Kaikesta huolimatta olen jälleen kerran päätynyt yrittämään uudelleen A:n kanssa. Tällä kertaa taistellen yhdessä ongelmia vastaan, mikä meidän kohdallamme on äärimmäisen outoa. Toistaiseksi kaikki ainakin sujuu suorastaan loistavasti, ja on sujunut jo muutaman viikon. Normaalia parisuhdearkea ruuanlaittoineen ja yhteisine tekemisineen. Uskoa tulevaan minulla ei silti taida lukuisien mahalaskujen jälkeen olla, sillä vähintäänkin alitajuisesti odotan taas sitä kivuliasta putoamista. Tosin nykyään tiedän yhden uuden asian tilanteesta. Minä olen osa perhettä.
Lukuunottamatta miespuoleisia ystäviä, en myöskään ole ollut kenenkään perinteisen tyrkyn kanssa tekemisissä.Yleensä kaipaan elämääni pientä harmitonta sutinaa, mutta tällä kertaa ilmeisesti olosuhteiden pakosta olen selviytynyt vähäisillä vierotusoireilla. Ainoa, joka mieltäni innostaa yhtään, on vanha tuttu Draamakuningas, ja hänkin silti harmittomalla tasolla. Ystävänä, mutta silti romanttisen kaipuun kohteena. Onneksi mukana on myös järki. Näköjään kurjimmat yllätykset elämässä palauttavat minua ruotuun lähes tarpeettoman tiukasti. Mutta ehkä vielä joskus...muttei nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti