Tällä kertaa istun parvekkeella kuuntelemassa sateen ropinaa. Olen kietoutunut vilttiin nojatuoliin, ja vieressä on kynttilöitä sekä höyryävä teemuki. On alkuyö.
Ihaninta tilanteesta tekee kuitenkin vatsanpohjassa oleva kutina, ja hymy joka seikkailee naamalla.
Kaikki johtuu yhdestä ainoasta yhteydenotosta ihmiseltä, johon olen ollut en-niin-salaisesti ihastunut kauan aikaa. Olihan meillä toki joskus jotain, mutta nyt tilanne on täysin muuttunut..
En tiedä, onko suunta hyvä vai huono, enkä vielä edes tarkemmin halua kirjoittaa asiasta. Pakko vaan saada tätä vatsaperhoslaumaa purettua jotenkin, etten kimpoile seinästä toiseen intopinkeänä, ja menetä järkeäni.
Hengitän siis syvään, ja yritän keskittyä olennaiseen. Olennainen ilmeisesti vaan sattuu olemaan tämä vallitseva tunnetila, ja ajatus siitä, että pääsisin löyhästä suhdehirsipuuriippumisesta eroon. Ei kuulosta kovinkaan järkevältä minun mielestäni. Toinen puoli minusta on sydämenkuvia silmissä, ja toinen yrittää läpsiä poskelle ja muistuttaa järjestä, moraalista ja velvollisuuksista. Joita toinen löyhähirsisuhteeni osapuoli ei ainakaan omaa. Saanko siis olla yhtä paha? Mitä teen?
Hengitän syvään ja nukun vähän välissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti