lauantai 28. heinäkuuta 2012

Urheilupuistossa taas.

Muun muassa lievähköä häpeän tunnetta osaamattomuudestani, itseeni kohdistunutta naurua minun sekä seuralaiseni (että varmaankin monien muidenkin) kohdalta, aidan yli lentänyt pallo ja keski-ikää lähentelevien futistreenit mahtuivat erääseen iltaan. Tämä muutamaa päivää aiemmin sovittu tapaaminen Herra O:n kanssa sujui mukavissa merkeissä tennistä pelaten. Oikeastaan siitä muutaman tunnin hengailusta aika pieni osa oli tennistä, johtuen molempien sekä ruumiillisesta, että henkisestä väsymyksestä.

Alkuaika meni pelipaikalle siirtyessä sekä vapaata kenttää odotellessa, kun taas pelin jälkeen ei olisi jaksanut liikkua pois vaan tuntui hyvältä tuijottaa joidenkin miesten laiskahkoja jalkapallotreenejä. Välillä istuimme vain hiljaa, mutta oikeastaan se ei tunnu hänen seurassaan ollenkaan häiritsevältä. Toisina hetkinä nauroimmekin sitten äärimmäisen tyhmille jutuille, kahdestaan tai jopa yksin...

Kun tuli aika lähteä eri suuntiin, oli puhetta hieman viikonlopusta. "Voitas varmaan tehdä jotain viikonloppuna, riippuu nyt vähän millanen sää", sanoi hän. Arvoitukseksi jäi, riippuuko säästä se näemmekö ylipäätään, vai ainoastaan se, mitä olisi ohjelmassa. Ehkä tämä minulle vielä selviää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti