Tajuaminen tilanteeseen tuli ja toimin sen mukaan. Suora puhe oli paras keino tässäkin tilanteessa, vaikka hankalalta ensin tuntuikin. Kaverikortti on pelattu. Olen silti aika ylpeä itsestäni, että pystyin siihen aika äkkiä, enkä jäänyt venyyttämään tilannetta. Oma fiilikseni myös helpottui aika lailla.
"Harmittaa kyllä vähän. Tykkäsin susta aika paljon". Ei välttämättä oo se mitä olisin halunnut kuulla, vaikka oikeestaan tiesinki sen jo. Samanlainen oli niin selkee teoissaan ja sanoissaan, etten ois voinu olettaa mitään muuta. Tuntu se silti vähän pahalta kuulla, kun tajus vaan mitä just teki kertomalla totuuden omista fiiliksistään.
Jatko on vielä epäselvää. Tein selväksi, että haluaisin jatkossakin olla tekemisissä, ja että tarkoitan sitä ihan oikeasti. Yleensä ihmisillä on tapana vain sanoa niin, päästäkseen tilanteesta ulos helposti ja hiljaa.
Liian paljon, liian äkkiä. Vois tehdä ihan hyvää olla vaikka hetki omien ajatusten kanssa ja pysyä kauempana miehistä, ettei tuu mitään sählinkiä taas kohta tähän. Ehkä minulla onkin vain joku sairas läheisriippuvuus-sitoutumiskammo-kombo. Ehe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti