat taka-alalle. Se tunne kun jännitys kutittelee vatsanpohjaa, etkä vielä oikeastaan tiedä onko missään mitään järkeä. Se tunne kun hän rutistaa sinut lähelleen, hengittää syvään tuoksuasi ja suutelee niskaasi kevyesti. Se tunne kun et halua mennä nukkumaan, muttet myöskään nousta sängystä hänen jäädessä sinne nukkumaan. Se tunne kun haluaisit vain jutella kaikesta maan ja taivaan välillä, kyllästymättä ikinä.

Se tunne kun kaikki tuntuu olevan hyvin.

Voi Hippi minkä teit.

Onnenetsijä

Aloin hetki sitten vahvasti epäillä olevani säälittävä onnenetsijä, joka on ehkäpä vain rakastunut ajatukseen rakkaudesta. Tai ehkä lähinnä ajatukseen onnesta. Seuraava teksti sisältää tuhottomat määrät jossittelua.

Voinko koskaan tehdä mitään pelkäämättä, että jään jostain paitsi? Pelkään pelkääväni tehdä valintoja, lähinnä siis miesten suhteen, koska metsästän kuitenkin itselleni onnea niin kuumeisesti. Mielessä pyörii väkisinkin useiden "väärien valintojen" nimilista. Vaikken tästä pohdinnasta, tai tuosta ajatuksesta mitään hyödykään, ajattelen silti. Sattuminen ajatuksena ei houkuttele, ja siksi mietinkin jokaista miesvalintaani hieman liikaakin. Olisi kannattanut tämäkin ajatteluenergia käyttää muutamaa vuotta sitten..

Entä jos olisinkin vuosi sitten hypännyt Draamakuninkaan mukaan? Olisiko se ollut unelmieni täyttymys? Vai perustuuko Draamakuninkaankin viehätys, ja yhteinen kemiamme vain siihen, että ne yhteiset hetket olivat niin satunnaisia? (Kunnes siis kaava menee taas samoin, eli hän eroaa, ja palaa monkumaan minua itselleen..)

Ajatus "varalla olemisesta" tuntuu kamalalta, vaikka pidänhän itsekin tavallaan joitakin miehiä varasijalla. Tosin vain ajatuksen tasolla. Sanat varasijasta taas kuulostavat ihan kauniilta: "Sä tiedät, että sä oot aina mulle erityinen, ja oon aina ihastunu suhun."

Neiti X ja kolmen kopla

Jossain välissä minulle ilmestyi kolme miesongelmaa. Ihan yllättäen.
Kaikkien nimet alkavat samalla kirjaimella, ja ovat hyvinkin samanikäisiä keskenään. Kaksi heistä tuntee toisensa, mikä tekee tilanteesta paljon haastavamman.

Herra A tapaus on tietysti tämänhetkinen suhteeni, jonka kanssa olen myös lähdössä ulkomaille jonkin ajan sisällä, ja asiat ovat periaatteessa hyvin. Voi vain olla, ettei suhde koskaan etene oikeasti mihinkään, koska en kelpaa hänelle siihen. Asiaa häiritsee suurikokoinen tunnetilani häntä kohtaan, ja hänen "no kyllä mä susta välitän" -tunnetila, joka ei sen ihmeellisemmäksi taida koskaan muuttua. Minun harmikseni.

Herra B on tuo aiemmin kirjoittamani superihastukseni jo muutaman vuoden takaa. En voi olla ajattelematta, miltä yhdessäolo tuntuisikaan nyt, kun siihen vihdoinkin olisi mahdollisuus. Ihminen, jonka seurassa on uskomattoman hyvä olla, ja joka saa minut sekaisin vieläkin. Onnesta. Tapaamista täytyy vain odottaa vielä jonkin aikaa.. saa nähdä kuinka kärsivällisyyteni kestää. Potentiaalinen unelmieni mies. Ainoastaan asuinpaikka keskellä-ei-mitään ei miellytä, muuten olen ihan vietävissä. Miltä tuntuu, kun useiden vuosien päiväunet käyvät toteen?

Herra C on kaikkea sitä, mitä olen aina halunnut. Ensivaikutelman perusteella. Emme kuitenkaan ole tavanneet koskaan, ja sitä saakin useamman kuukauden vielä odotella. Hänellä olisi kaikkea sitä, mitä tarvitsisin ja mistä olen haaveillut. Hän voisi omana itsenään toteuttaa aivan kaiken, ja on luvannut pitää minua kuin kukkaa kämmenellä, sekä ilmaissut tahtovansa minusta mielellään vaimonkin. Todellisuudesta en sitten taas voi tietää vielä mitään, ja se tästä jännää tekeekin.

Kaiken JÄRJEN mukaan valintani olisi selkeästi Herra C. Siis järjen. Hän olisi varmaan se kanarianmatka.
Ominaisuuksien ja tämän ihanan tunnetilan perusteella taas ehdottomasti Herra B. Hän olisi matka Pariisiin.
Mutta silti Neiti X:n ja omakustanteisen pullakahvimatkan Simpeleen Teboilille voisi helposti voittaa Herra A, ihan pelkällä rakkaudentunnustuksella. Joka voisi tapahtua esimerkiksi roskia viedessä. Muilta tahdon enemmän.

Lohdutan myös itseäni sillä, että ei minun tässä vaiheessa tarvitse stressata. Kaikki tapahtuu ajallaan, jos tapahtuu. Kerrankin voin sanoa meneväni ihan fiiliksen mukaan. Ainoa stressi on miettiä, mitä elämältäni haluan: ei-mikään, kotiäiti vai edustuskotiäiti?
Jos voisin, valitsisin uran.

Täydellinen syysyö

Tällä kertaa istun parvekkeella kuuntelemassa sateen ropinaa. Olen kietoutunut vilttiin nojatuoliin, ja vieressä on kynttilöitä sekä höyryävä teemuki. On alkuyö.

Ihaninta tilanteesta tekee kuitenkin vatsanpohjassa oleva kutina, ja hymy joka seikkailee naamalla.
Kaikki johtuu yhdestä ainoasta yhteydenotosta ihmiseltä, johon olen ollut en-niin-salaisesti ihastunut kauan aikaa. Olihan meillä toki joskus jotain, mutta nyt tilanne on täysin muuttunut..
En tiedä, onko suunta hyvä vai huono, enkä vielä edes tarkemmin halua kirjoittaa asiasta. Pakko vaan saada tätä vatsaperhoslaumaa purettua jotenkin, etten kimpoile seinästä toiseen intopinkeänä, ja menetä järkeäni.

Hengitän siis syvään, ja yritän keskittyä olennaiseen. Olennainen ilmeisesti vaan sattuu olemaan tämä vallitseva tunnetila, ja ajatus siitä, että pääsisin löyhästä suhdehirsipuuriippumisesta eroon. Ei kuulosta kovinkaan järkevältä minun mielestäni. Toinen puoli minusta on sydämenkuvia silmissä, ja toinen yrittää läpsiä poskelle ja muistuttaa järjestä, moraalista ja velvollisuuksista. Joita toinen löyhähirsisuhteeni osapuoli ei ainakaan omaa. Saanko siis olla yhtä paha? Mitä teen?

Hengitän syvään ja nukun vähän välissä.