Olen hämmentynyt, vaihteeksi. Hippi pyysi minua kanssaan syömään eilen, ohimennen. En heti vastannut innoissani "joojoojoo", joten hän perui ja sanoikin menevänsä toisen kaverin kanssa. Olin lähinnä, että miksei, kun hänen pyyntönsä oli yhtä ohimennen kysytty... No, joskus toiste sitten varmaan. Kyllä minä hänet tavata haluaisin, mutta.. Nojoo, en tiedä. Olen tavallaan odottanut, että hän kysyisi tapaamista, vaikka mielessä on myös käynyt kysyminen. Voi olla, että joku päivä kysynkin itse. Hän on muutenkin niin kovin kummallinen. Vieläkin sama meno, että toisina päivinä häntä ymmärrän ja heti seuraavana hetkenä taas en ollenkaan.
Huoh, Latino. Ikävöin. Tiedän, että hänkin ikävöi minua. Tilanne vaan on niin kovin järjetön. Useiden tuhansien kilometrien välimatka ei houkuta, eikä muutenkaan helpota yhteydenpitoa, että saisi edes selville missä mennään, tai mennäänkö...?
Pitkän hiljaiselon jälkeen nettitreffipalvelussakin tapahtuu taas jotain. Muutamia typeriä parin viestin vaihtoja, jotka päätyivät siihen, etten ollut heti lisäämässä kaveriksi/kertomassa kokonimeä, tai tapaamassa. Ei vaan houkuta lähteä tapaamaan jotain tyyppiä, mistä en tiedä mitään, en edes ulkonäköä...
Yksi hieman mielenkiintoinen tapaus sieltä sentään on tullut esiin. Olemme vaihtaneet vain muutaman viestin, mutta ne ovatkin olleet kilometrimittaluokkaa. Tästä tilanteesta tällaisena pidän. Hän ei sentään ole vielä edes yrittänyt ehdottaa mitään tapaamista tai sen suurempaa, vaan on kertonut itsestään ja kysellyt minusta ihan vaan sen viestittelyominaisuuden kautta.
Kaikin puolin olotilani on hieman outo. En tunne itseäni aina, enkä tiedä mitä ajatella. Tavallaan kaikki on hyvin, mutta toisaalta mikään ei ole. Kummastuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti