"En mä halua seurustella tässä elämäntilanteessa"
Taas. Tää ei oikeesti oo todellista, miks taas tapahtuu näin? Olis ees eka tai toinen kerta, mut alan olla kuullu kyllästymiseen asti noita sanoja... vaikka eihän se Hipin vika oo, että niin on muutkin sanoneet.
Mitä jatkossa tapahtuu, sitä en tarkalleen tiedä. Tein kuitenkin jonkinlaisen päätöksen ajatella tätä asiaa positiivisesti. On hyvä, että hän otti sen puheeksi nyt, eikä paljon myöhemmin. Ehkä vähän aikasemminkin ois voinut, mutta joo.
On myös hyvä, että tää ei ehkä ees tuu kauheesti vaikuttamaan konkreettiseen elämään. Edelleen, viihdyn hänen seurassaan liian hyvin. Kun olen siellä, kaikki on hyvin. Hän saa minut unohtamaan kaiken pahan, mitä ympärillä normaalisti on, kun olen yksin. Kaikki pahat ajatukset ja huono tuuli jää oven ulkopuolelle, kun menen hänen luokseen.
Ja kyllä varmaan tuun jatkossakin viettämään öitä hänen kainalossaan. En oo koskaan osannut kunnolla nukkua miehen vieressä, fyysisesti tosi lähellä. Aina on liian kuuma ja ahistavaa. Vaan ei nyt. Hippi rauhoittaa minua jopa unissani ja nukumme molemmat hyvin kiinni toisissamme. En tosiaan oo valmis luopumaan siitä, ja miks ees pitäis?
Niin, kavereita sitten. Ei siitä varmaan ois mitään tullu kuitenkaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti