Moni kakku päältä kaunis

Viikko merenrannalla purjeveneiden lipuessa näkökentän läpi. Metsän huumaava tuoksu sateen jälkeen. Auringonsäteet, jotka siivilöityvät kesän viimeisten tuuheiden lehvästöjen läpi kasvoille.

Voisin romantisoida edellistä viikkoani vielä lisää, jonka vietin rakkaan harrastukseni parissa, mutta jätetään se sikseen. 

Asioita, joita haluaisin jakaa olisi taas monta, mutta ainakin yksi ylitse muiden täytyy tänne paljastaa. Vietin siis viikon purjeveneiden ja niiden miehistöjen keskellä. Miehistöt yleensä koostuivat sanalla sanoen miehistä, jotka aluksi mielessäni kuvittelin vaalea hiuksisiksi, ruskettuneiksi ja helmenvalkoisen hymyn omaaviksi. Täysin väärässä en ollut, mutta kyseiseen miestyyppiin sopii vanha sanonta "Moni kakku päältä kaunis, sisältä silkkaa silkkoa".
Sain kokea, että tuohon miestyyppiin ei vetoa mikään muu kuin täydellinen rusketus, vaaleat hiukset letillä ja taito ohjata venettä. Minun mahdollisuuteni edes keskustella ihmismäiseen tapaan olivat siis hyvin olemattomat ja loppujen lopuksi en enää edes viitsinyt yrittää olla ystävällinen.

Viimeinen naula arkkuun tuli, kun istuin keskellä aavaa merta jollassa, jota en ollut koskaan eläessäni aiemmin ohjannut saati sitten edes tiennyt miten ja katsellessani näiden ah-muka-niin-ihanien-purjehtijoiden kaahavan moottoroidulla kumiveneellä pois räkäisen naurun kaikuessa korvissani. 

Lopulta rantaan päästyäni kävelin leuka pystyssä kyseisten kaksilahkeisten ohi, katsahdin kylmänviileästi heitä ja toivotin, että kotimatkalla heidän paattinsa uppoaisi pohjaan.




Take the mask of when you speak to me
Anonymous