Pitkän hiljaisuuden jälkeen minäkin taas kirjoittelen.
Hiljaisuusaikaan on mahtunut kyllä miehistä huomiota satunnaisilta yksilöiltä, niin työssä kuin huvissakin.
Ei mitään vakavaa, ei mitenkään erityistä, mutta sellaista peruspiristävää harmitonta flirttiä. Juuri sellaista, jonka takia jaksaa hymyillä.
Viikonlopun fiilikset olivat korkeat, sillä huomiota sateli tavallistakin enemmän koko loppuviikon. Johtuen ihan työkuvioista. Vaikken kovinkaan vakavasti kaikkia sanoja katseineen ottanutkaan, olin silti epäilemättä Helsingin murheellisin ja lamaantunein laahustaja arkeen palattuani. Harvoin maanantaipäivä tuntuu niin kamalalta kuin tänään, kun oma olotila oli totaalisen kaikkensa antanut, väsynyt ja tyhjyydessä kelluva. Ihmisvilinästä, huomiosta ja ihmiskontakteista tiputus kotiin, tyhjyyteen ja lepoon tuntuikin uskomattoman kauhealle, vaikka ajattelin ensin olevani tyytyväinen jalkojen ansaitusta levosta, kuten pienestä rauhoittumisesta muutenkin.
Kun kauppareissullani luulin, ettei mikään voi hetkauttaa juuri sillä hetkellä mihinkään suuntaan (koska tunsin kerrankin maastoutuvani seinään..), tapahtui hallitsematon kyynelvierähdys oikeasta silmästäni. Kassajonossa edelläni oli nuorehko isä lapsensa kanssa. Lapsen juttuja oli toki huvittava kuunnella, mutta tuohon äkilliseen liikutukseen syynä oli kyseisen isukin ääni.
Hän kun kuulosti aivan samalta kuin B.
Hetken nopean itsenikokoamistuokion jälkeen tulin pikaiseen lopputulokseen siitä, ettei tuo pikaliikutus tainnut oikeasti johtua mistään muusta kuin väsymyksestä, välimatkasta omaan mieheen ja ihan tuosta yleisestä arkeen palaamisesta. En siis aio sortua laittamaan viestiä B:lle. Pysyn kovana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti