Onnenetsijä

Aloin hetki sitten vahvasti epäillä olevani säälittävä onnenetsijä, joka on ehkäpä vain rakastunut ajatukseen rakkaudesta. Tai ehkä lähinnä ajatukseen onnesta. Seuraava teksti sisältää tuhottomat määrät jossittelua.

Voinko koskaan tehdä mitään pelkäämättä, että jään jostain paitsi? Pelkään pelkääväni tehdä valintoja, lähinnä siis miesten suhteen, koska metsästän kuitenkin itselleni onnea niin kuumeisesti. Mielessä pyörii väkisinkin useiden "väärien valintojen" nimilista. Vaikken tästä pohdinnasta, tai tuosta ajatuksesta mitään hyödykään, ajattelen silti. Sattuminen ajatuksena ei houkuttele, ja siksi mietinkin jokaista miesvalintaani hieman liikaakin. Olisi kannattanut tämäkin ajatteluenergia käyttää muutamaa vuotta sitten..

Entä jos olisinkin vuosi sitten hypännyt Draamakuninkaan mukaan? Olisiko se ollut unelmieni täyttymys? Vai perustuuko Draamakuninkaankin viehätys, ja yhteinen kemiamme vain siihen, että ne yhteiset hetket olivat niin satunnaisia? (Kunnes siis kaava menee taas samoin, eli hän eroaa, ja palaa monkumaan minua itselleen..)

Ajatus "varalla olemisesta" tuntuu kamalalta, vaikka pidänhän itsekin tavallaan joitakin miehiä varasijalla. Tosin vain ajatuksen tasolla. Sanat varasijasta taas kuulostavat ihan kauniilta: "Sä tiedät, että sä oot aina mulle erityinen, ja oon aina ihastunu suhun."