perjantai 17. elokuuta 2012

Viime viikonloppu..

.. Ei menny ihan niinkun elokuvissa.

Okeiokei, tekstasin Deekolmelle kaikesta huolimatta perjantaina. Se oli jopa nöyrtyväinen tekosistaan.

Perjantaina se oli vielä poissa maisemista, mutta puhuttiin että nähtäs lauantaina. Lauantainakin vielä puhuttiin, että nähtäs lauantaina. Se sano, että illalla tulee himaan niin sit.

No, eipä miehestä sitten taas kuulunu, enkä minä sokkona sinne voinu lähteä tietämättä oisko se kuitenkaan kotona. Ei oo toi luottamus ihan maailman korkeimmalla hänen suhteensa, että jos se oliskin feidannu.

Sunnuntaina se ilmotti, että oli kyllä ollut kotona edellisenä iltana, mutta milläpäs asiasta ilmottamaan, kun akku oli puhelimesta loppunut ja laturi oli jäänyt sinne edelliseen olinpaikkaan tunnin ajomatkan päähän. Sieltä oli sitten kivasti käynyt sunnuntaiaamuna hakemassa.

Pääsin kuin pääsinkin lopulta luoksensa sunnuntaina alkuillasta. Pari tuntia vierähti mukavasti leffan parissa, minkä jälkeen oli suunnitelmissa jäädä ihan yöksikin sinne. Enpä sitten jäänyt, kun herralta oli jäänyt jotain duunipapereita sinne em. edelliseen olinpaikkaan, mistä ne aamuksi tarvitsi.... Että moi, kotiin vaan. Ymmärsin kyllä syyt loistavasti, mutta vitutti se silti. Onneksi en ollut meistä kahdesta ainut.

Puhe oli nähdä heti maanantaina paremmalla ajalla, mutta eipä nähty, mikä taas ei yllättänyt ollenkaan. Jos jotain tuosta miehestä olen tässä oppinut, niin ainakin se panostaa työhönsä, mikä vie energiat aika tehokkaasti. Katotaan tossa viikonloppuna, josko onnistuisi.

Että sellasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti