Uutukainen blues soi soittimessani levittäen ilmoille nautinnollisen viivytteleviä pianosointuja saaden minut toivomaan, että istuisin 20-luvun kielletyssä salakapakassa päälläni illan upein puku ja ympärilläni liuta miehiä liehakoimassa, suutelemassa kämmenselkiäni ja maksamassa minulle vain parasta shampanjaa.
Päiväunia, oih päiväunia vain. E:llä ja minulla on mennyt kerrassaan loistavasti viimeiset hetket enkä halua valehdella sanomalla toisin. Silti, voi silti kaipaan taas jotain pientä kutkutusta ja kihinää sisälleni. Näiden ja bluesin siivittämänä ryhdyin pohtimaan mistä pidän noissa kaikkien tuntemissa ja täällä blogissakin pääaiheena olevissa kaksilahkeisissa?
Pidän kun mies, iästä riippumatta, katsoo minua suoraan silmiin kävellessään ohi. Tämä vaatii hyvää itsetuntoa etenkin näiltä suomalaisilta, juroilta möröiltä ja siksi se onkin niin huumauttavaa, kun saa kunnon katsekontaktin hyvin pukeutuneeseen, hieman vanhempaan herrasmieheen.
Pidän kun mies, jota kauan on jo kahvilla istuessaan tai kaupassa käydessään tuijottanut niin, että miesparan niskaan olisi muodostunut jo reikä, vihdoin tuntee tuon polttavan katseen, kääntyy ja hymyilee.
Pidän kun saan miehien päitä kääntymään. Tämä lähinnä tämänpäiväisen takia, kun käydessäni pikaisella kauppareissulla hyvinkin kaukana glamourista vain shortsit ja toppi päälläni ja hiukset vieläkin märkinä suihkun jälkeen eräs herrashenkilö käveli kaupan ovella vastaan ja kasvoilta pystyi lukemaan yhtä sun toista.
Every creature needs it's rest
Hugh Grant
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti