Mies minun arjessani, ei todellakaan sieltä helpoimmasta päästä, on jotenkin roikkunut arkenani mukana. Seurustelu tuskin on oikea sana edelleenkään, mutta ihan yhtä väärä kuin kaikki muutkin määritelmät. Ehkä olemme vain hyvä tiimi tiettyihin asioihin, mutta intohimosta tai muusta ei ole kyllä tietoakaan. Läheiset ystävät varmaankin on kaikistan korrektein tapa ilmaista suhteen laatua.
Minun mieleni harhailee miesten suhteen milloin missäkin, ja tällä hetkellä ei oikeastaan kenessäkään. Olen loputtoman kyllästynyt siihen, ettei ystävyyttä taikka edes kaveruutta ole olemassakaan, ellei ole mahdollisuutta päästä panemaan. Ymmärrettävästi oma kiinnostukseni ei ole kovinkaan huippuluokkaista näitä tapauksia kohtaan.
Ehkä olen omituinen nykyään, koska pidän keskustelutaitoa ja älyä entistä suuremmassa arvossa.
Jopa Nössykästä paljastui ei niin kaunis puoli hänen ilmoittaessaan, ettei hän tahdo jutella, jos hänellä ei ole mahdollisuutta mihinkään muuhun kanssani. Toisaalta yritän ymmärtää hänen puoltaan, jos seurauksena juttelusta on pakkomielteinen ihastus. Tiedä häntä..
Kahdessa vuodessa uskon myös miesmakuni kokeneen jonkinlaista muutosta. Enää en lankeaisi aiemmin listaamiini miehiin, enkä tiedä "lankeanko" varsinaisesti kehenkään muuhunkaan. Uskon kyllä siihen, että ajan myötä minunkin kohdalleni osuu sellainen mies, joka herättää minut tästä horroksestani eloon jälleen. Sellainen, joka tuntuu oikealta.
Lähes kaksi vuotta sitten kirjoitin myös omituisesta kohtaamisesta Lasipalatsin kulmalla, kun silloisen bileterassin ohi kävellessäni iltahämyssä huomasin jo kaukaa tummatukkaisen miehen nojaavan punaviinilasin kanssa kaiteeseen. Katseemme kohtasivat, hän eleillään pyysi minua luokseen, mutta koska pelkäsin näyttäväni kauhealta (kiitos iltalenkin..ei baarikuosi), jätin menemättä samaiselle terassille. Sitä olen tainnut katua siitä lähtien. Saattaisin olla ikionnellinen, jos vain saisin tietää kuka tuo mies olikaan.
Edelliset virkkeet tekevät myös kätevän aasinsillan siihen, että kaipaan suunnattomasti katseita. Tiettyä jännitystä ja flirttiä, jota toivon vilpittömästi kesän tuovan tullessaan.
P.S. oi teitä todellisia milffejä, minkä katseryöpyn (ja milffihuutelun) minun ja kummipoikani ulkoilu aiheuttikaan.. Onko yksinäistennäköisten huolitelluiden äitien flirtinsaantisaldo tosiaan niin huikeaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti