Miksi kuitenkaan toivoin mitään yöllistä viestiä keneltäkään?
Yhteydenottaja ei sentään ollut Iilimato, vaan Draamakuningas aamuöisessä laskuhumalassaan.
Ensimmäinen ajatus viestin nähdessäni oli uskomaton vitutus. Syystä että muistin sen myötä, millainen omahyväilevä taktiikka hänellä onkaan kirjoittaa. Sellainen kylmän kohtelias, jossa hän pitää itseään vain ylhäisenä henkilönä joka vaivautuu laittamaan viestin, mutta toivottaa kivaa loppuelämää jo ensimmäisessä lauseessa. Sellainen, johon vastaaminen tuntuu turhalta jo ennen kuin vastausta on ees kirjoittanut. Saati sitten harkinnut. Tyyli, joka aiheuttaa lukijalleen syyllisen olotilan siitä, että on joutunut kyseisenkaltaisen viestin kohteeksi.
Kirjoitin kuitenkin. Niinpä jälleen kerran vastauksena oli vähättelevä viesti takaisin, jonka myötä ajattelin vihdoin luopua kaikista ajatuksistani häntä kohtaan. Jos ei halua pitää yhteyttä, miksi täytyy edes laskuhumalassa lähetellä mitään? Varmistelua olemassaolostani, mutta miksi? Monen vuoden aikana on kuitenkin käynyt ilmi, ettei sillä oikeasti ole merkitystä, kun ei tilanne koskaan tule kehkeytymään tästä edemmäs. Päinvastoin.
Sen kun tietäisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti