tiistai 20. marraskuuta 2012

Kohtaaminen

Päätin silloin aiemmin lähteä pienelle reissulle. Ihan hyvällä fiiliksellä.
Tiesin erään miehen olevan töissä matkakohteessani, mutta ajattelin, että tuskin osuu hänen työvuoronsa minun visiittini ajaksi. Vaan kohtalopa oli päättänyt toisin.

Bongasin kyllä, ettei kyseinen herra ollut töissä, mutta illalla myöhemmin minua odottikin yllätys..
Herra oli viettämässä vapaa-aikaansa uuden tyttöystävänsä kanssa työpaikallaan, ja minut huomattuaan aloitti uskomattoman muijalääppimisen, ja samalla piti toki huudella viereiseen pöytään.

Tuntuu typerältä, että aikuiselle miehelle olisi pitänyt todennäköisesti mainita, että "kyllä, näin sinut, ja tervehdin". Koin lähes myötähäpeää seuratessa ja kuunnellessa hänen elosteluaan..
Miksei voi vain tervehtiä, tai vaihtaa vaikka kuulumisia normaalisti? Lähinnä huvitti teinimäinen "katokumullaonkimuija" -taktiikka. No, kukin tyylillään..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti