Kuinka moni tunnustaa napanneensa itselleen seuraa työpaikaltaan?
(niistä klassisista kopiointihuoneen seksitarinoista en välttämättä tahdo kuulla)
Itse ainakin koen jonkinkaltaisena "selviytymiskeinona" ajatusleikin siitä, kenen kanssa pariutuisi, jos olisi aivan pakko. Ihmismieli taitaa olla muutenkin taipuvainen valikoimaan tietystä tarjolla olevasta ryhmästä sen oman mielen mukaisensa valioyksilön. Tai edes jotakin sinne mieltymyksiinsä päin. Voi toki olla, että kun irtaannuttaa itsensä tietyistä ympyröistä, muuttuu myös näkemys "törkeen komeesta" tai muuten vain ihanasta.
Huijaako näin esimerkiksi työympyrät ihmisiä kiinnostumaan niistä, joita ei muuten katselisi?
Niinpä tänään suoritin tuota ajatusleikkiä, mutta mitä huomasinkaan?
Sen, etten varmaankaan haluaisi yhtäkään työpaikkani miestä. Mikä pettymys! Talossa toki käy päivän aikaan useita ihmisiä, joten silmänruokaakin saattaa osua tielleni. Mutta entä ne kahvihuonetuokiot, jolloin voisi harjoittaa viatonta, piristävää ja harmitonta sutinaa? Kahvitauolla keskittyisin mielelläni johonkin muuhun kuin tuleviin tunteihin..
Voin toki lohduttautua sillä, että kaikkia työntekijöitä en edes tunne, ja useammat ilmapiirit ja vaihtuvat paikat vaihtuvine toimineen pitävät huolen siitä, etten koskaan voi edes tutustua kaikkiin työkavereihin.
Kuitenkin erehdyin tänään katsomaan parvekkeelta alas, ja mitä näinkään? Jonkun tuntemattoman vaaleahiuksisen työtoverin katsahtavan samaan aikaan minua. Ei aavistustakaan, kuka, mikä tai miksi? Eipä hänkään tiedä mitään minusta. Ehkä se tässä vielä selviää..
Kuitenkaan en odota innolla niitä kuuluisia firman pikkujouluja, tai muitakaan kissanristiäisiä. Mutta ajatusleikit voivat piristää päivää..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti