Elämässäni olen useamman kerran törmännyt lauseeseen "ei kyse oo susta, vaan tästä mun elämäntilanteesta..". Lause, jota en myöskään tahdo enää kuulla.
Draamakuninkaan kohdalla kävi selväksi silloin aikanaan, että mikä tahansa elämäntilanne on väärä minulle.
A:n kohdalla on myös käynyt selväksi, että useamman vuoden aikanakaan se "väärä elämäntilanne" ei muutu mihinkään. Minä olen se väärä. Aina ja ikuisesti, paitsi silloin, kun sanon lähteväni koko tilanteesta kauas pois, silloin tyhjiä lupauksia satelee tuon tuosta.
Näin kävi myös B:n kohdalla. Toisaalta ymmärrän häntä, toisaalta en ymmärrä ollenkaan. Ilmeisesti sama laki pätee tässäkin, ikuisesti väärä elämäntilanne, vaikka mikä olisi. Olin vain pakollinen virhe, ja kaikesta puheesta huolimatta kuitenkin pelkkä p*llu hänelle. Koska itse edelleenkin olen taipuva naiviuteen, antauduin typeränä houkuttelevaan tilanteeseen. Monen vuoden halu tuli kyllä saavutettua, mutta oliko se tosiaan tämän kehnoudentunteen arvoista? Harmittaa se, että minulla on tunneside B:hen, ja siksi minä en pidä häntä edelleenkään pelkkänä panona. Mutta todellisuus pelkkänä panona olemisesta tosiaankin sattuu, kerta toisensa jälkeen. Mielikuvaani hänestä on jäänyt vanhat kauniit puheet ja teot, joista ei nykyään taida olla häivääkään jäljellä.
Kaikkien pohdintojen jälkeen olen päätynyt siihen, ettei minusta ilmeisesti ole kuin noihin väärien elämäntilanteiden hetkellisiin iloihin. Ja ne väärät tilanteet saattavat jatkua vuosia, ja aina joku vie välistä.
Tekisipä joku jotain minunkin eteeni, ja haluaisi oikeasti olla kanssani muutenkin, kuin väärässä elämäntilanteessa kuluttamassa aikaa.
Tunteelliset loputtomat tappiot saavat omankin elämän tuntumaan ihan väärältä, turhalta tilanteelta.
Case closed.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti