Tulipahan käytyä leffassa Samanlaisen kanssa. Ihan vaan kaveripohjalta. Kohtaaminen lähes neljän kuukauden jälkeen oli vähemmän outo, kuin olin ajatellut. Vaikka olemmekin jutelleet internetin välityksellä, minua hieman jännitti tavata hänet. Matkalla kohti tapaamispaikkaa ehdin miettiä pariin kertaan, onko tässä sittenkään mitään järkeä. Mielessä myös kävi, että tämä olisikin jokin hänen lopullinen, suloinen kosto-operaatio ja hän vain jättäisi ilmaantumatta. No okei, ei hän ole ollenkaan kostaja-tyyppiä.
Ennen elokuvaa kävimme haukkaamassa hieman jotain syötävää. Tuntui rennolta kävellä kadulla ja jutella tavallisia juttuja. Jälkikäteen mietittynä pääasiallinen keskustelunaiheemme taisivat olla molempien nykyiset ja muutamat entisetkin jutut. Minä puhuin Hipistä, hän jostain tytöstä. Tuntuu, kuin se olisi ollut jonkinlaista todistelua oman elämän sujumisesta nyt juuri hyvin, vaikka meillä kävikin miten kävi.
Sensijaan meistä ja siitä mitä kesällä kävi, ei juurikaan puhuttu. Sivulauseessa ehkä ohimennen saatoin mainita jotain sellaista, mistä tuskin kukaan ulkopuolinen olisi edes voinut arvata sen liittyvän mihinkään yhteiseen.
Leffa oli jees, ja seurakin. Kaikesta huolimatta kovassa leffateatterin penkissä istuessani ehdin pariinkin otteeseen ajatella, miten paljon mukavampaa olisi Hipin seurassa. Leffa olisi toki voinut olla sama, mutta kaikki muu erilaista. Pehmeä sänky ja seurana hän. Hiljaisuuden sijaan leffan kesken olisikin sopivaa puhua jotain, jos olisimme koti-oloissa. Pimeys ei olisi yhtä vallitsevaa.
Tosiasiassa minulle oli melko sama olinko yksin vai Samanlaisen seurassa. Hän istui viereisellä penkillä, mutta se tuntui merkityksettömältä. Hän ei tosiaan kiinnosta minua, kuin satunnaisena kaverina ja olen siitä varsin tyytyväinen.
Hippi kyseli kovasti perääni, mihin aikaan leffa päättyy ja kenen kanssa olen.. hän kun asuu lähistöllä. Ehkä hänkin vähän ikävöi, onhan tässä jo pari päivää mennytkin tapaamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti