Kylmää ja pakkasta. Lumisadetta. Suomen talvea, ah ihanaa.
Yhteydenpitoni Latinon kanssa on ollut hieman katkonaista. Aikaero ja välimatka kasvoi hiljattain melkoisen pitkäksi, ehkä siitäkin johtuen. Eräänä päivänä juttelimme kuitenkin, pienen tauon jälkeen.
"Olispa kiva nähdä sua. Voitas vähän pussailla ja harrastaa seksiä", kuuluivat sanat suunnilleen suomennettuina. Että minun pitäisi matkustaa sinne, lähteä hänen luokseen. Kaunis ajatus, mutta käytäntö...
Toisaalta tuokin saa vain oloni tuntemaan jotenkin halvennetuksi. Siinä missä Kultalusikan viimeisimmät teot tekivät sen aika suoraan, tämä vain hieman kiertäen. Että olisin saatavilla vain ja silloin kun se hyvältä tuntuu. Pitkiin aikoihin ei mitään, ja sitten kun olen siinä, voi käyttäytyä miten vain. Tai Latinon tapauksessa, kun olen täällä ja hän siellä, voi puhua miten vain. Ja sitten kun hänestä siltä tuntuu, voi puhua nätisti, vaikkei muuten pitäisikään erikoisemmin yhteyttä.
Se viikko oli mukava, lomaromanssini silloin kaukaisessa menneisyydessä. Mutta vain jos sitä tarkastelee tiiviisti pelkkänä yhtenä viikkona. Pidemmän päälle... ei niinkään kaunista.
Tai ehkä minä vain ajattelen liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti