sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Älä kiroile

Hiljaista. Ei tekstiviestittelyjä, ei soittoja, ei näkemisiä. Ei mitään.

Päivänä eräänä tuossa mielessäni kävi, että olisin soittanut Kultalusikalle, mutta en oikeastaan tiennyt mitä hänelle sanoa enää. Tarkoituksenani olisi ollut kysyä kuulumisia. Kuitenkin viimeeksi hänen kanssaan yhteyksissä ollessani hänen sanansa saivat minut muuttamaan mieleni, ainakin toistaiseksi. Kun ei hänestä ole vain tuntunut siltä, että haluaisi olla yhteyksissä. Noh, ei sitten.

Olisi tarkoitus kai nähdä deekolmea taas. Viikko on ollut melko hiljainen yhteydenpidon osalta. Toisaalta aurinko on paistanut koko viikon, yleensä kun olen siellä sadepäivien ilona, ehheh. Kuitenkaan tällä kertaa en ehkä voi poistua sieltä selvittämättä vähän, että missä sitä nyt oikeastaan mennäänkään.

Myönnän, se saattaa olla ongelma minulle. En vain osaa olla ja pitää hauskaa ilman velvoitteita, vaikka pitäisikin. Ei vain ole minun juttuni. Ja kyllä, se on tuottanut muutamia ongelmakohtia elämässäni tähän asti, enkä epäile etteikö tuottaisi vielä jatkossakin. Vaikka olen pikkuhiljaa oppinut käsittämään miten näissä tilanteissa käyttäytyä, ei se vieläkään ole luontevaa.  Olen aivan liian mustasukkainen pelkkään seksiin. Omistushaluinen. Haluan, että mies on minun pelkästään, eikä vain osittain ja mahdollisesti vapaa jollekin muulle.

En ylipäätään ymmärrä nykypäivän kiireistä elämää, kun kenelläkään ei ole aikaa parisuhteelle. Miksi sanat sitoutuminen ja seurustelu koetaan kirosanoina? Suurin osa ihmisistä tuntuu vain haluavan pitää hauskaa ja parisuhde on jonkinlainen jarrute sille, etteikö voisi enää elää omaa elämäänsä ollenkaan. Eikä se edes tunnu olevan kiinni pelkästään miehistä, monet naiset ajattelevat myös samoin. Itse en käsitä sitä niin. En esimerkiksi tällä hetkellä edes haluaisi muuttaa kenenkään kanssa yhteen, tämänhetkinen asumisjärjestely kelpaa loistavasti. Ystävät, työ, koti, lemmikki... Kaikki edelleen elämässä, vaikka siihen mies lisänä tulisikin. Kummallista.

Hsst, ethän vain juuri maininnut sanaa parisuhde?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti