keskiviikko 8. elokuuta 2012

Just feel this feeling!

Eilispäivä alkoi ihan paskasti näin suoraan sanottuna. Eikä kovin paljoa parantunut päivän mittaan, kun "iloisia" yllätyksiä suorastaan sateli päivän edetessä yhä pidemmälle ja pidemmälle. Vaihteeksi lohdutin itseäni viimehetkisillä alennusmyyntiostoksilla. Lievitti tuskaa hieman.

Eräs kiukuttelija lievähkössä humalatilassaan innostui haukkumaan, kiukuttelemaan kuin kaksivuotias kakara, tiuskimaan ja tekemään ties mitä. Hienointa tilanteessa oli se, että hänen aloitteestaan yritimme viettää iltaa yhdessä. Aiemmin olin saanut jo mustasukkaista syyllistelyä siitä, että minulla oli omia menoja, eikä yhteinen aikataulu mennytkään hänen pillinsä mukaisesti. Se siitä leppoisasta ruuanlaittotuokiosta, leffankatselusta ja yhteisestä yöstä.Toisaalta yö sammuneen kännikalan vieressä ei välttämättä lukeudu suosikkeihini.
Tunnetilana on jälleen kerran mojova vitutus. Toisaalta taas mielessä on lähinnä epäuskoinen ajatus siitä, että aikuinen ihminen kehtaa käyttäytyä niin huonosti. Anteeksipyyntöä tuskin koskaan kuuluu..

Päivän todellisena hämmennyksenä ja piristyksenä oli kuitenkin pikainen lentokenttävierailu. Eräälle italianolle kun täytyi pitää seuraa (työn puitteissa), ja lopulta tämä olikin aika tiukasti kiinni minussa. Heikohkolla englannilla kävi kuitenkin selväksi se, että hän mieluusti menisi kanssani naimisiin, ja veisi minut mukanaan Italiaan. Hänen mielestään kun olin niin kaunis, älykäs, ja muutenkin ihastuttava.
Onko miehille naimisiinmenosta puhuminen aina pelkkä vitsi? Niin usean suusta olen heittoja siitä kuullut, että alkaa usko todellisiin tunteisiin ja aikeisiin lopullisesti mennä.

Opin myös jotain hyvin tärkeää: italomiehille "NO!" tarkoittaa kuulemma ainoastaan sitä, että ei juuri nyt, mutta vähän myöhemmin kyllä. Tuo pieni selvennys laajensikin ymmärrystäni muutamista aiemmista tapahtumista.. "I'm bull, i wanna take you to garden of love, i wanna kiss your feet, i wanna fuck you all night long, i wanna...."

I don't.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti