keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Muutosten yöt

Kuluneet yöt ovat olleet jokseenkin unettomia kaiken väsymyksenkin keskellä. Koska A:n kanssa ei mene hyvin, valtaa ahdistus mielen. Jolleivät asiat pian muutu niinkutsutun parisuhteen tiimoilta, on ainakin kotini kokenut mittavan muutoksen minun huseeratessa pensseli kädessä ympäri huushollia. Neljän tunnin yöunienkin jälkeen on hyvä aloittaa aamu kukonlaulun aikaan tekemällä jotain konkreettista. Voisinpa maalata pääni sisältönikin hetkellisesti uudestaan.. siinä maalauksessa olisin ehdottomasti kylmempi ja vahvempi. Määrätietoisempi. En tällainen puolikovettunut muovailuvahapallo, josta kukin saa pienellä vaivalla kivasti ne omat sormenjälkensä esille, vaikkei se täysin taivukkaan edes niiden lämpimien käsien alle.

Sen vähäisen nukkuma-aikani olen käyttänyt mitä kummallisimpiin uneksumisiin. Päälimmäisenä mieleeni on kuitenkin iskostunut ah, niin ihana uni! Yllättäen näin unta miehestä. Mutta mistä miehestä?

No siitä unelmien Metsäkedosta tietenkin! Itse uni nyt ei sinänsä ollut häävi, vaan ennemminkin huvittava. Unenomaisesti kun paikassa ja tapahtumissa ei ollut päätä eikä häntää. Ympärilläni vilisi entisiä miessäätöjäni, ja jostain syystä olin keskellä baaria vetämässä hillityt perseet kyseisen päiväunimateriaalin kanssa.

Lause joka myös sattuneesta syystä on pyörinyt mielessäni edeltävät päivät, on Pariterapian "Mä vedän hillityt perseet, raahaan jonkun mun hyttiin". Vaikka en toiminnaltani yleensä ole koskaan sellainen, alkaa sekin kuulostamaan mielessäni vaihtoehdolta. Läimäskää nyt joku muhun jotain järkeä..

P.S. B on taas kadonnut (yllättäen). Draamakuningas taas muisti viestillä, joka oli tuttuun tapaan torjuvaa yksinpuhelua. Ne viestit pitäisi jokaisen joskus kokea, hämmentävä tyyli, vielä näin vuosienkin "tottumisen" jälkeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti