maanantai 25. kesäkuuta 2012

Entä jos, entä jos ei?

Uusi tapaaminen Deekolmen kanssa tuli nopeammin kuin oikeastaan olin odottanutkaan. Jo alkuviikosta viestittelyjä liikkui molempiin suuntiin ja himo kävi aika suureksi loppuviikkoa kohden. Olin jo melkein menossa sinne torstaina, molemmilla kun oli omat juhannussuunnitelmansa perjantaille, mutta maltoimme sitten lauantaihin jatkaen viestittelyä vielä pari päivää.

Lauantai toi tullessaan taas vesisateen, mikä ei saanut mielialaa laskemaan. Hymyssäsuin astelin vesisateessa sateenvarjoineni bussipysäkille ja suuntasin hänen luokseen. Taaskaan ei ehtinyt kauaa mennä siitä hetkestä kun sain hänen asuntonsa oven perässäni kiinni, ennen kuin vaatekerta oli vähentynyt huomattavasti ja löysin itseni makuuasennosta. Eikä se siihen yhteen kertaan jäänyt tälläkään kertaa. Välillä taas leffoja ja jotain ruokaakin.

"Ollaan yhteyksissä", hän sanoi sieltä lähtiessäni sunnuntaina päivällä. Eikai käy kieltäminen, että nyt jo alkaa vähän olemaan odotuksia. Muutamille muille aiheesta puhuessani osaan vakuuttavasti todeta tämän olevan kivaa ja huoletonta vailla stressiä mistään odotuksista, mutta oman pään valtaavat erilaiset entä jos ja mitä jos-pohdinnat. Ne perinteiset kysymykset pyörivät päässä; Mitä hän haluaa (noin niinkun seksin lisäksi)?, Onko tämä pelkkää seksiä, vai sittenkin jotain muuta? Ja koska taas voin itse ottaa yhteyttä vaikuttamatta liian innokkaalta.

Mistä päästäänkiin lempiaiheeseeni. Miksi täytyy esittää viileää? Eikö olisi helpompaa olla suorapuheinen ja ilmoittaa suoraan fiiliksistään, ei jäisi kummallekaan epäselvyyksiä. Asioita hankaloittaa suuresti se, että täytyy miettiä mitä toinen ajattelee, voimatta kysyä suoraan saatika sitten kertoa omista mietteistään.

Pakottaessani itseni hetkellisesti positiiviseen ja rentoon ajattelutapaan saan hymyn huulilleni. Ainakin tiedän, että hän nauttii seurastani, niin kuin minä hänen seurastaan. Tiedän myös, että näemme tämänkin jälkeen. Tällä kertaa siitä ei ole epäilyksiä, toisinkuin ehkä vielä viikko sitten. Aika näyttää milloin ja miten.

Mitä sinä tahdot minusta?
Minä huudan ja peitän korvani etten kuulisi vastausta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti