torstai 9. elokuuta 2012

Syksy saapuu...?

Tapasin tuossa eräänä päivänä melko pikaisella aikataululla Kultalusikan. Kyllä, hänelle nykyään taas tuntuu kelpaavan seuranikin...?

Selventääkseni tilannetta palaan hieman taaksepäin. Hänellä oli synttärit muutamia päiviä sitten, tietenkin olin sen joskus kalenteriini merkannut ja sieltä se nyt minua muistutti. Viime viikkojen aikana olemme silloin tällöin soitelleet, tai tekstanneet hänen kanssaan, joten ajattelin soittaa. Tuon onnittelupuhelun aikaan hänellä oli kuitenkin hieman kiire, joten hän sanoi soittelevansa myöhemmin.

Tuo myöhempi ajankohta oli vielä samana päivänä illemmasta. Juttelimme muutaman tovin niitä ja näitä, sekä hän (taas..) kysyi tämänhetkisistä mieskuvioista, kuten aiemminkin on tehnyt. Totesin melko suoraan, että eipä ole yhtään mitään, mitäs sitä kiertelemäänkään. En kysynyt omasta tilanteestansa, koska se ei minua varsinaisesti kiinnosta.

Pari päivää eteenpäin ja saan häneltä viestin. Parin viestittelyn jälkeen ilmenee, että hän on ohikulkumatkani varrella töissä tällä hetkellä, ulkotiloissa siis. Päätin käydä poikkeamassa, se hänen viestinsä tarkoitus oli kuitenkin ollut.

Löydettyäni hänet, melko helposti, oli aikaa jutella muutama hetkin ennenkuin minun täytyi jatkaa matkaa. Melkeinpä ihan parin lauseen jälkeen sain melko yllättävän ehdotuksen, mikä sai minut vain naurahtamaan yllättyneesti. Ihan tuosta vain, muutaman kuukauden näkemättömyyden ja sen suurempien yhteydenpitojenkaan puutteesta huolimatta hän ehdotti minulle seksiä "joku päivä". Tai ehdotus ja ehdotus, ilmoille heitetty kysymys, johon en oikeastaan vastannut. Ei olisi ehkä ollut looginen, mutta jostain syystä en niin kuitenkaan sanonut. Hän myös puhui näkemisestä ilmeisesti muutenkin, vaikutti olevan melkeinpä tosissaan.

Enpä tiedä, saa nähdä. Ettei vaan olis syksy ja kylmyys hiipimässä pikkuhiljaa Kultalusikankin mietteisiin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti