Ikuisuus sitten, eli noin viisi kuukautta takaperin tapasin baarissa miehen Kultalusikan, selvinpäin. Tai siis hän oli, minä en. Jo ensikohtaamisella hän hämmensi minua suorapuheisuudellaan. Koko tilanne oli jollain lailla aivan uusi minulle, tai ainakaan en muistanut enää jos joskus samanlaista olisikin ollut. Hän iski silmänsä minuun. Hän näki vaivaa, vaikka itse olin hieman epäröivä. Hän myös sanoi, ettei aio harrastaa seksiä kanssani sinä iltana, vaan... toisin kävi. Siitä tilanteesta todellisuuteen heräiltyäni yöllä alkanut lumisade oli nätisti peittänyt auton ja ympärillä olevan päiväkodin parkkipaikan.
Seuraavana iltana se oli jo suunniteltua, tällä kertaa sängyssä. Ja niinä muina kertoina seuraavilla viikolla. Loistavaa seksiä.
Siitä alkoi varmaan tähänastisen elämäni ihanin ja kamalin kuukausi.
Oli tiedossa, että se nimenomaan loppuisi suurinpiirtein neljän viikon kuluttua, koska hän oli lähdössä ulkomaille ajaksi X. Tarkoitus oli, että pidettäisiin hauskaa, mutta tietenkin se kääntyi vähän vakavammanpuoleiseksi.
Hän kohteli minua hyvin, olihan lempinimenikin hänelle prinsessa.
Nelisen viikkoa kului, ja tuli eron aika. Päätimme jatkaa yhteydenpitoa tuhansien kilometrien päähän, vaikka samalla kummankin piti jatkaa elämää. Kului viikko ja kului toinen. En vilkaissutkaan muihin, ja jossain vaiheessa hän ehdotti toiveensa, etten menisi ihastumaan keneenkään. Noh, myöhäistä se oli, kun olin jo ehtinyt ihastua.. häneen nimittäin..
Kaksi kuukauttahan siinä meni, kunnes hän palasi takaisin. Ja sitten... se oli siinä. Tai, no ei oikeastaan. Vielä ehdin muutaman kerran saada sitä seksiä. Tavalla tai toisella päädyimme olemaan kavereita, mikä tuntui hyvältä ratkaisulta.
Kaksi kuukautta on taas kulunut, enkä ole nähnyt häntä kuin kerran, sekin oli tavallaan vahinkona baarissa ohimennen. Koko ajan hän puhuu haluavansa nähdä minut, mutta kun on niin paljon kaikkea muutakin... Jännä sinänsä, kun välimatkaa on parikymmentä kilometriä ja vapaata aikaa oikeasti on. Eikä se välimatka tammikuussakaan haitannut.
Tuntuu mahdottomalta ajatukselta, että joskus oli niin erilaista. Luulin tuntevani tuon miehen, nyt en enää tiedä. Itse en koe muuttuneeni erikoisemmin siitä, kun hänet alunperin tapasin, mutta.. kyllä se ulkomaanreissu häntä ainakin muutti. Tavallaan se ei edes yllättänyt, olinhan pelännyt sitä jo ennen hänen lähtöään.
Kuten sanottua, jo ensikohtaamisesta hän puhui suoraan ja kannusti siihen minuakin, kuten olen tehnytkin. En vain enää tiedä onko hän samoilla linjoilla. Hänen tapansa käyttäytyä minua kohtaan on... muuttunut. Enkä tiedä syytä. Olen varsin tyytyväinen siihen, että suhteemme on kaveruuden tasolla, siinä miehessä on aivan liikaa epä-unelmaprinssimäisiä piirteitä. Tällä hetkellä en vain ole ollenkaan varma, olenko minä hänelle edes kaveri. Kaipaisin suuresti sitä kuuluisaa suorapuheisuutta, mutta se tuntuu olevan täysi mahdottomuus.
Vaikka ei sitä unelmaprinssiä taida olla olemassakaan, ei ainakaan tässä prinsessamaailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti