maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kuuma tanssi

Ihan ensimmäisissä postauksissa mainitsin eräästä kuumasta tanssista, nyt jotain valotusta asiaan..

Olin useampia vuosia tuntenut näöltä ja nimeltä erään miehen.
Kuuma tanssi on minua vanhempi, pitkä, fiksu, menestyvä, komea..kaikin puolin miellyttävä.
Olin aina samaan paikkaan eksyessämme katsellut häntä kaukaa, ja ajatellut etten koskaan kelpaisi hänelle edes tanssiin pieneksikään hetkeksi. Ystäviäni hän kyllä tunsi, mutta minuun ei koskaan vilkaissutkaan.

Eräänä talvisena yönä tilanteeseen tuli yllättävä poikkeus hänen kävellessä suoraan luokseni.
Lyhyen esittäytymisen jälkeen päädyimme tanssimaan.
Vaikka tilanteessa, paikassa, musiikissa, ympäröivissä ihmisissä ei ollut mitään erityistä, olin viiden minuutin ajan jossain täysin muualla kuin mielikuvituksettomassa ravintolamiljöössä. Jokin hänessä vapautti, ja vartaloni tuntuikin elävän tanssilla omaa elämäänsä, samalla kun pääni sisältö kamppaili kiellettyä ajatusta vastaan. Näenkö unta? Ei kai kukaan huomaisi jos vaipuisimme vain lattialle kietoutuneena toisiimme?
Hänen kätensä olivat kaikkialla, lantionsa härnäsi, ja olin mukana leikissä. Todellinen Dirty Dancing.

Ilta päättyi eri suuntiin mielen harhaillessa hänen suunnallaan, ja tarina saikin muutamia viikkoja myöhemmin päätöksensä minun päätyessä hänen alleen. 

Niitä taianomaisia hetkiä, jotka eivät kestä kauaa, mutta säilyvät mielessä yhtä kutkuttavina ikuisesti..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti