Kuten aiemmin olen maininnut, mielestäni Tomi Metsäketo on ihana (enkä taida olla ainoa, eräskin ystäväni taitaa olla täysin samaa mieltä, saattaa sillä äänelläkin olla jotain tekemistä asian kanssa..). No, asiaan en sen enempää ole kuitenkaan tuhlannut ajatuksiani. Jotenkin mystisesti olen kuitenkin alkanut kuulla K:lta, kuinka tämän kaverit ovat törmäilleet kyseiseen henkilöön ties missä, ja useempiakin kertoja. Ihminen, jota kukaan ei tunne, mutta jostain se pompsahtaa puheisiin ja tilanteisiin kuitenkin. Ja ne puheet päätyvät sitten minun korviini K:n kiusoittelevien puheiden kautta.
Mitä, eikö tuo satumainen tuuri voisi osua jo minunkin kohdalleni? Ihan vaikka vain siksi, että voisin todeta omin silmin, onko se oikeasti ihana (tarkoittaen ulkoisia ominaisuuksia, muustahan en voisi tietää). Ja nähdä vaikka sitten niitä päiväunia. Ihan viattomasti. Niin paljoa pokkaa ei minullakaan ole, että kehtaisin ketään lähteä erityisemmin iskemään, tai löpisemään muutakaan satunnaista liirumlaarumia, ellei se jotenkin erityisesti tilanteeseen soveltuisi. Olen enemmän silmäpeli-ihmisiä, ja vanhanaikaista mies-tekee-aloitteen -naiskantaa. Ehkä siksi, etten ole kovinkaan vahva ottamaan torjuntoja vastaan. Enää. Kuten en kykene myöskään minkäänlaiseen "fanitustoimintaan" kenenkään kohdalla, jos en tuurilla johonkuhun törmää, niin sitten en kai törmää ollenkaan... Tyydyn siis huokailuun kotisohvalla, kuten lähes aina kun näen jotain syystä tai toisesta saavuttamatonta.
Jollain kierolla tavalla viehätyn aina noista prinssi uljaan näköisistä tapauksista, jotka voisivat hyvin ilmestyä siinä syksyisessä metsässä ratsulla eteeni. Kuinka naiivi prinsessa sitä välillä saattaakaan ajatuksissaan olla? Tuohan meni nyt jo ihan päiväunimateriaalin puolelle.. Kaikkea sitä tuleekin ylhäisessä yksinäisyydessä öisen kynttilänvalon ja punaviinilasin seurassa kirjoiteltua, sekä ajateltua.
Onnetar,
heitä sitä taikapölyäsi tähänkin suuntaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti