Kesälomailuni jossakin täällä kuumuuden ja pusikon keskellä alkaa lähentyä loppuaan. Arki ei oikeastaan osaa harmittaa, vaan tuntuu ajatuksena ihan mukavaltakin. Etenkin kun mielessäni päällimmäisenä on eräät tummat silmät, ja niiden tuoma syyllisyydentunne kotioloja odottaessa.
Istuin pahaa-aavistamattomana portailla, kun kesänviettopaikkani ohitse kulkevalla hiekkatiellä kulki vanha auto. Katselin kiinnostuneena autoa, kun huomasin vienon hymyn ja tummien silmien tuijottavan minua takaisin. Hetkessä kiinnostuinkin kumman paljon tuon auton liikkeistä..
Kuluneina päivinä näin auton useampaankin kertaan, mutten enää uskaltanut katsella niin avoimesti. Huolimatta siitä, että näin tumman silmäparin tähyilevän kesäpaikkani pihamaata erityisen tarkasti ohimennessään. Pienen salapoliisityön jälkeen sain selville, kuka tämä tumma, oikeastaan aikamoinen herkku olikaan. En kuitenkaan lähentynyt häntä mitenkään sen kummemmin, vaikka kihelmöivä mieleni olisi kovin mielellään niin tehnytkin. Ajatukseni vaelsivat jossain heinälatoseksin ja romanttisten peltokävelyiden välillä, järkeni muistuttaessa minua tosielämän realiteeteistä..
Lopulta ystäväni yllyttämänä lähetin lyhyen viestin tuolle herkulle. Saaden salamannopean vastauksen siitä, että hän olikin yrittänyt etsiä minua ensisilmäyksestä lähtien.
Samana iltana näimmekin jo ihan tarkoituksella.
Kihelmöivää.
P.S. Draamakuninkaan nykyisyys satuttaa ja huvittaa minua. Nykyisyytensä hiustenväri, ammatti ja harrastus kun ovat tismalleen samat, kuin minulla. Paranneltu versio, kenties?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti