Maanantai ja paluu arkeen. Tylsää ja harmaata arkea, ainakin mielessäni. Pihalla paistaa kyllä aurinko tälläkin hetkellä, ulkona on oikeastaan aika kaunista. Sään vaikutus ei kuitenkaan pääse ikkunoista sisään. Mieleni on matalalla. Vaihteeksi inhoan ajatusta siitä, että tulevan viikon kuljen kodin ja työpaikan väliä ehtimättä tehdä mitään sen suurempaa. Vapaapäivät tietenkin ovat, mutta ne menevät kuitenkin niin äkkiä. Lähitulevaisuudessa on toki tiedossa kaikkea kivaa, mutta juuri nyt ne eivät jaksa piristää.
Tiedän, että tällä hetkellä ainut järkevä vaihtoehto on käydä töissä. Olla onnellinen siitä, että niitä töitä on. Ja jopa suhteellisen kivoja töitä, kun oikeasti asiaa miettii. Vaikka haluaisinkin lähteä reissuun ja nähdä maailmaa justhetinyt, se ei ole kovin viisasta. Sanotaan, että pitää elää kuin jokainen päivä olisi viimeisesi. Onko kuitenkaan mitään järkeä alkaa polttaa kynttilää kahdesta päästä?
Radiossa puhuttiin eilen jotain rakkaudesta ja ihastumisesta. En muista tarkalleen mitä, mutta se kuvasti kyllä sen hetkisiä ajatuksia päässäni. Päässä pyöri vaihteeksi monia ja taas monia ajatuksia parisuhteettomuudesta ja unelmamiehestä. Tylsään arkeeni yhdistettynä joku toimistorotta-mies ei tulisi kysymykseenkään. Sinä päivänä kun kyllästyn tähän elämääni ja vain lähden, haluan hänen lähtevän kanssani. En tiedä koska se on, ei ihan hetkeen vielä, mutta uskon ja toivon kuitenkin löytäväni hänet, Prinssini valkealla ratsulla, sitä ennen.
Toisaalta tuntuu sekopäiseltä asettaa kriteerejä miehelle, jota ei ole edes tavannut. Jos vaatii liikaa, tapaako sitä koskaan? Vaikka toisaalta, enhän minä ihan mitä tahansa kelpuuttaisi kuitenkaan. Jos niin tekisin, tuskin olisin tässä pohtimassa aihetta. Tätä blogia ei todennäköisesti edes olisi.
Paljon sekavia mietteitä vailla vastauksia. Ehkä huomenna olen fiksumpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti