Hetkessä mieleeni on tullut eräs asia entistä enemmän pinnalle: ikäerot.
Olen useasti katsellut puolikauhuissani uutisia siitä, kun kuusikymppinen mies on löytänyt itselleen alle parikymppisen "naisen". Varsinaista mielipidettä asiasta en kuitenkaan ole koskaan muodostanut, sillä tuntematta pareja ei myöskään voi tietää, onko kyse oikeasta tunteesta vai jostain täysin muusta sugardaddytyyppisestä hyötysuhteesta vai mistä?
Kuitenkin olen aina itse pitänyt enemmän vanhemmista miehistä, mutten ole oikein tiennyt ikärajaa pitämiselleni. Noin kymmentä vuotta itseäni vanhemmat ovat kuitenkin aina eniten viehättäneet. Miehestä kun kaipaan älyä, ulkonäköä, CHARMIA ja sitä aikuismaisuutta ilman loputtomia typeriä leikkejä. (plus mielellään hiukset päässä, pitää itsestään huolta ja elää nykyajassa)
Nyt olen kuitenkin hankalassa tilanteessa, sillä minusta kiinnostunut herrasmies on kyllä älykäs, charmikas..ja ties mitä muuta. Mutta hänen ikänsä on samaa luokkaa kuin vanhempieni (jotka ovat eläkeikäisiä), ja se tässä erittäin hämmentävää onkin. En koe häntä epämiellyttävänä tosiaankaan, mutta tilanne tuntuu jotenkin niin..irstaalta näin yksinkertaisesti sanottuna.
Toisaalta taas minua ei voisi vähempää kiinnostaa ikäero, jos todella toisesta pitää. Ikä tosiaankin on vain numeroita, muttei silloin jos toinen on valehdellut ikänsä.. Mutta koska tilanne ei ole niin pitkällä, voin häiriintyä hyvinkin tuosta ikäeron tuomasta irstausajatuksesta. Ällöttäisi ajatuskin joutua näyttelyesineeksi, jolla voisi kehuskella ystäville kuinka saa p**l*a nuorelta naiselta. Ei kiitos.
En silti tietäisi, kuinka toimia jos tilanne johonkin etenisi, mikä tuskin on koskaan ajankohtaista, saati sitten mahdollista. Ympäristön ajatukset, vai omat tunteet? Kummat vievät voiton tuollaisessa tilanteessa, ja kumman pitäisi viedä voitto? Sen voin kyllä uskoa, että nuoremmalla osapuolella täytyy olla vahva itsetunto, jos suhde on julkinen. Ehkä siinä kaikessa se rakkaus, kohteliaisuudet ja erilainen huomiointi ratkaisee. Niin hyvää kohtelua kun ei näytä nuoremmilta saavan. Ehkä siis avainlauseena onkin se kuuluisa "iän tuoma kokemus"...
Kyllä, luulen että voisin todella rakastaa myös itseäni selkeästi vanhempaa miestä. Jos nyt kuitenkin keskittyisin rakastamaan tuota itseäni hieman vähemmän vanhempaa miestä näin toistaiseksi.
Kuten eräs ystäväni hienosti totesi: "Ikäero pienenee paksun lompakon myötä". Haha.
Kokemuksia ja mielipiteitä muilta kuulisin mielelläni, antakaa kuulua!
P.s. Tein päätöksen, etten enää jaksa kuulla yhtäkään "mennäänkö naimisiin" -lausetta, vaan seuraava joka sen erehtyy minulle jälleen kerran sanomaan, joutuu toteuttamaan lauseensa.. Kolmelta mieheltä olen tuon jo tänäkin vuonna kuullut.
"Ällöttäisi ajatuskin joutua näyttelyesineeksi, jolla voisi kehuskella ystäville kuinka saa p**l*a nuorelta naiselta. Ei kiitos."
VastaaPoistaÄllöttää varmasti. Mutta kyllä kait nuorimies voi yhtälailla kehuskella kuinka saa p**l*ua nuorelta naiselta? Ei kai kehuskelu iästä riipu, jos joku sellaiseen on taipuvainen.
Anyway, kiitos kivasta blogistanne (näitä on ollut mukava lukea), ja hyvää viikonloppua!
Niinhän se menee, ja aika monella nuoremmalla taitaa myös tuota pi*l*llalesoilua ilmentyä. Enemmän vain taitaa huomiota kerätä tuo ikäero, joka tekee itsessään tilanteesta jo hieman erikoisemman, ja kavereista kateellisia..
PoistaKiitos itsellesi, ja kivaa viikonloppua sinnekin! :)
Mulla (23v) on ollut nyt useamman kuukauden ajan peliä itseäni lähes kymmenen vuotta vanhemman miehen kanssa. Oon aina ollut kai sitten jollain tavalla pikkuvanha ja myös kiinnostunut itseäni vanhemmista miehistä. Mua tuo meidän ikäero sinänsä ei vaivaa yhtään enkä edes pidä sitä erityisen suurena, ihan hirvittävästi tätä suurempaa ikäeroa en ehkä tosin itsekään pystyisi kovin helpolla sulattamaan.
VastaaPoistaOngelmana kuitenkin on se, että mies ei kestä tätä ikäeroa. Kahden kesken meillä ei ole mitään ongelmia eikä ikäeroa tietenkään edes huomaa, Hän kyllä puhuu siitä, että olemme samalla aaltopituudella ym. mutta kokee että olemme eri elämäntilanteissa, vaikka molemmat käymme töissä (samalla alalla)eikä esim. lasten hankkiminen ole kummallekaan ajankohtaista tai toiveissa vielä. HÄN ei kestäisi olla julkisesti se "sugardaddy" ja erityisesti tällä alalla se nuorempaan vaihtaminen tuntuu yleiseltä ja piirit on pienet, hän ei kestä tilanteen sosiaalista painetta.
Itse olen menettänyt mielenkiintoni kyseistä miestä kohtaan, koska haluan tuntea itseni halutuksi ja mielummin sitten vaikka sen ylpeilyn ja kerskailun aiheeksi.
Mielenkiintoisinta tässä tilanteessa mun mielestä on se, että mies on kyllä kertonut vanhemmilleen minusta, mutta hänen ystäväpiiristään vain yksi tietää tästä meidän suhteesta. Kai he sitten ovat olevinaan niin järkeviä ja sivistyneitä aikuisia että pikkutyttöihin ei ole sekaantumista. Musta on vähän outoa, että hän ilmeisesti pelkää ystäviensä tuomitsevan, mutta vanhempiensa edessä ei pelkää kasvojen menetystä.
Sosiaalinen paine taitaa kyllä olla se ikäeron suurin ongelma, jos sellaista kumpikaan omalta osaltaan kokee.
Elämäni (tällähetkellä) suurin rakkaus on minua n. 10 vuotta vanhempi, ja ikäero ei oikeastaan ole näkynyt muussa kuin hölmöissä keskinäisissä vitseissämme. Vanhempamme, ystävämme, lähes kaikki ovat tietäneet suhteestamme kauan, mutten koskaan tule saamaan sitä tyttöystävästatusta ja varmuutta siitä, että olisin oikeasti yhtään mitään. Kieltämättä se jonkinlainen "näyttely muille" toisi tosiaan varmuutta kaikin puolin. Tai oikeastaan minun kohdallani puhuminen minusta, tietyissä rajoissa.. :) Varmuutta siitä, etten ole vain leikkikaluna hauskaa ajanvietettä, jonka voi sitten kivemman kohdalle saapuessa nakata pois. No hard feelings..
PoistaMeillä molemmilla kohtuullisen julkiset työt aiheuttavat myös kyräilyä puolin jos toisin, koska on omana itsenään se huomiota keräävä työväline. Tuntuu kauhealta sanoa, mutta "pieni" mustasukkaisuus miehen osalta minua kohtaan tuntuu suorastaan loistavalta! Kiitos noiden italianojen, vaikkei heidän kanssaan mitään ihmeellistä tapahtunutkaan. Pelkkä olemassaolo ja kulttuurieroista johtuva käyttäytyminen riittää.
Mietin tässä, että kummallakohan osapuolella on ystäviensä ja sukulaistensa puolesta kovempi sosiaalinen paine?
Itse en kokisi olevani niin itsevarma, että voisin mennä esittelemään vanhemmilleni heidän ikäisensä miehen, vaikka ovatkin nähneet tämän jo. Kammoaisin myös takuulla tilannetta, jossa minun täytyisi esittäytyä miehen lapsille, jotka todennäköisesti olisivat minua vanhempia.
Nostan todellakin hattua niille, jotka pystyvät suurien ikäerojen suhteisiin! Ei varmasti ole henkisesti helpointa.
Kiitos kommentistasi, sai ajattelemaan asioita hiukan tarkemmin. Outoa tosiaan, että tilanteessasi ystävät ei tiedä, mutta vanhemmat tietää.. Kai tuohonkin joku äijälaki pätee.
Jaa, vaikea sanoa kummallako olisi kovempi sosiaalinen paine. Kai se riippuu aika paljon ihmisen lähipiiristä, omasta halusta suhteen jatkumiseksi ja kyvystä jättää omaan arvoonsa arvostelevat katseet ja kommentit.
VastaaPoistaItse ainakin olen ikävä kyllä liikaakin muiden mielipiteistä välittävää sorttia, enkä todennäköisesti juuri noista edellä mainituista syistä pystyisi sulattamaan sinun tilanteesi ilmeisen isoa ikäeroa. Mutta todentotta kyllä täälläkin nousee hattu niille ketkä osaavat elää omaa elämäänsä välittämättä liikaa muiden ajatuksista.
Mietin vaan tuota teidän suhteen ikäeroa, ilmeisesti sinä olet nyt se kuka tekee ratkaisevan päätöksen suhteen jatkosta? Ymmärrän täysin tuon tilanteen kammottavuuden esimerkiksi miehen aikuisille lapsille esittäytymisessä, mutta toisaalta, jos mies on ihana ja kykenee sulattamaan ison ikäeron, voiko omena pudota niin kauas puusta että lapsetkaan pitäisivät sitä ihan järkyttävänä ongelmana? Varmasti näissä tilanteissa on suhteen uskottavuus koetuksella, mutta omassa lähipiirissäni on yksi erityinen esimerkki siitä, miten ison ikäeron suhteissa saadaan ihan vain elämällä ja suhteen vakaalla jatkolla kaikki ympäristön epäilykset haihtumaan. Siksi mä haluaisin (vaikkakin olen todella, todella huono sanomaan mitään, koska niinkuni sanottu, mietin aina liikaa muiden mielipiteitä. Juuri siksi ihailen niitä jotka pystyvät tekemään toisin) liputtaa niille omille tunteille ja sille että tekisit päätöksen itsesi, etkä muiden vuoksi.
Jos siitä irstausajatuksesta ei pääse yli, niin ei sille sitten mitään voi. Kunhan se on sinun oma irstausajatus!
Omassa lähipiirissäni tosiaan on nainen, joka alkoi 18 vuotiaana seurustella itseään 17 vuotta vanhemman miehen kanssa, joka vieläpä sattui olemaan entinen "naapurin setä". Minä jollakin tavalla yhdistän nämä ikäerojen ongelmat ehkä vähän vanhanaikaisesti myös perhetaustoihin ja koulutukseen (ja oma tilanteeni sen vanhemman miehen kanssa myös tukee tätä ajatusta, hänkin kun on ns. hyvin kasvatetusta perheestä, hankkinut itselleen hyvän koulutuksen, ja on arvostetussa työssä), tässä lähipiirini ison ikäeron suhteessa mies on "tavallinen duunari" peruskoulupohjalta ja nainen ns. hyvästä perheestä ja nyttemmin korkeakoulun käynyt. Jostain syystä koen että tuossa suhteessa mies ei ole kokenut niin suurta sosiaalista painetta, vaan on alusta asti ollut oikesti ylpeä nuoresta vaimostaan. Naisella taas suhteen alkuaikoina oli kyllä kaikki perhesuhteista lähtien koetuksella. Miehellä on kaksi lasta, joista vanhemmalla on ikäeroa tähän naiseen vain seitsemän vuotta, joten on ehkä sanomattakin selvää, että ei siinä ollut enää kyse mistään perinteisestä "äitipuoli suhteesta" vaan enemmänkin nainen yrittää tulla toimeen miehen lasten kanssa kavereina. Suvun, naapuruston ja ystävien epäilykset suhteesta on pikkuhiljaa kaikonneet, kai me kaikki ollaan opittu uskomaan, että kyllä ne vaan rakastaa toisiaan, ihan oikeasti.
Tsemppiä, mitä ikinä päätätkin!
Tilanteeni helpommaksi tekee sen, että tuo suuren ikäeron mies asuu kuitenkin ulkomailla, emmekä tosiaan ole tunteneet kauaa. Kulttuurieroista johtuen taitaa vain hänen tunnetilansa olla hieman roihahtavampia, kuin meidän suomalaisten. ;)
PoistaMinunkin mielessäni kuitenkin on enimmäkseen eräs toinen mies, ja tuon ikäeromiehen kanssa ollaan nyt vain ihan ystäviä internetin välityksellä. Ihme kyllä, häntä vaikuttaa häiritsevän minua enemmän ikäeromme. Tarinoita siitä, kuinka hän minulle haluaisi "opettaa rakkautta" sain kyllä kuulla. Tyydyn kuitenkin tässä vaiheessa ennemmin itse opettamaan hänelle englantia..
Jos näemme joskus jatkossa hänen kanssaan, menee siihen noin kahden vuoden verran kuitenkin. Saa nähdä, onko silloin enää mitään jäljellä.
Eipä ole ensimmäinen "mahdoton yhtälö" minun elämässäni, joka kohdalle osuu. Ehkä vielä joskus se mahdollinen ja kovaa kolahtavakin täydellinen rakkaus eteen tulee. Toivottavasti!
Voi olla, että se täydellinen onkin elämässä jo nyt.