Tuo kesälomamies lomani viimeisenä iltana pyysi minua tuttuun tapaan seurakseen uimareissulle.
Aluksi olinkin suostua, mutta aikataulun venyessä yhä myöhemmäksi kieltäydyin tarjouksesta kuitenkin vedoten seuraavan päivän paluumatkaan, sekä uskomattoman hikiseen pakkausurakkaan.
Luulin kieltäytymisen olevan ihan yhdenpäiväinen asia, kunnes sain puhelimeeni liudan harmistuneita marttyyriviestejä. Ja vielä ihan tosissaan lähetettyjä.
Aiemmin olin kesämiehelle kertonut, etten tahdo mitään läheisempää kanssakäymistä, mutta satunnaista ajankuluseuraa minusta voi saada. Jo tuo lauseeni oli johtanut harmitteluun siitä, miksen voi ollakaan ihastuttavissa. Kuitenkin hänen myöhemmistä puheistaan ymmärsin, ettei asia ollut enää millään tavalla ongelma. Tai olisi pitänyt olla.
Hälytyskelloni silti hieman kilahtelivat, kun puheissa ensin vilisseet parisuhdehaaveet ja läheisyydenkaipuunyyhkinnät muuttuivatkin rehvakkaiksi "yksin on ihanaa, en kaipaa parisuhdetta ja olen puutteessa" -mukailuiksi.
Mukautuja. Sellainen hän taitaa olla. Ihmistyyppi jota kammoan yli kaiken, sillä en ymmärrä tuota jopa hiukan säälittävää "teen mitä vaan, kunhan tykkäät minusta" -asennetta. Ei sillä, kertoohan se useimmiten loukatuksi tulleesta ihmisestä, mutta että omat mielipiteetkin muuttuvat täysin päinvastaisiksi vain saadakseen toisen ihmisen hyväksynnän..?
Olen harvinaisen onnellinen lomani lopusta. Arkimieheni ei tosin kovinkaan lämmintä vastaanottoa antanut kaikkine "vitun ämmittelyineen".
Taitaa minunkin viisi pitkää vuottani olla täynnä, ja olla todella viimeisen rutistuksen aika yhteisen projektin loppuunsaattamiseksi. Sen jälkeen tahdon vapauteni. Oman elämäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti