Irtiotto

K:n kanssa irtiottoillessa törmättiin monenlaisiin miehiin.

Hyvännäköisistä ei-niin-hyvännäköisiin, ja iällisesti ties mitä. Yhteinen tekijä kaikille oli kuitenkin se, ettei yksikään heistä ymmärtänyt sanaa "ei". Juuri kun tyytyväisenä ajattelin, ettei yksikään kalju, ylipainoinen, lyhyt ja mukatrendikäs mies ole eksynyt kimppuuni, hyökkäsi välittömästi yksi sellainen selän takaa kimppuun. Muutaman kieltävän sanan toistellen sekin yksilö tajusi mennä kauemmas. MIKSI minun olemukseni vetää aina noita samanlaisia puoleensa?? He kun eivät vetoa minuun millään tavalla..

Asia jota en tosiaan ymmärrä, on epämiellyttävän yksilön toistuva lähentely kielloista huolimatta. Mikä helvetti siinä on, että yksi ainoa sana voi olla niin vaikea ymmärtää? Ilmeisesti humalatila rohkaisee liikaa, tai sitten se on se luontainen idiotismi tiettyjen tapausten kohdalla.

Muuten itse irtiotolla oli oikein mukavaa, vaikka miehisestä huomiosta ei minun osaltani mihinkään sen suurempaan ollutkaan. Irtiotto myös muistutti siitä, kuinka kaipaankaan elämääni muutosta, sellaista joka ei tapahdu hetkessä, ja vaatii todennäköisesti kärsivällisyyttä loputtoman paljon. Liikaakin.
Milloinkaan kotiintulo ei ole tuntunut näin uskomattoman pahalta, koti ei tunnu oikealta paikalta, muttei tunnu mikään muukaan. Harvinaisen irtonainen olotila.