Eilen kohtasin eräissä iltamenoissa jotakin sellaista, jota olin tainnut kaivatakin. Miehen.
Ulkoisesti ja eleiltään hän muistutti hämmästyttävän paljon Draamakuningasta. Ehkä siksi minun olikin helpompi viihtyä tuon tuntemattoman miehen seurassa. Hassuttelua, tanssimista, mutta ei kuitenkaan mitään sen ihmeellisempää. Huomaamattomia vihjailuja lauseissa.. Läheisyys tuntui hyvältä, eikä ihme kyllä "kammottanut" minua ollenkaan.
Nauroin ja hymyilin varmaankin enemmän kuin pitkiin aikoihin, vaikka toki sitä hymyä ja iloa muutenkin riittää. Mutta ei ihan tuolla mittapuulla.
Näin päivää myöhemmin tekisi mieleni manata itseni alimpaan helvettiin, sillä en tiedä näenkö kyseistä miestä enää koskaan. En tiedä hänen nimeään, en tunne ketään joka tuntisi hänet, ja tiedän että olimme sattumalta samassa paikassa samaan aikaan. Tiedän myös sen, että hän pitää kynsistä selässään, tiedän hänen harrastuksensa ja tasonsa siinä, mutta edes asuinpaikkakuntaa tai muutakaan olennaista en tiedä. Miksi en kysynyt? Toisaalta, eipä hänkään kysynyt..
Huoh. Aina tässä käy näin.
Pelkkää hetken onnea ja huumaa, mutta lienee sekin tyhjää parempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti