Eilen erehdyin sanomaan, että uskon B:n ilmestyvän elämääni vonkaamaan huomiota välittömästi, kun rakkauselämä ei kukoistakaan, ja humalatila osuu kohdalle. Muutamaa tuntia myöhemmin sain huomata hänen lähestyneen minua viestitse. Mikä helvetti siinä on, että lausuessasi ajatuksesi julki, ne muuttuvat pelottavan konkreettisiksi? Tajusin myös hänen lähestymisensä tietyn kaavan mukaiseksi, jonka voin jo kalenterinkin perusteella aavistaa. Tiedänpä varoa seuraavaa potentiaalista hetkeä, esimerkiksi sulkemalla suuni.
NK:takin näin, ja huomasin hänen ilahtuneen näkemisestäni. Emme kuitenkaan katseiden lisäksi vaihtaneet mitään muuta. Luulinkin, ettemme enää edes näe, ja petyin hieman ajatuksesta. Muutamia hetkiä myöhemmin tunsin kuitenkin käsien ilmestyvän silmieni peitoksi, ja hetkeä myöhemmin olinkin jo hänen sylissään. Viaton tuttavien tapaaminen, mutta silti niin täynnä sekalaisia tunnetiloja. Turvallisuus ja ihana läheisyys päälimmäisinä mielessä. Ja tietenkin olen imarreltu siitä, että hän tuli etsimään minut, ja osoitti sen harvinaisen selkeästi.
"Musta on ihana kun sä oot siinä"
Ai niin, A:n kanssa menee edelleen loistavasti. Erilaisella hellyydellä ja läheisyydellä kuin koskaan aiemmin.
Alitajunnassa pyörii pahat aavistukset pahoista teoista ja niiden hyvityksistä, mutta onneksi järki pitää pintansa. Mitä tahansa ajattelenkin, niin en sano sitä ääneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti