Jo kerran hyvin alkanut nahistelu ei tunnu saavan päätöstä millään. Viime yön sanataistelu pisti taas pohtimaan omaa rooliani tässä suhteessa; asia oli niinkin yksinkertainen kuin pienten väärinkäsitysten yhteenkasautuma, joista oltaisiin selvitty toiselta kysymällä ja puhumalla. Ei, meillä tuli olla täysmittainen, yöllinen taistelu, joka päättyi hyvään sovintoseksiin, mutta jätti minut silti roikkumaan rajamaan reunalle. Sen rajamaan, jossa ei osaa päättää tekisinkö vai jättäisinkö asiat oman onnensa nojaan hoitumaan omia aikojaan?
Yhteiskunnan mielestä nainen on vaikea, koska ei osaa puhua suoraan ja mies on sika, koska sanoo asiat liiankin suoraan.
Suorasanaisena naisena kerron oman mielipiteeni julki hyvin selkeästi artikuloiden enkä koe tarpeelliseksi yrittää kierrellen ja kaarrellen päästä asian äärelle, mutta huomaan silti sortuvani hyvin pikkumaiseen käytökseen, joka eskaloituu siihen että koen tulevani loukatuksi jos E ei osaakkaan lukea ajatuksiani. On välillä vaikea muistaa, että asioiden ääneen sanominen auttaa ja kukaan, ei edes prinssini uljas ja rohkea, osaa lukea toisen ajatuksia. Vaikka niin kutsuttu riitamme päättyikin hyvin niin huomasin sen jälkeen olevani itse realiteettitarkastuksen tarpeessa.
Puhu tai ole hiljaa ja kärsi.
Sometimes people try to expose what's wrong with you
because they can't handle everything that's right about you
Anonymous
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti