perjantai 24. toukokuuta 2013

Herra B:n paluu

Eilen se sitten tapahtui todella, vaikka luulinkin salaisten toiveitteni olevan turhaa.
Tapasin ohimennen B:n lähes puolen vuoden tauon jälkeen, enkä kovinkaan suuria odottanut. Yhden katseen perusteella olin jo lähes varma, että edeltävästä tapaamisesta jokin oli muuttunut. Hetkeä myöhemmin selvisi, että osa vanhaa tunnetilaa oli tosiaankin eksynyt takaisin.. B vierelläni tuntui tutulta, kihelmöittävältä ja hyvältä. Sutinafiilis! Toisaalta mielessäni pyöri yhä edeltävät kurjat teot, joita hän osakseni soi.

Läheisissä merkeissä tapahtunut läpänheitto kuitenkin kohtasi loppunsa, ja ajattelinkin tilanteen olevan sillä selvä. Myöhemmin yöllä sain kuitenkin viestin, joita tuli sitten vähän useampiakin...
Jos ei muuta, niin ainakin kerrankin nukahdin hymyillen niin, että poskilihakset kramppasivat.

B kutsui minut luokseen jälleen kerran, ja oli nyt täysin varma siitä, että haluaa minut todella sinne. Tekemään uusia muistoja, joita on sitten kiva muistella vanhana kiikkustuolissa..


Parempi suhtautua varauksella..toiveikkaasti. Sattumalta kun pidän kuitenkin hänestä aika paljon..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti