On päiviä, jolloin aurinko paistaa. Kaikki on hyvin, jopa enemmän. Piristyn pienistäkin jutuista ja mieli on korkealla.
Ja sitten on näitä päiviä. Mikään ei onnistu ja kaikki v*tuttaa. En usko mihinkään, enkä kehenkään, vähiten itseeni. Kyynisyys ja pessimistisyys pitävät yhteisiä bileitä eikä hyvää mieltä ole kutsuttu. Katkeruus nostaa päätään.
On taas sellainen päivä. Mikään ei suju ja kaikki näyttää lohduttomalta. Helpommin tällaiseen päivään törmää jonkun kivemman, hetkellisen jutun jälkeen. Todellisuus ilmaantuu kovana harmaana betoniseinämänä eteesi, etkä voi välttää törmäämästä siihen.
Tarkkaa syytä tuollaiseen on hankalampi löytää, koska se joskus katoaa yhtä äkkiä kuin on tullutkin. Viimeaikoina näitä huonompia päiviä on vain tuntunut riittävän enemmän, kuin hyviä. Kyllästyttää ja rasittaa. Tahtoisin jo jotain parempaa, pysyvästi. Tahtoisin pysäyttää tuon typerän jojon ja saada tähän elämään jotain tasaisuutta välillä, mielummin hyvää sellaista kuin pahaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti