Hassua kyllä, olen jutellut Samanlaisen kanssa viimepäivinä jonkin verran. Positiivista huomata, että juttu kulkee edelleen kuin silloin joskus. Nyt kuitenkin on varmaa, että olemme vain kavereita, mitä en olisi uskonut kaiken jälkeen tapahtuvan.
Muutama päivä sitten kieriskelin eksistentiaalisen kriisini pohjalla. Kaikki tuntui pahalta ja lohduttomalta. Päätin avautua hänelle ja kyllähän se hieman helpotti. Hassua, kun joskus tuntuu helpottavalta puhua lähes kenelle tahansa, kuka lähettyville osuu. Konkreettisesti en kyllä häntä ole tavannut sitten elokuun, mutta onhan noita muitakin keinoja. Tosin, elämän tylsyyden sivutessa aihetta, hän kysyi minua ohimennen leffaan. Taisin sanoa, että miksei? Ja niin, miksipä ei. Meillä molemmilla on kuitenkin selkeä käsitys siitä, että olemme vain kavereita, tai ehkä jopa vain tuttuja.
Lohdullista ajatella, etteivät ne väärät valinnat ja vahingolliset toisten satuttamiset olekaan ikuisia. Anteeksianto on mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti