Olen jo toukokuun puolesta välistä asti pohtinut omaa osaani eräässä tärkeässä tapahtumassa toisen elämässä. Eräs tärkeimmistä ihmisistä elämässäni ilmoitti astuvansa avioliiton auvoiseen rakkaussatamaan, jossa kaikki keijukaiset hyppivät kukasta kukkaan, aurinko hellii ihoa sensuellisti hyväillen ja metsästä kuiskii vieno lintujen liverrys. Liioittelua, kyllä vain.
Itselläni ei ole avioliittoa vastaan mitään; sydämeni toivoton romanttikko hekumoi loppukesäisistä häistä, joissa kyseinen pari voi tanssia aamuaurinkoon asti orkesterin soittaessa taustalla. Realisti mielessäni taas pohtii tämänkin tulevan avioliiton varjoisia puolia.
Mitäpä jos? Ah, aivan. Nyt pääsemme asian ytimeen. Mitäpä jos sulho paljastuukin kylmäksi ja nuivaksi keskenkasvuiseksi? Mitäpä jos tulevaisuuden suunnitelmat muuttuvat radikaalisti aivan väärään suuntaan kuin alunperin? Mitäpä jos, mitäpä jos, MITÄPÄ JOS?!
Pessimisti ei pety on typerä sanonta, mutta kyseisen ihmisen ollessa kyseessä en voi enää pelkästään luottaa satumaiseen onneen ja auvoisuuteen. Elämässä on paljon asioita, jotka jokaisen meistä tulee läpikäydä ja kokea, jotta ymmärrämme ja voimme oppia niistä. Asioiden ei tarvitse olla pettymyksillä, ilkeyksillä tai kyynelillä kuorrutettuja, jotta niistä voi oppia. Rakkaus kasvattaa ja opettaa enemmän kuin viha, mutta kyse on silti oppimisesta. Mikäli sulkee silmänsä eteensä tulevilta opeilta, ei oikeastaan koskaan voi kehittyä mihinkään suuntaan.
“It is not a lack of love, but a lack of friendship that makes unhappy marriages.”
Friedrich Nietzsche
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti