Päivänä eräänä seisoskelin rullaportaissa matkalla ylöspäin. Katseeni harhaili vastaantulevissa ihmisissä kiinnittämättä ensin kenenkään erityisesti huomiota. Kuitenkin hieman puolivälin jälkeen kiharapäinen, ehkä hieman itseäni vanhempi mies osui näkökenttääni. Hän hymyili, hymyilin takaisin. Käänsin päätäni hieman matkaa seuratessani häntä katseellani, niin kuin teki hänkin. Koska ei kuitenkaan ole sopivaa tuijottaa ihmisiä, käänsin katseeni pois. Pienen hetken kuluttua vilkaisin vielä alaspäin, hän katsoi minuun.
Rullaportaat loppuivat ja hetki oli ohi.
Ovatko nämä niitä hetkiä, joiden olemassaolosta täytyy vain nauttia päivää piristävinä pisaroina, vai olisiko sittenkin pitänyt juosta hänen perässään alas ja kysyä vaikka kahville? Entä jos hän olisikin suostunut? Entä jos ei? Mitä jos seura olisikin ollut huonoa ja pieni hetki päivästä vain turhaan pilalla? No, kokemus sekin.
Tiedän, että pitää tarttua hetkeen, mutta jos hetki onkin kaunis vain hieman kauempaa katsottuna ja siihen tarttuminen vain pilaa sen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti